LUKUHETKI LUONNOSSA – kun kirja lähti metsään

”Mä en pysty keskittymään täällä!”, parkaisee eskarilainen, joka on syventynyt lukemaan uutta kirjaa.  Isosisko soittaa lempimusiikkiaan kovalla volyymilla huoneessaan ja pienempi ei pysty keskittymään. Lukutoukka tahtoisi lukea kirjaa nyt, kun kirjaimet tarkoittavat yhdistettynä toisiinsa sanoja ja sanat muodostavat lauseita. Ehdotan hänelle jotain uutta. Jotain, johon hän ihastuu. Lähdemme lukuhetkelle metsään.

Metsästä löytyy sopiva sammalmätäs, jolle hän istahtaa ja alkaa lukemaan. Aluksi hän lukee hiljaa, itsekseen. Pian hän katsoo ympärilleen, ettei ympärillä ole muita, ja alkaa lukemaan ääneen. Hän haluaa lukea minulle kirjan.

Lukuhetki, miksi?

Lapselle lukeminen kannattaa. Lukeminenkin on vuorovaikutusta, yhteistä aikaa ja siitä hyötyy niin lukija kuin myös kuuntelijakin. Luetusta syntyy keskusteluja, joista oppii uutta sekä keskustelutaitoja.

Lukukeskus on tutkinut, että lapsi, jolle luetaan, kasvaa itsevarmemmaksi, menestyy paremmin koulussa, saa laajemman sanavaraston, saa paremmat lähtökohdat elämäänsä ja lukee uskottavasti myös aikuisena. Siinä on jo monta hyvää syytä lukea lapselle.

Iltasatuhetken tärkeys ei ole ihmeellinen asia. Se voi olla kiireisen päivän ainoita hetkiä, jossa vanhempi kohtaa lapsen kiireettömästi, ottaa syliin ja on läsnä lapselle. Se on hyvin arvokas hetki, lukuhetki.

Ääneen lukeminen on tutkitusti paras tapa, jolla asiat jäävät mieleen. Vaikka lapseni osaavatkin jo molemmat lukea, he nauttivat siitä, että heille luetaan. Minä luen satuja kuin opettaja. Eläydyn ääniin, kuiskin, mörisen ja heittäydyn mukaan tarinaan. Joskus huomaan eläytyväni niin, että luen vielä kirjaa ääneen, vaikka molemmat lapsista jo nukkuvat kainaloissani sikeästi.

Kun lapsi harjoittelee itse lukemista, hän usein harjoittelee sanoja ääneen. Meillä on huomattu, että harjoittelu sujuu usein parhaiten, kun ympäristössä ei ole ärsykkeitä, kuten tietokoneita, televisioita tai sitä isosiskoa musiikkinsa kanssa.

Isosiskon kanssa lukemaan harjoittelu oli hauskaa ja oivaltavaa, mutta hän tarvitsi oman tilansa. Pikkusiskolleen hän ei missään nimessä halunnut lukea ennen kuin osasi jokaisen sanan.

Pikkusisko oppi lukemaan nopeasti, koska tahtoi tietää, mitä isosisko oli lukenut. Hän oppi siskoltaan, kysyi aina, kun ei tuntenut jotain sanaa ja tarvitsi yleisönsä. Vaikka hän nauttiikin lukuhetkistään muiden ympäröimänä, hänkin tarvitsee oman rauhansa – siis metsän.

”Lukurauha, kiitos!”, hän muistuttaa ja jatkaa lukuhetkeään.

Lukuhetki luonnossa on maaginen kokemus

Minä olen vienyt jo muutaman vuoden ajan kirjoja metsään. Luen lapsiryhmälle mielelläni ulkona. Metsästä löytyy helposti hyvä lukupaikka, jossa jokainen saa ottaa hyvän asennon. Osa löytää paikkansa sammalmättäältä, toiset suosivat puunkantoja. Joku makaa maassa ja tuijottelee taivasta, toinen taas istuu risti-istunnassa ja tahtoo nähdä kirjan tarkasti.

