VAIHTOEHTO LEMMIKKIHAAVEILLE – MATOKOMPOSTORI

”Koska meille tulee oma koira?” on lause, jonka olen viime vuosina kuullut useamman kerran. Lemmikkihaaveet ovat yleisiä lähes jokaiselle lapselle – ja miksei aikuisellekin.

Olemme keskustelleet kotona siitä, ettei lemmikki ole mikään hetkellinen hankinta. Lemmikkiin pitää sitoutua ja sitä ei saa unohtaa, vaikka kyllästyttäisi tai väsyttäisi. Lemmikki ei ole lelu.

Keksin ratkaisun – matokompostori.

Päiväkotiryhmääni muutti muutama viikko sitten joukko matoja, lieroja. Perustimme Ympäristökoulu Polun opastuksella kaksi matokompostoria. Matoja ruokimme ruokajätteellä ja madot tekevät uutta multaa.

”Onko kaikki multa matojen kakkaa?!”

Yritämme vähentää ruokajätteemme määrää ja opetella yhdessä tapoja kierrättää. Madot syövät mielellään hedelmiä, marjoja, vihanneksia, kopiopaperiakin, mutta eivät maitotuotteita eivätkä lihaa. Yksi mato syö päivässä vain oman painonsa verran – siispä kaikkea, emmekä edes suurta osaa, ruokajätteestämme emme voi madoille tarjota.

Matokompostoriin tarvitsimme ämpärit tai muovilaatikot, tyhjiä munakennoja, multaa ja matoja eli kompostilieroja. Matoja ruokitaan kerran viikossa ja multa pidetään kosteana sumutinpullolla sumuttamalla. Madot pidetään pimeässä, jotta niiden on parempi olla.

On ollut ihana huomata, kuinka tärkeitä matoystävistämme on tullut. Ne saivat hauskoja nimiä ja niille lauletaan. Lapset odottavat innolla omaa vuoroaan saada hoitaa matoja.

Kun madot muuttivat meille, aloimme ruokkimaan myös lasten kiinnostusta matoja, ötököitä ja kasvamista kohtaan. Luimme kirjoista tietoa madoista. Opimme, että madot hengittävät ihollaan. Lauloimme matolauluja ja keksimme ikiomia satuja madoista. Eräässä sadussa madolle kasvoi kädet ja jalat, ja se pääsi päiväkotiin. Toisessa mato sai paljon ystäviä, kun oli ystävä muille.

Madot eivät ole vain hetkellinen projektimme, joka unohtuu, kun projektiviikko loppuu. Madoista pidämme huolta pitkään. Matoja ruokitaan viikoittain, multa vaihdetaan kuukausittain ja pidetään huolta, että madoilla on hyvä olla.

Yksi pulma lapsille nousi matoja hoivatessamme: ”Kuka niitä hoitaa kesällä, kun ollaan lomalla?”

Siispä takaisin ratkaisuuni kotonani odottavaan lemmikkipulmaan. Kesäksi annan omille lapsilleni tehtävän. He saavat hoitaa matokompostoriamme – harjoitella omaa lemmikkiä varten. Tehtävä on tärkeä, koska syksyllä madot muuttavat takaisin päiväkotiin ja päiväkotilapset odottavat niiden olevan yhä kunnossa.

Kiinnostaako matokompostori?

Matokompostoriprojektissamme auttoi suuresti Ympäristökoulu Polun selkeät materiaalit ja opettaja, jonka sai tilattua aloittamaan projektin kanssamme. Kompostimatoja saa ostettua Kierrätyskeskukselta.

Matokompostoreja saa tilattua myös valmiina, mutta minusta sen perustaminen yhdessä lasten kanssa oli tärkeä osa projektiamme.

Matokompostori on helppo, pitkäkestoinen ja tuottelias projekti kotiin ja päiväkotiin.

Madot opettavat meille kestävää kehitystä, kompostin ideaa ja kyllä niitä on kiva etsiäkin kompostorista.

Suosittelen!

ENSIAPUTAIDOT – miksi ne pitää osata?

