Lähdetään yhdessä retkelle. Onhan kaunis kesäpäivä ja lomaakin! Mutta mitä pakataan mukaan? Mikä on metsäretken resepti?
Metsään ei tarvitse aina lähteä varustekaupan kautta, sinne olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Toki pidemmille vaelluksille kannattaa varusteet valita tarkoin, mutta sunnuntairetkelle lähiluontoon kelpaat juuri noin.
Metsään voi lähteä vaikkapa mekossa, kuten minä viime aikoina. Mukavat vaatteet ovat mukavia myös metsässä. Housujen pitkät lahkeet voivat pelastaa monelta hyttysenpistokselta.
Tarvitset mukaan seikkailumieltä, koska aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaisesti. Seikkailumielestä on myös hyötyä, kun haluaa yllättyä ja kokea elämyksiä – ja voin luvata, metsässä saa yllättyä.
Vaikka olisi taitavakin suunnistaja – aina voi eksyä. Kännykän kartta – tai ihan käsinkosketeltava kartta – on apu moneen eksymistilanteeseen.
Joskus astuu metsäretkellä vesilätäkköön – joskus laulaa itsensä suohon. Siksi varasukat ovat hyvinkin mukava löytö retkirepusta. Kumisaappaat jalassa metsäpolut ja marjamättäät ovat hyviä kulkea.
Ota mukaan hyvät eväät ja vesipullo. Eväshetki ja metsäretki sopivat hyvin yhteen. Evääksi sopii sämpylä, hedelmä tai suklaapala. Lisäenergiaa tarvitsee aina.
Metsässä tulee joskus vessahätä. Miten silloin toimitaan? Puskapissaaminen on kansalaistaito. Riu’ulla käymistä ei moni enää osaa. Vessapaperia on aina hyvä olla mukana rulla. Sillähän voi pyyhkiä suutkin ja vuotavat nenät.
Metsässä on ihanaa samoilla yksin, mutta ystävän kanssa jaettuna kokemus voi olla kaksinverroin hauskempi. Jos näkee metsässä kesän ensimmäisen hillan / lakan / suomuuraimen tai rantakäärmeen syömässä sammakkoa, haluaa ehkä kertoa siitä muillekin. Mutta miten?
Vaikkapa kuvaamalla. Jos nautit luonnossa kuvaamisesta, muista tarkistaa, että kamerassa on akkua. Hauska tapa nauttia luonnosta on myös tallentaa luontokuvia omaan muistiinsa – se ei ehkä ole yhtä pitkäkestoinen kuin kameran muisti, mutta yleensä toimii.
Koska tykkään reseptikirjoista tein metsäretkestä reseptin. En usein kokatessani katso reseptejä, vaan sovellan niitä juuri sellaisiksi kuin minua huvittaa. Se toimii lähes aina, ainakin omasta mielestäni.
Niinpä ehdotan, että katsot tätä reseptiä ja sovellat sitä juuri sellaiseksi, kuin se sinulle sopii. Tärkeintä on, että teet metsäretkestä juuri itsesi näköisen.
Puunhalausviikko kannustaa ihmisiä halaamaan puita ja osoittamaan, että he arvostavat omaa lähiympäristöään. Viikkoon voi osallistua jakamalla sosiaalisessa mediassa puunhalauskuvan tunnisteella #puunhalausviikko.
27.2. Jääkarhujen päivä
16.6. Kilpikonnien päivä
21.6. Kirahvien päivä
29.7. Tiikerien päivä
10.8. Leijonien päivä
12.8. Elefanttien päivä
19.8. Orankien päivä
22.8. Ampiaisten päivä
22.9. Sarvikuonojen päivä
23.10. Lumileopardien päivä
Luonnon vuosi on täynnä aiheita juhlaan. juhlitaan ja kunnioitetaan niitä yhdessä!
Unohdinko jonkun tärkeän? Ilmoita toki minulle, niin lisään listaan!
Ulkoilmaelämä sopii kaikille, pienistä lapsista ikäihmisiin. On kuitenkin yksi ikäkausi, jolloin monilla on vaikeuksia lähteä luontoon. Se ikäkausi on tärkeä ja kriittinen luontosuhteen ylläpitoa varten. Se ikä on teini-ikä. Miten saada teini metsään?
”ONKS PAKKO?!”, kuuluu esiteinini suusta, kun kerron, että tänään lähdemme päiväksi metsään. Olen osannut odottaa tätä vaihetta. Olen itsekin elänyt sen.
Kuulun itsekin niihin ihmisiin, jotka rakastivat luontoa koko lapsuutensa, mutta kapinoivat teini-iässä perheen kanssa tehtyjä telttaretkiä. En suostunut lähtemään perheeni kanssa teini-ikäisenä kesälomalla telttailemaan Ruotsiin tai Itä-Suomeen ja nykyään se harmittaa.
