Olen aina ollut uhkarohkea, rämäpää ja kokeillut rajojani – mutta samaan aikaan minulla on ollut iso pelko, josta olen ollut varsin hiljaa. Minä pelkään korkeita paikkoja.
Minä rakastan kiipeillä puissa, mutta niissä olen oppinut omat rajani. Kiipeän niin korkealle kuin uskallan – ja tiedän, että pääsen itse alas.
Silti korkeisiin rakennuksiin, torneihin ja katoille kiipeäminen saa minut nieleskelemään. Uimahyppytorneista puhumattakaan!
En ole tietenkään pelkoni kanssa ainoa. Korkeiden paikkojen pelko eli akrofobia on yksi ihmisten yleisimmistä peloista.
Yllätyin todella paljon, kun kuulin, että moni käy seikkailupuistoissa siedättämässä korkean paikan pelkoaan. Olihan minunkin päästävä kokeilemaan, voisinko voittaa pelkoni.
Kesällä pääsin kokeilemaan rajojani taas kerran – pääsin VisitJyväskylän matkassa Laajikseen, Jyväskylässä sijaitsevaan seikkailupuistoon.
Laajiksessa ei ole vain yhtä seikkailurataa vaan 13 erilaista. On korkeita ja hieman matalampia. Minua lohdutti ajatus, että jokaisesta kohdasta voisin päästä myös pois, jos jännittäisi liikaa.
Puimme päällemme valjaat ja kypärät – mielestäni näytimme kunnon vuorikiipeilijöiltä.
Uskallanko? (c): Jussi Laurila / Laajis
Saimme valita itse menemmekö korkeaa vai matalampaa harjoitusrataa pitkin – yllättäen olimme korkealla. Perhoset vatsanpohjassani katosivat kuitenkin, kun liu’uin ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen iski seikkailupuistohuuma. Tahdoin kokea lisää ja lisää.
Liukuu! (c): Jussi Laurila / Laajis
Harjoitusratojen jälkeen seurasivat metsäradat, jotka ovat erilaisia – osa sopii lapsille, osa perheille ja osa vaatii jo kuntoa ja taitoa.
Metsäradalla tasapainoillen. (c): Jussi Laurila / Laajis
Testasin perheille sopivaa rataa, joka oli minulle juuri sopiva pähkinä purtavaksi. Tasapainoillessani unohdin, että minunhan piti pelätä tätä – ja jatkoin vain matkaa.
Laajikseen on myös kesän aikana rakennettu mahtava pitkä köysiliukurata, joka sisältää 250 metrin liu’un laskettelurinteen poikki.
Huomaamatta kävi niin, että minä voitin pelkoni – ja itseni. Kiipesin, liu’uin ja hyppäsin. Uskalsin.
Ehkäpä minäkin uskallan joku päivä kiipeillä kallioseinämiä pitkin – siihen asti aion jatkaa seikkailupuistoissa seikkailua – yksin, kavereiden kanssa ja otanpa joskus lapsetkin mukaan.
Pelot on tehty voitettaviksi – ystävien kera! (c): Metsäradalla tasapainoillen. (c): Jussi Laurila / Laajis
Osallistuin alkukesästä VisitJyväskylän IhanNaiset-matkaan. Tämä teksti on yhteistyössä VisitJyväskylän kanssa toteutettu.
Ensimmäiset viikot tämän syksyn metsäesikoulua ovat takana. Päättäväisen tomerasti lähtee lauma metsäeskareita tömistelemään kohti metsää. Reput selässä, kaveri vieressä ja edessä aina uusi suuri seikkailu.
Päiväkodin pihalla lähtiessämme huudahtaa pieni poika peräämme: ”Miksi te aina lähdette metsään?!”
Niinpä. Miksi me menemme joka päivä metsään? Oppiiko metsässä enemmän kuin sisätiloissa?
Metsä opettaa paljon enemmän kuin osasin itse kuvitellakaan, kun aloitin metsäryhmätoiminnan päiväkodissa.