”Osaatko elvyttää?”, kysyy 4-vuotias aamupalapöydässä ja haluaa tietää, mitä ovat ensiaputaidot.

Ensimmäinen ajatukseni on, että hän on tukehtumassa aamupuuroonsa ja pyytää apuani, mutta ei – hän on kiinnostunut asiasta. Kerron lapselle, että olen käynyt ensiapukurssit ja harjoitellut elvyttämistä aikuisnuken ja lapsinuken kanssa. Hän kuuntelee tarkasti ja kysyy: ”Koska sä opetat meitä elvyttämään?”

Vaikka en tarvinnut ensiaputaitojani tuossa hetkessä, ovat ensiaputaidot elintärkeä asia, joiden osaamisesta olen ylpeä. Ne ovat kansalaistaito, jota ei saa unohtaa. Ensiaputaidoilla pelastetaan monia ihmishenkiä (ja eläimiä) isoista ja pienistä hätätilanteista. Lasten kanssa työskenteleviltä vaaditaan ammattiosaamisen osana ensiapukoulutuksen käyminen sekä ensiaputaitojen ylläpitäminen uusintakursseilla. Uusintakurssilla kannattaa käydä kahden vuoden välein, sillä ohjeet uudistuvat koko ajan ja vanhoilla ohjeilla voit saada jopa vahinkoa aikaiseksi.

Mutta lapset? Miten he oppivat ensiaputaitoja? Voiko niitä opettaa jo päiväkoti-ikäisille?

Kyllä voi. Olemme harjoitelleet ensiaputaitoja erilaisin tehtävärastein – paikanneet toistemme leikkihaavoja ja opetelleet soittamaan hätänumeroon. Tärkeä muistisääntö on ollut myös, että hätänumeroon soitetaan, kun on hätä – ja kakkahätä ei käy tässä asiassa hädäksi.

Hyvin suosittu leikki päiväkodillamme on pelastuslaitosleikki: on poliiseja, palomiehiä, lääkäreitä ja ensihoitajia. Siihen leikkiin olemme myös ottaneet mukaan ensiaputaitoja. Nalle on saanut laastareita, nukkevauva on päässyt elvytettäväksi ja kaikille löytyy aina tästä leikistä tärkeä rooli.

Jokaisen velvollisuus on auttaa hätätilanteen sattuessa. Koskaan ei voi tietää, milloin tai missä ensiaputaitoja oikeasti tarvitaan. Paras tapa varautua, on pitää ensiaputaitoja yllä.

Turvallisuus on asia, joka on ensiarvoisen tärkeää arjessamme. Luomme lapsille turvallisen kasvuympäristön ja tilan, jossa kokeilla omia monipuolisia taitojaan. Joskus juostessa kompastuu jalkoihinsa, toisinaan tarvitaan laastaria. Meillä on aina apu lähellä.

Eräs lapsista huudahti nähdessään ensiapulaukun: ”Katso, ope, täällä on tuollainen sun seikkailulaukku!” Mieltä lämmittää, että minuun assosioidaan turvallisuus ja seikkailu.

Metsään lähtiessämme pakkaamme lasten kanssa retkireppuun aina ensimmäisenä ensiapulaukun. Vaikka sitä harvoin tarvitaan, ovat laastarit, desinfiointiaine ja sideharso aina mukana. Olemme tutkineet lasten kanssa, mitä se sisältää.

Jokaiseen puhelimeemme olemme asentaneet Punaisen Ristin sovelluksen, josta löytyvät opetusvideoita, joilla voi kerrata ensiaputaitoja. Sovelluksessa on myös paikannin, joka helpottaa hätätilanteessa avun löytämistä perille.

Kun on hätä, tiedätkö mitä tehdä? Tietääkö lapsesi?

Puhukaa kotona lasten kanssa, mitä tehdä jos vanhempi tarvitsee ulkopuolista apua ja siitä, mitä lapsen pitää silloin tehdä. Yksinkertaisesti: opettakaa käyttämään numeroa 112.