Monet lapset, jotka aloittavat lapsena partioharrastuksen, jatkavat teini-iässä partioleireille ja ylläpitävät luontosuhdettaan siellä. Mutta mitä käy niille lapsille, joilla ei ole ulkoilmaelämään innoittavaa harrastusta?
En usko, että pakottaminen on oikea tapa saada teini metsään. Houkuttelen, kannustan ja kehun, kun esiteinimme lähtee mukaan, mutta en pakota. Tietenkin petyn hieman itse, jos lasta ei kiinnosta samat asiat kuin minua.
Haluan kuitenkin tarjota lapselle luontosuhteen ja kokemuksia metsässä – teini-iässäkin. Mutta miten?
Luontoa on vähän kaikkialla, sen tietää myös teini.
MITEN VIEDÄ TEINI METSÄÄN?
Teini-ikä on ikäkausi, jolloin nuoren mahdollisuudet ja velvollisuudet kasvavat, itsenäisyys lisääntyy – ja eteen tulee uusia haasteita. Ulkoilmaelämän ja luontosuhteen ylläpito on teini-ikäisellä erittäin tärkeää, sillä yllättävän pian he ovat jo aikuisia ja tekevät omat päätöksensä.
Näitä vinkkejä kannattaa kokeilla tapoina kannustaa nuorta mukaan luontoon. Tärkeä vinkkini on, että tehkää kokemuksista yhteisiä.
Puukko ja teini, siitä voi syntyä vaikkapa taikasauva.
OPETELKAA ERÄTAITOJA
”Eikö toi puukko oo vähän vaarallinen? Missä on sytytysneste?”
Opetelkaa yhdessä taitoja, joilla voitte selvitä luonnossa. Oli se sitten pienen reitin suunnistamista, luonnossa kulkemista, ensiaputaitoa tai luonnontuntemusta, siitä on varmasti hyötyä niin nuorelle kuin aikuisellekin. Osallistukaa vaikka erätaitokurssille yhdessä.
TEHKÄÄ YHDESSÄ RUOKAA LUONNOSSA
”Miksei mennä kotiin syömään? Ei kai eläimet tuu syömään meidän ruokia?”
Eväät ovat usein retken paras juttu, myös teini-ikäiselle. Jokaisella tulee retkeillessä nälkä ja jano. Ulkona trangialla tai nuotiopaikalla ruoan tekeminen on kokemus, jonka nuori muistaa pitkään, etenkin jos saa olla itse tekemässä ruokaa. Retkiruoaksi sopii hyvin esimerkiksi hernekeitto – ja uskokaa pois, se maistuu paljon paremmalta ulkona syötynä.
YÖPYKÄÄ YÖ ULKONA
”Kylmää, hyttysiä ja käärmeitä – ei kiinnosta. Mitäs jos karhu tulee ja raatelee meidät yöllä?”
Yö ulkona teltassa, laavussa tai riippumatossa on jännittävä kokemus – etenkin jos sen kokee teini-iässä ensikertaa. Nuoren kanssa kannattaa jutella etukäteen, että Blair Witch Projectit ja kauhuleffojen metsäpelkoa aiheuttavat jutut ovat käsikirjoitettuja tarinoita. Suurin kauhu lienee vieressä kuorsaava ihminen. Hyvä ajankohta testata ulkona nukkumista on esimerkiksi Suomen Ladun ”Nuku Ulkona”-päivä syyskuussa.
LÄHTEKÄÄ UIMARETKELLE VÄHÄN KAUEMMAS KUIN LÄHIMMÄLLE UIMARANNALLE
”Onko siellä rapuja, jotka syö meidät? Entäs jos jäädään jonkun verkkoon kiinni? Tai joku soutaa päälle?”
Uiminen on ihanaa! Erilaisten vesien – järvien, lampien ja merien – vesityypit pääsee testaamaan hyvin uimalla niissä. Kesällä uimisen lisäksi avantouintiharrastus voi olla hyvä tapa innostaa nuori uimiseen. Pitkiä uimaretkiä tehdessä kannattaa muistaa, että uiminen voi olla yllättävän raskasta. Hyvän muistilistan avovesiuimiseen tarjoaa Peltsi ja Yle.
KERÄTKÄÄ VILLIYRTTEJÄ JA MARJOJA
”Mistä tietää mikä näistä kasveista on mikä? Eikö nämä oo myrkyllisiä?! Mitä me näillä mustikoilla tehdään?”
Luonnontuntemus on erätaito ja perimätietoa, jota teinille kannattaa opettaa. Kouluissa tehdään toki yhä kasvioita, kuten monen vanhemman nuoruudessakin, mutta tieto siitä, mitä kaikkea luonnosta voi tuoda omaan ruokapöytään, ei usein välity. Helsinki Wildfoods,Hortoilu ja 4H järjestävät myös nuorille villiyrttien keräilykursseja – ja löytyypä Suomen Luonnon hyvä suomenkielinen ja kuvitettu sovellus villiyrteistä myös älypuhelimiin.