Olin lukenut Ruotsin ja Norjan ulkoilmapäiväkodeista, käynyt Suomen Ladun Metsämörrikoulutuksen, kuten monet kollegani ja lukenut ryhmistä, jotka ovat siirtäneet toimintansa ulos. Metsäkärpänen puri ja metsäryhmää oli kokeiltava meilläkin. Kävin Luonnossa Kotonaan-koulutuksen ja tutustuin muihin metsäpedagogiikkaa työssään hyödyntäviin kasvattajiin.
Paluuta metsäryhmästä sisäryhmään ei ole. Opin joka päivä uutta metsästä oppimisympäristönä. Eniten opin lapsilta. Heidän tapansa toimia metsässä yllättää minut joka päivä. He ovat kuin pieniä tutkimusmatkailijoita, eräoppaita ja ennen kaikkea leikkijöitä.
Mitä metsä opettaa ja miten?
On monta asiaa, mitä metsä on meille opettanut ja opettaa.
Olemme tehneet yhteistyötä.
Olemme oppineet miettimään miksi.
Olemme kuvitelleet.
Olemme tutkineet.
Olemme seikkailleet lähelle ja kauas.
Olemme oppineet olemaan rohkeita – ja myöntämään myös, että pelottaa.
Olemme sotkeneet itsemme, mutta muistaneet sitten, että vaatteet voi aina pestä.
Olemme kasvattaneet immuniteettiamme ja olleet yllättävän vähän kipeinä.
Olemme testanneet omia rajojamme ja harjoitelleet tottelemaan rajoja.
Olemme oppineet näkemään kauneutta kummallisissakin paikoissa.
Olemme liikkuneet monipuolisesti: kiipeilemällä, patikoimalla, juoksemalla, polkujuoksemalla, hyppimällä, ryömimällä, konttaamalla ja vaikka miten!
Olemme oppineet leikin kautta.
Olemme harjoitelleet käyttämään kaikkia aistejamme.
Olemme rakastuneet luontoon.
Olemme harjoitelleet selviämään konfliktitilanteista.
Olemme oppineet sinnikkyyttä ja empaattisuutta.
Olemme löytäneet ja kehittäneet omia vahvuuksiamme.
Olemme vahvistaneet itsetuntoamme yrittämällä, yrittämällä uudelleen ja onnistumalla.
Olemme luoneet ikiomia luontosuhteita.
Kasvattajana olen itse oppinut, kuinka metsässä lapsiryhmä toimii. Ryhmäytyminen ja me-hengen muodostaminen onnistuu mukavien leikkien kautta. Metsässä ei ole tyttöjen ja poikien leikkejä vaan yhteisiä leikkejä, jotka usein muodostuvat mielenkiinnonkohteiden mukaan. Metsäleikeissä kukaan ei jää ulkopuolelle ja jopa opettaja pääsee mukaan, vaikkakin joskus olemaan kivi tai puu.
Vauhdikas lapsi voi löytää metsässä keinoja rauhoittua ja arka lapsi keinoja rohkaistua. Metsä on ihmeellinen oppimisympäristö, joka tarjoaa jokaiselle jotakin.
Mutta miten metsä toimii oppimisympäristönä?
Käytännössä mitä vaan voi opettaa myös ulkona: oli se sitten matematiikkaa, äidinkieltä, kuvataidetta, avaruuden tutkimista tai liikuntaa. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa oppiminen tapahtuu usein leikin kautta ja ulkoleikit voi siirtää helposti myös metsään.
Metsään lähtiessä kannattaa suunnitella opetuskokonaisuus ja pakata siihen tarvittavia asioita mukaan reppuun. Tärkeää on silti jättää myös vapaalle leikille aikaa. Metsässä isokin lapsi tai aikuinen tarvitsee aikaa leikille.
Joskus luontopolun voi löytää odottamattomasta paikasta. Joskus luontopolku alkaa päiväkodin takaporteilta – ja toisella kertaa Surkeenjärveltä.
Viime kesänä matkalla ympäri Jyväskylän seutua VisitJyväskylän kanssa pysähdyimme Surkeenjärven matkailutilalle. Kauniin tilan ympäristö, asenne ja ruoka hurmasivat minut, mutta jokin lumosi vielä enemmän – tieto siitä, että ihan viereen oli rakennettu upouusi luontopolku.
