RAKAS TULEVA ESKARILAINEN – mitä esikoulu tuo tullessaan?

Esikoulu alkaa ympäri Suomen ensi viikoilla.

Mutta mitä se tarkoittaa? Mitä esikoulussa pitää osata?

Esiopetus on varhaiskasvatuksen jatkumo kohti koulua. Esiopetus on maksutonta opetusta kuusivuotiaille. Oppivelvollisuus alkaa esiopetuksesta eli siihen on osallistuttava.

Esiopetukseen kuuluu leikin kautta oppimista: opitaan toimimaan ryhmässä, opitaan erilaisia arjen taitoja, opitaan lapsen kehitykseen sopivia tietoja ja taitoja. Eskarissa pyritään oppimaan myönteisten oppimiskokemusten kautta.

Joku oppii eskarissa kuorimaan perunat, toinen oppii lukemaan. Kumpikin oppimiskokemus on hurjan tärkeä, mutta ei pakollinen vielä eskarissa.

Monilla on suuria odotuksia – ja pelkoja – esiopetuksesta. Esikoulu on yksi askel kohti koulua ja isojen maailmaa. Osalle esikoulu on jo lapsuuden loppu, mutta sellainen sen ei todellakaan tarvitse olla.

Minun ryhmässäni aloittaa torstaina 12 vallattoman ihanaa eskaria. Osa heistä on minulle jo vuosien ajan tuttuja, osa aivan uusia. Jokaisen kanssa odotan innolla tätä vuotta. Heidän kanssaan pääsen joka arkipäivä metsäeskariin – eli oppimaan yhdessä erilaisia taitoja metsässä.

Kirjoitin eskareilleni kirjeen:

Hei, tuleva eskarilainen.
Tiedän, että sinua nyt jännittää.
Usko pois, niin jännittää minuakin – vaikka olen opettaja ja vanhempi kuin dinosaurus!
Eskarissa tapaat monta ihanaa ystävää, osa heistä on sinulle hyvin tuttuja ja osa aivan uusia kasvoja.
Lupaan, että tänä vuonna me leikimme, seikkailemme ja ihmettelemme paljon yhdessä.
Keväällä meistä yksikään ei ole toiselle tuntematon.
Eskarissa sinun ei tarvitse osata kertotauluja tai lukea – me opimme kaikkea yhdessä.
Tänä vuonna me matkaamme aamuisin metsään ja teemme monta erilaista asiaa.
Joinain päivinä luemme kirjoja, toisina maalaamme kallioita.
Jokaiseen päivään mahtuu leikkiä, ruokaa ja yhdessä olemisen iloa.
Nähdään torstaina!
T. Eskariopesi, Noora

RAKAS UUSI ESKARILAINEN, NYT KUN ALOITAT ESKARIN:

 sinun ei tarvitse vielä osata lukea: kirjaimiin tutustutaan leikkien ja pelien kautta yhdessä.
– sinun ei tarvitse osata kertotauluja: ne tulevat vasta 2. luokalla koulussa ja numeroihin tutustut eskarissa leikeissä ja peleissä.
– sinun ei tarvitse olla paras kaikessa: eskarissa ei kilpailla taidoilla, tiedoilla ja paremmuudella, vaan opitaan kuuntelemaan sääntöjä ja toimimaan ryhmän jäsenenä.
 ota mukaan:
– kengät, joissa voi juosta pihalla
– oppimisen intoa
– leikkitaitoja
– vaihtovaatteet
– vähän seikkailumieltä
– saavu sellaisena ihanana, innokkaana, jännittyneenä lapsena kuin olet – olet juuri sellaisena tervetullut.

Iloa esikouluun jokaiselle uudelle esikoululaiselle – ja tietenkin koko perheelle!

L-vitamiini – vitamiini nimeltä luonto

Kiukutti. En keksinyt olotilaani muuta parannuskeinoa kuin lähteä kävelemään metsään. Luonto on minulle kuin vitamiini – sen vaikutukset ovat monipuoliset ja yllättävät. Minulle se on oma vitamiininsa, L-vitamiini.