Kun avaan satukirjan metsässä, tapahtuu jotain ihmeellistä, sellaista mitä ei sisällä aina tapahtuisi. Satuhetken yleisö kuuntelee kirjaa aivan uudenlaisella innolla, esittää kysymyksiä ja mielellään lähtee leikkimään kirjan satua lukuhetken päätyttyä. Kirja on sisäistetty, tarinasta saatu jotain itselleen ja leikkiin tulee uusia elementtejä. Yhtenä päivänä olemme metsätonttuja, toisena kokonainen muumiperhe.

Millainen olisi ala-asteen lukutunti ulkona? Olisiko se rauhallisempi kuin pulpetissa istuttu? Ymmärtäisivätkö lapset lukemansa paremmin? Sitä kannattaa kokeilla.

Ei ole huono idea lähteä itsekään lukemaan ulos, lähiluontoon tai vaikka vain pihalle. Samalla tavalla kuin eskarilaiseni tahtoi pois ärsykkeiden ja virikkeiden luota, ei meillä nykyajan aikuisillakaan ole helppo keskittyä yhteen toimintaan kaikkien virikkeiden, kiireen ja ärsyketulvan keskellä. Joskus kannattaa pysähtyä, ottaa omaa aikaa ja lukea hyvä kirja.

Kokeile lähteä lukemaan lapsen tai lapsiryhmän kanssa ulos. Se voi olla yllättävän opettavaista. Erityisesti se on hauskaa.

”Ke-vät-ret-ki!”, hän lukee aivan itse.

KOTILEIKKI METSÄSSÄ – Pitääkö kotia leikkiä aina sisällä?

Kun lapset leikkivät kotia, oletetaan usein, että leikissä hoidetaan vain pieniä vauvanukkeja ja juodaan mielikuvituskahvia. Leikissä on paljon muutakin. Pysähdy hetkeksi ja katso, mitä leikki pitää sisällään.

Miksi kotileikki?

Meillä päiväkodissa kotileikissä hoidetaan kyllä lapsia, ruokitaan perhettä, siivotaan kotia, mutta siihen kuuluu paljon muutakin. On aamukiireitä, auton ikkunan rapsuttamista puhtaaksi, on kanalan ja hevostallin hoitamista, kauppalistan kirjoittamista ja monien erilaisten arjen tilanteiden harjoittelua.

Kotileikki on ihana leikki, joka kuuluu lasten leikkimaailmaan. Siihen ovat yleensä tervetulleita kaikki ja siihen voi yhdistää vaikka lääkäriaseman ja kauppaleikin. Rakennusleikeistä innostuneet voivat osallistua leikkiin tekemällä kotileikille ympäristöä.

Leikissä voi oppia positiivista ruokakasvatusta ja harjoitella ruokailutilanteita matalalla kynnyksellä. Leikkimällä voi oppia lähes mitä vaan.

Siihen, että kaikki pääsevät mukaan leikkiin, tarvitaan usein aikuisen tukea. Kaikilla lapsilla leikin säännöt ja sanasto eivät ole vielä tuttuja. Jokainen on leikkijänä erilainen, kuten on persoonanakin. Kaikille leikkijöille voi kuitenkin löytyä leikistä ikioma rooli.

Kotileikki tarvitsee myös ruokahetkiä.

Kotileikki metsässä – veimme kotileikin metsään

Päiväkotiryhmässäni sisäleikit ovat yleensä monilla lapsista lyhytkestoisia. Kaikki leikit kiinnostavat ja lapset haluaisivat ehtiä leikkiä kaikkia leikkejä kaikkien kavereiden kanssa päivän aikana.

Ryhmämme toimii suurimman osan toiminta-ajastamme ulkona. Lapsilla on metsässä ja ulkona ollessamme aina aikaa ja tilaa myös vapaalle leikille – eikä pulaa mielikuvituksesta. Joskus leikitään lentokoneen huoltoasemaa, joskus keijujen kampaamoa ja joskus seikkailijaninjoja.