Surkeenjärven matkailutila yllätti historiallaan, positiivisesti maisemillaan ja asenteellaan.
Luontopolulle oli päästävä. Tiesin sen heti, kun kuulin siitä.
Luontopolun olivat juuri saaneet valmiiksi Jämsänseudun Martat, joista yksi aktiiveista opetti meille Matkailutila Surkeenjärvellä pornopolkkaa – tanssilajia, joka vaati sekä aivojumppaa että naurutaitoa.
Martat järjestävät paljon erilaista ympäristötoimintaa ympäri Suomen. On geokätköilyä, kierrätysopetusta ja vaikka mitä. Luontopolut ovat silti harvinaisempi toimintamuoto – ja siksikin erityinen.
Käveltyämme pienen hetken aikaa, ohi kauniiden lehtikuusien ja hirsimökin, olimme pian luontopolun alussa. Muutama keto-orvokki kasvoi tienposkessa ja kesäpäivä oli mitä lämpimin. Paras hetki kokea uusi luontopolku!
Ensiaskelia kohti luontopolkua.
Edessämme meitä odotti luontopolun ensimmäinen taulu ja tehtävä. Hetken kuljettuamme kohtasimme toisen ja kolmannenkin. Tehtäviksi oli valikoitunut erilaisia luontoon liittyviä kysymyksiä – jotkut vaikeita, toiset helppoja.
Luontopolun rastit ovat selkeitä ja ymmärrettäviä.
Maastona Surkeenjärven luontopolku oli haastava, lastenrattaiden kanssa vaikea, mutta isompien lasten kanssa mahtava osa Surkeenjärvi-kokemusta.
Luontopolun rastit on sijoiteltu keskelle kaunista suomalaista metsää.
Surkeenjärven luontopolku herätti minussa kipinän. Entäpä jos tekisin luontopolun kotiseudulleni? Mitä se vaatisi? Siitä kuulette pian lisää.
Osallistuin alkukesästä VisitJyväskylän IhanNaiset-matkaan. Tämä teksti on yhteistyössä VisitJyväskylän kanssa toteutettu.
Mutta mitä se tarkoittaa? Mitä esikoulussa pitää osata?
Esiopetus on varhaiskasvatuksen jatkumo kohti koulua. Esiopetus on maksutonta opetusta kuusivuotiaille. Oppivelvollisuus alkaa esiopetuksesta eli siihen on osallistuttava.
Esiopetukseen kuuluu leikin kautta oppimista: opitaan toimimaan ryhmässä, opitaan erilaisia arjen taitoja, opitaan lapsen kehitykseen sopivia tietoja ja taitoja. Eskarissa pyritään oppimaan myönteisten oppimiskokemusten kautta.
Joku oppii eskarissa kuorimaan perunat, toinen oppii lukemaan. Kumpikin oppimiskokemus on hurjan tärkeä, mutta ei pakollinen vielä eskarissa.
Monilla on suuria odotuksia – ja pelkoja – esiopetuksesta. Esikoulu on yksi askel kohti koulua ja isojen maailmaa. Osalle esikoulu on jo lapsuuden loppu, mutta sellainen sen ei todellakaan tarvitse olla.
Minun ryhmässäni aloittaa torstaina 12 vallattoman ihanaa eskaria. Osa heistä on minulle jo vuosien ajan tuttuja, osa aivan uusia. Jokaisen kanssa odotan innolla tätä vuotta. Heidän kanssaan pääsen joka arkipäivä metsäeskariin – eli oppimaan yhdessä erilaisia taitoja metsässä.