Luonnon hyvinvointivaikutuksia tutkitaan niin ikäihmisten, lasten kuin monien muidenkin ihmisryhmien parissa. Hyvinvointivaikutuksista puhutaan ja kirjoitetaan juuri nyt paljon. On metsäretken reseptiä, vinkkejä erilaisille metsäreiteille ja metsäterapiaa. On metsäpäiväkoteja, metsäkellintää, metsäjoogaa, luontolaulua ja metsäkylpyä. Ihania erilaisia tapoja kokea luonto. Monta erilaista tapaa nauttia L-vitamiinia.

Jo luontokuvien katselu rauhoittaa.

Amerikkalainen tutkija ja luontoylistäjä Richard Louv on kirjoittanut luonnosta vitamiinina. Hän käyttää termiä Vitamin N. N tarkoittaa sanaa nature, eli siis luontoa. Lukiessani ensimmäisen kerran hänen ajatuksiaan havahduin. En olekaan ainoa, joka näin ajattelee – ja tämä ihminen on jo antanut asialle terminkin. Luin lisää ja lisää hänen kirjojaan, esseitään ja artikkeleitaan. Rakastuin enemmän ja enemmän ajatukseen. Mutta eihän se suomeksi voi olla N-vitamiini – sen täytyy olla L-vitamiini!

Miksi L-vitamiini?

Miksi me tarvitsemme luontoa? Mitä hyötyä luonnosta on?

Minun missioni on ollut jo pitkään toitottaa sitä, että jokaisella ihmisellä on oikeus luontosuhteeseen, mutta oikeuden mukana tulee myös velvollisuuksia. Luonnosta on pidettävä myös huolta. Metsäpalovaaran aikaan tehdyt nuotiot keskellä metsää eivät hyödytä ketään. Roskat rannoilla ja metsissä aiheuttavat paljon enemmän työtä kuin se, että kantaisi roskansa repussaan kotiin asti.

Oikeus luontoon kuulostaa monen mielestä jo hassulta, mutta harva kyseenalaistaa mahdollisuuden langattomaan Internet-yhteyteen. Meillä tulisi myös olla oikeus luontosuhteeseen, sillä luontoyhteys on osa ihmisyyttämme.

Mitä enemmän elämme huipputeknologisessa maailmassa, sitä enemmän tarvitsemme luontoa. – Richard Louv

L-vitamiini on pieniä hetkiä luonnossa ja suuria seikkailuita. (c): Mira Lainiola

Richard Louvin mukaan ihmiset on ohjelmoitu rakastamaan ja tarvitsemaan luontoa. Luonnon mahdollisuudet ovat monet, esimerkiksi ravinnon, työn ja hyvinvoinnin saralla.

Ihmiset myös kärsivät, jos ovat liian kauan erossa luonnosta. Asuttuani vuosia betoniviidakossa löysin itseni etsimässä pieniäkin viheralueita. Nyt olen valmis ottamaan askeleen taas vehreämpään – ja muuttamaan ensi viikolla maalle.

Tasapainoaisti vahvistuu luonnossa. (c): Mira Lainiola

Luonto herättää aistit. Luonnossa liikkuessaan tarvitsee monia aisteja. Miltä lähimetsä tuoksuu? Miltä ketunleipä maistuu? Miltä maa tuntuu jalkojen alla? Mitä näkyy puun latvoissa? Pystytkö tasapainottelemaan kaatuneen puun päällä?

Luonto opettaa – niin lasta kuin aikuista. Luonnossa oppii selviytymään, leikkimään ja rauhoittumaan. Luonnossa voi oppia niin ihminen kuin ihmisjoukkokin. Moni työyhteisö on löytänyt työhyvinvointikeinokseen luontokävelyt, joita esimerkiksi Kuntovirkku järjestää.