Moniin leikkeihin metsässäkin tarvitaan aluksi aikuisen tukea, mutta metsässä lapset pääsevät paremmin mukaan leikkeihin, kun tietynlaiset opitut roolit ja sukupuolistereotypiat katoavat. Kaikkien kanssa voi leikkiä ja kaikkea voi leikkiä. Tänä vuonna on ollut ihana huomata, kuinka koko ryhmä leikkii paljon yhdessä metsässä.

Kysyimme lapsilta, mitä he haluaisivat leikkiä – sisällä tai ulkona. Toiveeksi nousi etenkin kotileikki.

Mietimme, miten saisimme kotileikkiin kaikki mukaan ja pidennettyä leikin kestoa. Päätimme yhteistuumin viedä kotileikin metsään.

Ratkaisumme kannatti. Yhteiseen metsäkotileikkiin kannetaan muutama leikkiastia ja niitä asioita, mitä milläkin kertaa kotiin tarvitaan. Joskus mukana on keppihevonen ja joskus ei tarvita oikeastaan mitään muuta kuin mielikuvitusta mukaan.

Metsässä kotileikkiin on syntynyt kanala, hevostalli ja koirapesula kodin rinnalle. Kotona juodaan päiväkahvia kuralätäkkövedestä ja kananmunia saimme vielä tovi sitten lumesta. Ruokaa löytyy aina. Leikissä on ollut aikuinen mukana kanssaleikkijänä ja leikin mahdollistajana.

Ihanaksi yllätyksemme jokainen leikkiporukka, joka on metsäkotileikkiin lähtenyt, on saanut leikistä paljon irti. He keskittyvät leikkiin ja pysyvät samassa leikissä. Leikkiä he eivät tahdo millään lopettaa ja odottavat jo, milloin pääsevät metsäkotileikkiin uudestaan. Uusia ihania leikkipareja on muodostunut, sosiaaliset suhteet ovat vahvistuneet – ja mikä parasta, kaikilla on ollut todella hauskaa.

Kuralätäkkökahvit ja kotileikki sopivat hyvin yhteen.

Loppujen lopuksi on ihana huomata, että mitä vaan voi leikkiä tai opetella myös ulkona. Hauskaa, virkistävää toimintaa raikkaassa ulkoilmassa.

Minkä leikin sinä voisit viedä ulos tai vaikka metsään?

KEPPI EI OLE VAIN KEPPI

Kulkiessamme lähiluonnossa lapsilla on taipumus löytää toinen toistaan upeampia keppejä, joita he haluaisivat ottaa mukaan metsästä mukaan päiväkodille ja kotiin. Joskus keppi on ihan pieni ja joskus mukaan halutaan 3-metristä isoa puuvanhusta. Ne ovat matkamuistoja, tuliaisia ja yksi lapsista perusteli asian sanomalla: ”Meidän pitää viedä luonto sisälle, kun se ei itse osaa tulla.”

Kepeissä on jotain taikaa. Ne kiinnostavat. Niistä tulee lasten silmissä aivan jotain muuta kuin puusta katkennut oksa. Kepit ovat monelle lapselle se avain, jolla mielikuvitus käynnistyy aivan uudella tavalla.

Tänään poimin itse mukaan yhden kepin ja kysyin lapsilta, mikä se mahtaa olla.

Se oli keppi, mutta myös
taikasauva
musiikkitaikasauva
kapellimestarin tikku
valtikka
miekka
mikrofoni
jousipyssy
pyssy
prinsessan moottoripyörän ohjauskeppi
jäätelö
keittokauha
grillitikku

Oma mielikuvitukseni ei olisi hetkessä keksinyt noista puoliakaan.

Meillä kepeillä leikitään paljon.
Niillä kirjoitetaan sanoja.
Niitä käytetään, kun tehdään taidetta.
Isojen keppien päällä tasapainoillaan.
Niistä rakennetaan isoja ja pieniä majoja.