Kirjoitin eskareilleni kirjeen:
Hei, tuleva eskarilainen. Tiedän, että sinua nyt jännittää. Usko pois, niin jännittää minuakin – vaikka olen opettaja ja vanhempi kuin dinosaurus! Eskarissa tapaat monta ihanaa ystävää, osa heistä on sinulle hyvin tuttuja ja osa aivan uusia kasvoja. Lupaan, että tänä vuonna me leikimme, seikkailemme ja ihmettelemme paljon yhdessä. Keväällä meistä yksikään ei ole toiselle tuntematon. Eskarissa sinun ei tarvitse osata kertotauluja tai lukea – me opimme kaikkea yhdessä. Tänä vuonna me matkaamme aamuisin metsään ja teemme monta erilaista asiaa. Joinain päivinä luemme kirjoja, toisina maalaamme kallioita. Jokaiseen päivään mahtuu leikkiä, ruokaa ja yhdessä olemisen iloa. Nähdään torstaina! T. Eskariopesi, Noora
RAKAS UUSI ESKARILAINEN, NYT KUN ALOITAT ESKARIN:
– sinun ei tarvitse vielä osata lukea: kirjaimiin tutustutaan leikkien ja pelien kautta yhdessä.
– sinun ei tarvitse osata kertotauluja: ne tulevat vasta 2. luokalla koulussa ja numeroihin tutustut eskarissa leikeissä ja peleissä.
– sinun ei tarvitse olla paras kaikessa: eskarissa ei kilpailla taidoilla, tiedoilla ja paremmuudella, vaan opitaan kuuntelemaan sääntöjä ja toimimaan ryhmän jäsenenä.
– ota mukaan:
– kengät, joissa voi juosta pihalla
– oppimisen intoa
– leikkitaitoja
– vaihtovaatteet
– vähän seikkailumieltä
– saavu sellaisena ihanana, innokkaana, jännittyneenä lapsena kuin olet – olet juuri sellaisena tervetullut.
Iloa esikouluun jokaiselle uudelle esikoululaiselle – ja tietenkin koko perheelle!
Kiukutti. En keksinyt olotilaani muuta parannuskeinoa kuin lähteä kävelemään metsään. Luonto on minulle kuin vitamiini – sen vaikutukset ovat monipuoliset ja yllättävät. Minulle se on oma vitamiininsa, L-vitamiini.
Luonnon hyvinvointivaikutuksia tutkitaan niin ikäihmisten, lasten kuin monien muidenkin ihmisryhmien parissa. Hyvinvointivaikutuksista puhutaan ja kirjoitetaan juuri nyt paljon. On metsäretken reseptiä, vinkkejä erilaisille metsäreiteille ja metsäterapiaa. On metsäpäiväkoteja, metsäkellintää, metsäjoogaa, luontolaulua ja metsäkylpyä. Ihania erilaisia tapoja kokea luonto. Monta erilaista tapaa nauttia L-vitamiinia.
Jo luontokuvien katselu rauhoittaa.
Amerikkalainen tutkija ja luontoylistäjä Richard Louv on kirjoittanut luonnosta vitamiinina. Hän käyttää termiä Vitamin N. N tarkoittaa sanaa nature, eli siis luontoa. Lukiessani ensimmäisen kerran hänen ajatuksiaan havahduin. En olekaan ainoa, joka näin ajattelee – ja tämä ihminen on jo antanut asialle terminkin. Luin lisää ja lisää hänen kirjojaan, esseitään ja artikkeleitaan. Rakastuin enemmän ja enemmän ajatukseen. Mutta eihän se suomeksi voi olla N-vitamiini – sen täytyy olla L-vitamiini!
Miksi L-vitamiini?
Miksi me tarvitsemme luontoa? Mitä hyötyä luonnosta on?
Minun missioni on ollut jo pitkään toitottaa sitä, että jokaisella ihmisellä on oikeus luontosuhteeseen, mutta oikeuden mukana tulee myös velvollisuuksia. Luonnosta on pidettävä myös huolta. Metsäpalovaaran aikaan tehdyt nuotiot keskellä metsää eivät hyödytä ketään. Roskat rannoilla ja metsissä aiheuttavat paljon enemmän työtä kuin se, että kantaisi roskansa repussaan kotiin asti.
Oikeus luontoon kuulostaa monen mielestä jo hassulta, mutta harva kyseenalaistaa mahdollisuuden langattomaan Internet-yhteyteen. Meillä tulisi myös olla oikeus luontosuhteeseen, sillä luontoyhteys on osa ihmisyyttämme.