Luonto parantaa. Kuten minun kiukkuni, myös moni muu vaiva ja olotila voi parantua luonnossa. Raikas ulkoilma voi saada hengityksen kulkemaan paremmin, inspiroida liikkumaan luonnossa ja ovathan luonnon omat yrtitkin monen tunnetunkin rohtomme perusta.

Dinosaurusmetsä, saniaislehto – paikka, joka lumosi ja yllätti.

Luonto vähentää masennusta ja vahvistaa psyykkistä hyvinvointia. Tutkitusti luonnolla on hyvinvointia edistäviä vaikutuksia erilaisille erityisryhmille, mutta kaikilla ihmisillä luonto ei korvaa lääkitystä. Jokaiselle on oma tapansa edistää omaa mielenterveyttään.

Luonto kasvattaa yhteisöllisyyttä, yhdistää perheitä ja ystäviä. Luonnosta voi nauttia yksin, mutta myös yhdessä muiden kanssa. Samanhenkisten ihmisten kanssa on ihana retkeillä lähellä ja kaukana. Itse olen löytänyt retkisiskoja, joiden kanssa retkeillä lähiluonnossa. Olemme löytäneet monta sellaista paikkaa, joista olen vain haaveillut salaa.

Perheen kanssa retkeily luonnossa on oma lajinsa, jolloin mennään yleensä lasten ehdoilla. Perheretkeilystäkin on mahdollista tehdä hurjan hauskaa.

Metsäpäiväkotiryhmässä olen saanut huomata, kuinka luonnossa ystävyyssuhteet muodostuvat aivan eri tavalla kuin sisällä päiväkodissa. Lapset leikkivät enemmän yhdessä, löytävät samoja mielenkiinnonkohteita omaavia ystäviä ja leikitkin ovat pitkäkestoisia.

Metsätreffeistä vielä haaveilen, mutta ehkäpä sellaisetkin ovat tulevaisuudessa luvassa. Mikä olisikaan romanttisempaa kuin auringonlasku keskellä ihanaa vehreää metsää?

On monta tapaa nauttia L-vitamiinia, yksikään ei ole se ainut oikea. Löydä oma tapasi ja nauti!

Minne polku sinut vie?

KESÄ, EIKÄ MITÄÄN TEKEMISTÄ

Kesä. Se vuodenaika, jolloin meillä on lomaa. Osalla lyhyempi, osalla paljon pidempi.

Kesä. Se aika vuodesta, jolloin ensimmäisenä lomapäivänä sataa kaatamalla vettä – eikä se haittaa.

Kesä. Vihdoinkin. Olen odottanut tätä aikaa vuodesta. Olen etsinyt siitä merkkejä koko kevään. Silti kesä pääsi yllättämään tänä vuonna. Se saapui yllättäen, kun kevät jäi hyvin lyhyeksi.

Rakastan tätä lämpimämpää ilmaa, metsän tuoksua, hiekkaa varpaissa ja pisamia poskilla. On aika seikkailun ja vapauden.

Kuitenkin kesä on samalla se vuodenaika, jolloin on eniten suunnitelmia, eniten kiirettä ja paljon stressiä. Miksi? Entä jos vietetäänkin kesä ilman mitään ennalta suunniteltua tekemistä? Kesä, jolloin suunnitelmat vain tapahtuvat. Kesä, jolloin yllätytään ja heittäydytään mukaan.

Olin päättänyt tehdä tänä kesänä listan kaikesta, mitä tahdon ehtiä tekemään tänä kesänä. Aioin todella suunnitella meille maailman parhaan kesän. Lista kasvoi päässäni kilometrin mittaiseksi. Tahdoin päästä kaikkiin Helsingin saariin, yöpyä riippumatossa ja teltassa, opetella tekemään itse ruisleipää ja matkustaa sekä pohjoiseen, että itään. Mutta suunnitelmilla on tapana muuttua. Ja se on hyvä niin.

Meidän ei tarvitse mitata kesän onnistumista asioilla, joita olemme tehneet – paikoilla, joissa olemme käyneet – ihmisillä, joita olemme ehtineet nähdä. Emme tarvitse listaa, josta vetää yli ne kokemukset, jotka olemme jo suorittaneet.