Ainoa huono idea on tökätä kaveria (tai itseään) kepillä silmään tai satuteta, mutta sellaista ei meidän kepeillä tehdä.

Sopimuksenamme on, ettei elävistä puista revitä keppejä. Parhaat leikit syntyvät kepeillä, jotka löytää maasta. Lasten löytäessä sen juuri oikeanlaisen kepin on kuin he löytäisivät kauan etsimänsä aarteen.

Aarre se onkin. Leikkitaito. Mielikuvitus. Aika olla ja seikkailla.

Aarrejahti luonnossa

Vihdoinkin kevät on täällä.

Kevätaurinko lämmittää nenänpäitä ja niin pienet kuin isotkin on innoissaan etsimässä merkkejä keväästä. Kuka näkee ensimmäisenä leskenlehden? Kenen kädellä kävelee ensimmäinen muurahainen?

Pienen kevättutkijan into on suunnaton, kun ensimmäinen hämähäkki ja kärpänen ilmaantuvat näköpiiriin.

Miten kevättä voi tutkia lasten kanssa?

Luonto-Liiton Kevätseuranta tarjoaa ihanan valmiin tulostettavan pohjan, jolla on helppo seurata kevään etenemistä päiväkodissa, koulussa ja kotona lasten kanssa. Materiaali on monipuolinen ja opettavainen aikuisellekin.

Värinautit ovat tehneet kevään seuraamiseen ikioman kevätbingon, josta pääsee värittämään aina yhden ruudun, kun bongaa kevään merkin. Se sopii pienemmillekin ja ryhmätyöskentelyynkin.

Minä tahdoin tehdä lapsille jotain erilaista. Meillä on innostuttu etsimisestä ja leikitty salapoliisia. Salapoliisileikit ovat siirtyneet nyt metsään luontoetsiväleikeiksi. Oli siis luontevaa tehdä lapsille ikioma, kuvitettu aarrejahti-kartta.

Annoin aarrejahtikartan sekä kynän lapsille metsässä viime viikolla. Lunta oli vielä paljon, mutta innokkaat etsivät löysivät jo osan – ainakin leikisti kuulemma. Aarrejahtikartta lähtee tällä viikolla ja ensi viikollakin mukanamme metsään.

Yksi toiveikas luontoetsivä haaveili, voisimmeko leikkiä aina aarrejahtia. Sitä leikitään aina välillä, mutta usein on paljon muutakin mielenkiintoista yhteistoimintaa metsässä.

Meidän ”Luontoetsivät – luonnossa aarrejahdissa”-lomakkeemme saatte ladata tästä ( aarrejahti luonnossa ) käyttöönne tai tehkää vaikka ikioma aarrejahtikarttanne!

Etsimisen ja löytämisen riemua!

Kevät! Vihdoinkin voi aarrejahti kevään merkeistä alkaa.

MITÄ PÄIVÄKOTIPÄIVÄN AIKANA TAPAHTUU?

Usein vanhemmat kuulevat lastaan päiväkodista hakiessa, että päivä on mennyt hyvin ja onko lapsi syönyt, nukkunut ja käynyt vessassa. Perusasioita, jotka ovat hyvin tärkeitä.

Osalle vanhemmista se riittää. Lapsi voi osata itse kertoa päivästään. Viikkokirjeessä on lukenut, mitä päivän toimintana on ollut. Kotiin saattaa matkata taideteos, tai kymmenen.

Mutta mitä päiväkotipäivän aikana oikeasti tapahtuu?

Varhaiskasvatus ei ole lasten parkkipaikka, vaikka löytäisitkin lapsen samasta paikasta, minne aamulla jätitkin.

Varhaiskasvatus on kasvatusalan ammattilaisten tarkasti suunnittelemaa ja toteuttamaa kasvatusta, opettamista ja hoivaa, jossa otetaan huomioon jokaisen lapsen omat tarpeet ja kiinnostuksenkohteet. Varhaiskasvatuksen laadun takaa varhaiskasvatussuunnitelma, joka on verrattavissa koulun opetussuunnitelmaan.