Mitä enemmän elämme huipputeknologisessa maailmassa, sitä enemmän tarvitsemme luontoa. – Richard Louv
L-vitamiini on pieniä hetkiä luonnossa ja suuria seikkailuita. (c): Mira Lainiola
Richard Louvin mukaan ihmiset on ohjelmoitu rakastamaan ja tarvitsemaan luontoa. Luonnon mahdollisuudet ovat monet, esimerkiksi ravinnon, työn ja hyvinvoinnin saralla.
Ihmiset myös kärsivät, jos ovat liian kauan erossa luonnosta. Asuttuani vuosia betoniviidakossa löysin itseni etsimässä pieniäkin viheralueita. Nyt olen valmis ottamaan askeleen taas vehreämpään – ja muuttamaan ensi viikolla maalle.
Tasapainoaisti vahvistuu luonnossa. (c): Mira Lainiola
Luonto herättää aistit. Luonnossa liikkuessaan tarvitsee monia aisteja. Miltä lähimetsä tuoksuu? Miltä ketunleipä maistuu? Miltä maa tuntuu jalkojen alla? Mitä näkyy puun latvoissa? Pystytkö tasapainottelemaan kaatuneen puun päällä?
Luonto opettaa – niin lasta kuin aikuista. Luonnossa oppii selviytymään, leikkimään ja rauhoittumaan. Luonnossa voi oppia niin ihminen kuin ihmisjoukkokin. Moni työyhteisö on löytänyt työhyvinvointikeinokseen luontokävelyt, joita esimerkiksi Kuntovirkku järjestää.
Luonto parantaa. Kuten minun kiukkuni, myös moni muu vaiva ja olotila voi parantua luonnossa. Raikas ulkoilma voi saada hengityksen kulkemaan paremmin, inspiroida liikkumaan luonnossa ja ovathan luonnon omat yrtitkin monen tunnetunkin rohtomme perusta.
Dinosaurusmetsä, saniaislehto – paikka, joka lumosi ja yllätti.
Luonto vähentää masennusta ja vahvistaa psyykkistä hyvinvointia. Tutkitusti luonnolla on hyvinvointia edistäviä vaikutuksia erilaisille erityisryhmille, mutta kaikilla ihmisillä luonto ei korvaa lääkitystä. Jokaiselle on oma tapansa edistää omaa mielenterveyttään.
Luonto kasvattaa yhteisöllisyyttä, yhdistää perheitä ja ystäviä. Luonnosta voi nauttia yksin, mutta myös yhdessä muiden kanssa. Samanhenkisten ihmisten kanssa on ihana retkeillä lähellä ja kaukana. Itse olen löytänyt retkisiskoja, joiden kanssa retkeillä lähiluonnossa. Olemme löytäneet monta sellaista paikkaa, joista olen vain haaveillut salaa.
Perheen kanssa retkeily luonnossa on oma lajinsa, jolloin mennään yleensä lasten ehdoilla. Perheretkeilystäkin on mahdollista tehdä hurjan hauskaa.
Metsäpäiväkotiryhmässä olen saanut huomata, kuinka luonnossa ystävyyssuhteet muodostuvat aivan eri tavalla kuin sisällä päiväkodissa. Lapset leikkivät enemmän yhdessä, löytävät samoja mielenkiinnonkohteita omaavia ystäviä ja leikitkin ovat pitkäkestoisia.
Metsätreffeistä vielä haaveilen, mutta ehkäpä sellaisetkin ovat tulevaisuudessa luvassa. Mikä olisikaan romanttisempaa kuin auringonlasku keskellä ihanaa vehreää metsää?
On monta tapaa nauttia L-vitamiinia, yksikään ei ole se ainut oikea. Löydä oma tapasi ja nauti!
Tuli iltapusujen aika ja pikkusiskolla meni suu mutruun.
”Entä jos aamulla onkin jo talvi?”, hän parahti.
Isosiskolla oli niksi tähänkin pulmaan: ”Ainahan voit nähdä unta kesästä!”
Tähän vastaukseen oli pikkusiskokin tyytyväinen ja painoi päänsä tyynyyn.
