”Ettekö te ole kaikki koko ajan kipeinä, kun olette siellä metsässä niin paljon?” oli kysymys, joka yllätti minut, kun kerroin taannoin, että päiväkotiryhmäni viettää viikosta kolme päivää metsässä ja lähiluonnossa.
Päinvastoin. Säännöllinen metsässä seikkailu lasten kanssa on saanut aikaan sen, että koin vasta nyt syksyni ensimmäisen flunssan. Yleensä sairastun flunssaan jo syksyn ensimmäisillä viikoilla ja sairastan syksyni aikana useammankin flunssan.
On kulunut neljä kuukautta siitä, kun aloitimme tämän ryhmän kanssa metsätoimintamme näin suuressa mittakaavassa. Päiväkotitauteja on monia – flunssaa, oksennustautia ja muuta mukavaa – mutta monet niistä olemme onnistuneet välttämään tänä syksynä. Se, että ulkoilemme paljon, vähentää sairastamistamme.
Meillä on aina mukana ensiapulaukku, mutta vielä tähän mennessä emme ole päässeet sitä tutkimaan tarkemmin lasten kanssa metsässä. Punkkikauteen keväällä olemme varautuneet, kyihin ja muihin metsän vaaroihin myös.
Ensimmäisinä viikkoina monia väsytti kävellä metsäpaikalle, nyt sinne juostaan. Pienten, ja opettajankin, fyysinen kunto on kohentunut juostessamme metsäpoluilla, leikkiessämme ja tasapainoillessamme erilaisilla puunrungoilla. Lasten motoriset perustaidot ovat kehittyneet.
Saman kehityksen huomaan omissa lapsissani, jotka ovat innostuneet polkujuoksemisesta. Aluksi juokseminen oli hankalaa, mutta vähitellen siitä on tullut kevyempää eivätkä kivet ja kannot poluilla enää haittaa. He hallitsevat kehoaan paremmin kuin ennen.
Suuren kehityksen olen nähnyt niin omassa kuin lastenkin keskittymiskyvyssä. Kun tutkitaan lähiluontoa, etsitään aarteita ja luetaan kiinnostavia kirjoja metsässä, lapset jaksavat keskittyä samaan tekemiseen paljon pidempään kuin sisällä.
Minulle metsä on seikkailupaikan ja leikkipaikan lisäksi erittäin tärkeä paikka rauhoittumiseen ja rentoutumiseen. Jo muutamassa minuutissa metsässä suuri osa arjen stressistä kaikkoaa, myös lapsilla. Eräänä päivänä menin metsäpaikallamme makaamaan maahan ja katsoin pilviä – yhtäkkiä vieressäni oli koko lapsiryhmäni tuijottelemassa pilviä kanssani – rauhoittumassa kanssani. Metsä rentouttaa minua paremmin kuin mikään mielenrauhaa edistävä cd-nauha – ja olen huomannut sen vaikuttavan samoin lapsiin.
Metsässä sosiaaliset taidot kehittyvät myös. Metsäpaikallamme ei ole niin sanottuja tyttöjen ja poikien leikkejä, vaan leikkeihin saavat osallistua kaikki. Usein leikit muodostuvatkin mielenkiinnonkohteiden mukaan ja muodostuu myös uusia ihania ystävyyssuhteita.
Lapset ovat oppineet sen, että metsään mahtuvat kaikki äänet ja kaikki tunteet. Pahalla päällä saa olla metsässä ja sen purkamiseen on harjoiteltu tapoja. Tällä hetkellä suosituin tapa on murista isolle kivelle. Metsässä on tilaa myös naurulle, ilolle ja oivaltamiselle. Löytyy joskus myös kaikkea ällöä, kuten koirankakkaa, mutta sitäkin on kiva tutkia kepillä (ja joskus kengänpohjalla).
Metsä ja luonto eivät ole niitä asioita, jotka sairastuttavat lasta tai aikuista. On tutkittu, että ihmisen kosketus luontoon pitää ihmisen terveenä – käytännössä se, että puutarhanhoito tekee ihmisen hyvinvoivaksi, ei ole myytti, vaan totista totta. Jos istumme päivät pitkät sisätiloissa, sairastumme helpommin. Luonto antaa ihmiselle, jo pienelle, luontaista vastustuskykyä.
Kysyin asiantuntijaraadiltani, siis lapsilta, miten metsä vaikuttaa heidän oloonsa:
”Musta on kivaa, kun metsässä ei tarvitse olla hiljaa.”-
”Ja metsässä saa juosta!”
”Metsässä on kivaa etsiä aarteita ja löytää ne.”
”Mä uskallan kiivetä isolle kivelle ja sitä en uskaltanu ennen.”
”Mä oon saanu metsässä uuden ystävän.”
”Onko pakko aina lähtee takasin metsästä päiväkodille?”
Metsän on tutkittu myös antavan sietokykyä monille allergioille. Sitä emme vielä itse ole päässeet näkemään, mutta parasta minusta on se, että nautimme metsässä olosta kaikki ja voimme siellä hyvin.
METSÄ JA LAPSET-sarja jatkuu aiheella pukeutuminen.
Sarjan ensimmäinen osa on Jokamiehenoikeudet.