Päivät varhaiskasvatuksessa ovat suunniteltuja ja niissä on selkeitä rutiineita, mutta aina on tilaa lasten oivalluksille, omalle leikille ja ihmettelylle. Päivänkulkua autetaan usein kommunikaatiokuvilla, joista lapsi ymmärtää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kuvia ja viittomakieltä käytetään usein varhaiskasvatuksessa kommunikoinnin helpottamiseksi. Tärkeää on, että jokainen tulee varhaiskasvatuksessa ymmärretyksi.

Varhaiskasvatuksessa opitaan useimmiten leikkimällä. Usein leikin kautta opitaan monia taitoja, kuten ryhmässä toimimista, sanastoa ja sosiaalisia taitoja. Oman vuoron odottaminenkin voidaan hyvin oppia leikeissä ja peleissä. Joskus leikitään roolileikkejä, joskus harjoitellaan leikin kautta kirjaimia, muotoja, värejä ja numeroita. Annetaan tilaa myös vapaalle leikille, jossa aikuisen sijaan lapsi saa päättää leikin kulusta.

Kun varhaiskasvatuksessa ulkoillaan, on ulkoilullakin hyvin tärkeä merkitys. Ulkoleikit, ulkoilu ja metsäretket ovat pedagogista suunniteltua toimintaa raikkaassa ulkoilmassa. Hiekkakakkujen rakentaminen, puuhun kiipeäminen ja juoksemaan oppiminen ovat tärkeitä motorisia taitoja, joita voi kehittää ulkona.

Kun varhaiskasvatuksessa askarrellaan ja tehdään kädentaitoja, ei aina kotiin tule valmista tuotosta. Se ei tarkoita, etteikö mitään tehtäisi tai opittaisi. Usein tärkeämpää on tekeminen ja tekemällä oppiminen ennemmin kuin se, kuinka monta hienoa taideteosta lähtee kotiin asti. Joskus väritetään värityskuvia, mutta siihenkin löytyy omat hyvät syynsä.

Päiväkotipäivään kuuluu aamupala, lounas ja välipala. Mitään ei ole pakko maistaa, mutta varhaiskasvatuksessa suositaan positiivista ruokapuhetta, jossa kannustetaan maistamaan. Ruokailutilanteista halutaan tehdä sosiaalisia kohtaamisen hetkiä eikä suoritusmerkintöjä.

Päivään kuuluu myös rauhoittumista, lepohetki tai satujen lukemista, sillä isossa lapsiryhmässä koko päivän ajan oleminen kuluttaa myös pientä. Osa nukahtaa päiväunille, osa kuuntelee sadun tai hengähtää ja on taas valmis jatkamaan leikkejään ja toimintaansa.

Jokaiselle lapselle päivästä jää oma mielikuva. Joskus se, mitä lapsen päivästä kuulee, on hetken tunnetila. Siksi kannattaa kysyä suoraan ja kertoa, mitä haluaa lapsensa päivästä kuulla.

Kuka kertoo päiväkotipäivästä?

Minulla on lapsi, joka kertoo kotimatkan ajan koko päiväkotipäivänsä tapahtumat, joskus minuutin tarkkuudella. Minusta on ihanaa kuulla se hänen suustaan. Sen olen kertonut lapseni päiväkodissa. Luotan, että he tekevät hyvää laadukasta varhaiskasvatusta ja pitävät huolta lapsesta. Siksipä sanommekin nopeat heipat päiväkodilla, kiitämme päivästä ja suuntaamme kotiin. Sille kotimatkalle mahtuu monta tarinaa. Ne tarinat minä haluan kuunnella ja kuulla lapseni.

Jos sinulla on kysymyksiä lapsesi päivästä, kysy. Kerro henkilökunnalle, mitä ja miten juuri sinä tahdot kuulla. Tee yhteistyötä. Se kannattaa.