ANNA NUOREN TOIMIA RETKEN TAI SEIKKAILUN JOHTAJANA
”En mä mitään reittejä tiedä!”
Luonnossa liikkuminen voi olla spontaania haahuilua, mutta pidemmät retket ja seikkailut luonnossa vaativat suunnittelua, retkireppujen pakkaamista ja valmistautumista. Anna teinin päättää, minne lähdette ja olla mukana kaikissa vaiheissa retkeä. Anna hänen olla se, joka ohjaa retkikuntaanne. Kyseessä on pieni, mutta tärkeä vastuutehtävä. Retkikohdevinkkejä voi löytää vaikkapa Retkipaikasta tai ulkoilukartoista. Myös muinaispolut ovat upeita ja opettavaisia kohteita.
KOKEILKAA TEILLE UUTTA LUONTOLIIKUNTALAJIA
”Mitä liikuntaa luonnossa muka voi harrastaa?”
Luonto on täynnä mahdollisuuksia liikkua. Kokeilkaa lajia, joka on teille molemmille tai koko perheelle uusi. Lähtekää melomaan intiaanikanootilla, suppaamaan suppilaudalla, kokeilemaan pyöräilyä fättipyörillä tai vaikkapa juoksemaan polkuja. Lajikokeiluihin on mahdollisuuksia ympäri Suomea. Esimerkiksi Strömfors Outdoor Factoryllä, Ruotsinpyhtäällä, on mahdollisuus kokeilla monia eri lajeja helposti, ja ilman, että kaikkia varusteita tarvitsee ostaa itselleen. Ehkäpä löydätte uuden yhteisen harrastuksen.
Teini voi löytää luontosuhteensa lähiluonnosta siinä missä pienempi tai isompikin.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa nauttia luonnosta. Etsikää yhdessä teinille ja perheellenne sopivat tavat. Kannustakaa, tukekaa ja mahdollistakaa teinille luontosuhde – niin hän tarjoaa sellaisen myös seuraavalle sukupolvelle.
Eräänä aamuna kysyin lapselta aamupalapöydässä: ”Saako puuhun kiivetä?” ja sain vastaukseksi epäuskoisen katseen. Aivan kuin olisin kysynyt jotain todella tyhmää ja sopimatonta. Hetken päästä hän huudahti: ”Tietenkin saa! Miten sä sellaisen olet unohtanut?!”
Niinpä. Kun näen ison monihaaraisen vahvan puun, se houkuttelee lähes aina kiipeilemään. Joskus kiipeän itse. Joskus kiipeilijä on lapseni. Muutaman kerran olemme olleet puussa kaikki kolme.
Runoilija Robert Frost on sanonut: “Aina, kun näen koivujen taipuvan vasemmalle ja oikealle, haluan ajatella, että joku poika on roikkunut siinä.”
Mutta kaikkialla puukiipeilyyn ei suhtauduta kuin meillä. Englannissa puukiipeilystä voi saada 500 punnan sakot. Syy sakkoihin voi olla luonnonsuojelu tai lasten suojelu vaaroilta.
Vaikka sallimme lapsillemme monet leikit ja pelit, elämme varomisen ja kieltämisen kulttuurissa. Kiellämme, koska ennakoimme, että jotain voi sattua. Mutta miten lapsi oppii tekemättä itse?
”Saako puuhun kiivetä talvella?” No kyllä saa!
SAAKO PUUHUN KIIVETÄ? SAA!
Puukiipeilyssä on paljon mahtavia mahdollisuuksia.
Puukiipeily on mahdollisuus haastaa ja testata itseään ja taitojaan. Se on osa tervettä kehityskaarta.
Kiipeily vaatii voimaa ja sinnikkyyttä – mutta myös kasvattaa niitä. Se on hauskaa ja kehittää keskittymiskykyä. Jos ei keskity kiipeilyyn, usein putoaa.
Itseluottamus kasvaa, kun saa luvan kanssa kokeilla kiivetä puuhun. Lapset ovat yllättävän ketteriä kiipeämään moniin sellaisiinkin puihin, joihin aikuisen mielikuvitus ei riittäisi. Ongelmanratkaisuakin siis oppii!
Kiipeillessä oppii uusia taitoa, kuten kehonhallintaa. Vähitellen näkee selkeämmin oman kehonsa rajat, jotka monella pienellä kiipeilijällä ovat vasta hahmottumassa.
Syy, miksi itse rakastan kiipeillä puissa, on luontosuhde. Pääsen lähemmäs puita, näen niiden kaarnojen rypyt ja muut pienet yksityiskohdat. Haistan ja tunnen mahlan. Kunnioitan puuta, enkä halua satuttaa sitä.