Siinä se. Kesä ei saa olla suoritus. Ei meidän kesämme pidä olla kultaisten kehysten läpi kuvattu. Meidän kesämme on juuri meidän näköisemme. Ja onneksi jokainen kesä on uusi ja erilainen.

Mistä on kesä tehty?

Tänä kesänä olen nauttinut suunnattomasti arkiretkeilystä lähiluonnossa ystävieni kanssa. Olen päässyt moneen sellaiseen paikkaan, joista en ole osannut unelmoidakaan. Rotkoille, kukkuloille ja syömään hyvin.

Heitettyäni pois ajatuksen kesän tehtävälistasta olen antanut jokaisen päivän näyttää, mitä tapahtuu. Olen kuunnellut itseäni, perhettäni ja ystäviäni. Olemme aamuisin katsoneet ulos ja tuumailleet, mille alkaisimme.

Sadepäivinä olemme pukeneet päälle kumisaappaat, tallustelleet sinne minne huvittaa ja kotiin palattuamme katsoneet yhdessä elokuvaa.

Olemme käyneet kokeilemassa huvipuiston ilmaislaitteita ja lähimetsien riippusiltoja.

Yhtenä päivänä teimme seikkailun ullakolle ja löysimme monta kadonnutta aarretta.

Mutta ne hetket, joista lapset kertovat iltaisin päiviensä tähtihetkinä, ovat pieniä arvokkaita hetkiä yhdessä. Vesisodan leikkimistä mökillä. Pöytäteatteria. Kikatuskohtauksia. Sellaisia, joita ei voi suunnitella etukäteen.

Kesä – eikä mitään tekemistä? Vai onko sittenkin?

Lapset ihmettelivät suunnitelmattomuuttani vain hetken. Vaikka heistä kumpikin on tottunut aikatauluihini ja suunnitelmiini, he hyväksyivät kesän haistelun ja maistelun – fiilistelyn – lähes heti. Kuului kerran, jos toisenkin: ”Mitä me tehdään ylihuomenna?” ja ”Mitä me tehdään ensi viikon perjantaina?”. Pian he tottuivat vastaukseeni: ”En tiedä. Katsotaan.”

Osasin odottaa viime kesäloman perusteella kuulevani jo ensimmäisellä lomaviikolla muutaman lempilauseeni. Ne ovat ”Ei oo mitään tekemistä!” ja ”Tylsää!”. Onneksi kuulin ne jo ensimmäisenä lomapäivänä.

”Tylsää!”, huusi hän ja kohta juoksi pitkin riippusiltaa onnessaan.

Tylsyys on hieno asia. Siitä voi oppia paljon.

Lapseni katsovat minua yhä suu auki, kun saavat ”Tylsää!”-lauseeseensa vastaukseksi ”Mahtavaa! Onneksi olkoon!”-toivotuksen ja kysymyksen ”Miten aiot käyttää tylsyyttä?”.

Aina, kun kuulen tuon ”Ei oo mitään tekemistä!”-lauseen, tiedän, että pian lapseni keksii jotain uutta, jonka muistaa vielä pitkään. Lapsen mielikuvitus ei lopu kesken. Mielikuvitukselle on vain annettava tilaa ja aikaa.

Kestää yleensä viisi minuuttia, kun molemmat lapsistani leikkivät (joskus jopa yhdessä) noiden lempilauseideni jälkeen. Joskus tarvitaan ruokaa, halauksia ja minut mukaan leikkiin.

Joskus tekee hyvää kokea itsekin tuo ”Ei oo mitään tekemistä!”-tunne. Se puhdistaa.

Tänä kesänä annan omien odotusteni ja ennakkoasenteideni olla. Elää kesää, nauttia kesästä ja muistaa, että parhaat kesämuistot tehdään itse.
”Ei oo mitään tekemistä!”, ilmoitti hän. Vaan oliko asia todella niin?