Yhtenä arki-iltana eskarilaisemme oppi lukemaan. Hänen leikkiessään monet tutut kirjaimet löysivät yhtäkkiä toisensa ja niistä muodostui sana. Sanan perään tuli toinen ja kolmaskin. Voi, tuon pienen oppijan riemua, kun hän yhtäkkiä tajusi, että aikakauslehden kannessa lukee Suomen Kuvalehti ja Aku Ankan puhekuplissa on jotain järkeä, eikä isosisko keksikään omasta päästä mitä niissä lukee.
Lukemisen oppimista edelsi suuri kiinnostus kirjaimiin ja lukemiseen. Sitä olemme tukeneet lukemalla paljon, kannustamalla häntä ja harjoittelemalla leikkien ja pelien kautta. Se kiinnostus ei ole itsestäänselvyys ja jotkut lapset tarvitsevat paljon enemmän harjoitusta, kannustusta ja motivointia kuin hän.
Eskarilaisemme oppimista motivoi ensisijaisesti isosisko. Isosisko lukee Harry Pottereita ja muita paksuja kirjoja. Isosisko ymmärtää, mitä ne kirjaimet tarkoittavat peräkkäin. Isosisko on eskarilaisemme esikuva numero yksi. Hän tahtoo olla juuri niin kuin isosiskonsa ja siksipä hän myös tahtoi osata lukea – mielellään paremmin kuin isosisko.
Herkkyyskausi lukutaidon omaksumiselle on 3-5-vuotiaalla, mutta lapset oppivat lukemaan eri aikaan. Ei ole yhtä oikeaa ikää tai aikaa oppia lukemaan. Kiinnostusta ja oppimista ei voi pakottaa. Siihen voi motivoida, kannustaa ja rohkaista. Osaa lapsia kiinnostaa jo alle kouluikäisinä numerot ja kirjaimet. Osaa kiinnostavat aivan eri asiat. Eikä se haittaa. Jokaisen kehitys on omanlaisensa.
Lukemaan oppimista voivat viivyttää tai häiritä monet asiat. Oppimisen pulmat ovat silti aina yksilöllisiä.Jokainen lapsi, joka ei osaa vielä esikoulussa lukea, ei ole lukihäiriöinen.
Kun lapsi oppii lukemaan, aukeaa täysin uusi maailma. Maailma on täynnä sanoja. Lapsi oppii myös lukemaan sellaisia asioita, joita ei tarvitsisi vielä ehtiä lukemaan: hän lukee kaupassa iltalehtien lööpit ja kysyy, miksi niin on kirjoitettu. Aukeaa sanallisten viestien maailma, joka voi olla hyvin julmakin.
Monien vanhempien toiveena on, että lapsi kiinnostuisi numeroista ja kirjaimista – ja oppisi lukemaan – päiväkodissa. Me emme opeta lukemaan. Me emme opeta kirjoittamaan. Me emme opeta laskemaan. Emme suoranaisesti. Me opetamme leikkimällä.
Oppiminen tapahtuu varhaiskasvatuksessa leikin kautta. Numerot ja kirjaimet ovat esillä ja läsnä leikeissä. Leikeissä harjoitellaan eri äänteitä, kauppaleikissä joku saattaa jo kirjoittaa kauppalistan – lääkärileikissä lääkäri kirjoittelee reseptejä ja pyytää katsomaan kirjaimia seinällä. Oman nimen kirjoittamista harjoitellaan. Tablettilaitteilla pelataan Ekapeliä, Lola Pandaa ja Molla ABC-peliä, joissa herätellään kiinnostusta kirjaimiin ja numeroihin. Ja onneksi on lautapelit.
Numeroita, kirjaimia ja paljon muuta voi oppia ja opetella myös metsässä ja pihalla – matkalla päiväkotiin tai kaupassa. Ei ole ainoatakaan väärää paikkaa oppia, jos on oppimisen aika. Tässä Ulkoluokan opettama tapa oppia kirjaimia metsässä:
Sormiaakkosten eli -viittomien oppimisen kautta moni pieni ystäväni on oppinut ensin äänteet, sitten kirjaimet ja pian lukemaan.
Lukutaito on paljon muutakin kuin sanojen lukemista. Sanojen lukemisen lisäksi opitaan lukemaan kuvia, tunteita, numeroita ja mediaa. Tätä kutsutaan monilukutaidoksi. Se on osa varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelmaa ja sitä harjoitellaan kokonaisuutena päiväkodissa ja perhepäivähoidossa.
Lukemaan ja kirjoittamaan oppii kyllä, vähitellen, omalla tavallaan. Esikoulussa harjoitellaan kirjaimia ja numeroita, sielläkin usein leikkimällä. Ensimmäisellä luokalla koulussa opitaan lisää ja yleensä ensimmäisen luokan loppuessa lukee koko luokka. Päiväkotilapsella ei siis ole kiirettä oppia kaikkea heti.
Muistatko milloin itse opit lukemaan ja miltä se tuntui?
Minä muistan. Siksi iloitsen nyt eskarilaisemme kanssa täysin sydämin.