Monelle vanhemmalle puukiipeily on ollut osa omaa lapsuuttaan ja siksikin kansalaistaito, jota haluaa opettaa myös lapsilleen.
Aina ei ole helppoa katsoa, kun oma lapsi kiipeää korkeammalle kuin itse ylettää. Tällaiset ”sydän kurkussa”-hetket ovat tuttuja monelle huolehtivalle kasvattajalle, vaikka lapset eivät puissa kiipeilisikään. Nykyajan kaupunkilaislapsilla puukiipeilyn korvaavat usein leikkipuistojen kiipeilytelineet, joissa voi roikkua ja kiipeillä monin eri tavoin.
Nämä kokemukset ovat tärkeitä, niin lapselle kuin aikuisellekin. Lapsi oppii usein omat rajansa tekemällä ja mallista. Hän oppii, mikä on turvallista ja mikä ei. Pienet vauriot eivät riko lasta. Kun lapsi oppii tippumaan matalalta, hän oppii usein olemaan kiipeämättä korkeammalle kuin uskaltaa.
Aikuisen rooli puukiipeilyssä ja riskinottotilanteissa on tärkeä: mahdollistaja, opettaja, kannustaja, tukija ja lohduttaja.
Joskus lapsi kokeilee rajojaan riskialttiisti. Lapsi ei ehkä ymmärrä vielä omaa turvallisuuttaan tai voi luulla olevansa voimakkaampi tai isompi kuin oikeasti on. Silloin lapsi tarvitsee aikuisen apua ja tukea löytämään omat rajansa ja vahvuutensa.
Kasvatan apinakiipeilijöitä, jotka tietävät, että saa puussa kiivetä.
SAAKO PUUHUN KIIVETÄ? EI!
Kiellän lapsiltani puukiipeilyn puissa, jotka eivät kestä lapsen painoa. Myöskään kuolleisiin puihin emme kiipeä.
Haluan kasvattaa lapset arvostamaan luontoa – ja puita. Siksi puukiipeilyssä on tärkeää muistaa, ettei tuhoa puita tahallisesti.
Liukkaalla ja märällä säällä emme yleensä kiipeä kumisaappailla, koska tiedämme, että silloin tipumme alas.
Puukiipeilyn taidon voi oppia vanhemmiltaan. Se on taito, jonka voi opettaa lapsilleen samalla tavalla kuin opettaa ylittämään autotien. Ethän kiellä lastasi ylittämästä tietä, vaan opetat turvallisen tavan ylittää tien. Miksipä et kokeilisi samaa puukiipeilyssä?
Entä jos tippuu? Toki loukkaantumisia sattuu – murtumia, aivotärähdyksiä, luita poikki ja muita, mutta samanlaisia loukkaantumisia sattuu trampoliinilla ja arjessa muutenkin.
Älä luo ensimmäiseksi kauhuskenaarioita, vaan opeta lapselle turvallinen tapa toimia: kiipeilyssäkin.
SAAKO AIKUINEN KIIVETÄ PUUHUN?
Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia puukiipeilyn jalo taito.
Ruotsissa järjestetään puukiipeilykursseja aikuisillekin ja kurssit ovat hyvin suosittuja. Suomesta löytyy myös puukiipeilykouluttajia ja täällä järjestetään myös apinakiipeilykursseja sekä puukiipeilyn suomenmestaruuskisoja.
Harrastuksen voi aloittaa katselemalla lähiluonnon puita ja etsimällä hyviä kiipeilypuita.
Lopuksi lapseni, tuon puukiipeilyneron, muutama vinkki puukiipeilyyn
LAPSEN VINKIT PUUKIIPEILYYN
TUTUSTU PUUHUN ”Voi vaikka halata sitä puuta ensin, niin tietää kuinka iso se on.” – 7-vuotias
VARO HEIKKOJA JA LAHOJA OKSIA ”Pitää tarkistaa, että puu on vahvempi kuin itse on!” – 7-vuotias
KOKEILE JOKAINEN OKSA ERIKSEEN ”Kaikki oksat ei kanna, vaikka olen näin pieni ja ihana.” – 7-vuotias
KUNNIOITA PUUTA ”Ei saa tahallaan katkoa oksia, kun ne ovat puun käsiä!” – 7-vuotias
MÄRÄLLÄ, LIUKKAALLA KELILLÄ EI ”Kumisaappailla on muutenkin tosi vaikea kiivetä hei.” – 7-vuotias
Puukiipeily ja pitkospuut, kaksi ihanaa asiaa. Kuvan otti Mira Lainiola / Luontohetkiblogi
Puukiipeily on mahdollisuus, joka kannattaa sallia. Siinä on riskinsä, mutta missäpä ei olisi!
