KOLIBRIVANHEMMUUS – mitä ihmettä se on?

Me muutimme uuteen ihmeelliseen kotiimme muutama kuukausi sitten.
Me muutimme maalle.
Nyt meillä on punainen tupa ja navetta, kasvimaa ja tilaa trampoliinille.
Lapsilla ja koiralla tilaa juosta, seikkailla ja tutkia.

Elämässä on ollut paljon uuteen totuttelua, meille jokaiselle.
Jos kukaan ei kerää tyrnipensaista tyrnejä, ne ovat luonnon omia – ja naakat nauttivat.
Kun katulamput sammuvat iltaisin, näkyy tähtitaivas.
Aamuisin koulumatkalla voi kohdata naapurin kanat kirsikkapuussa.

Vaikka työmatkat pitenivät huomattavasti, koen päivittäin uudenlaista onnea.
Työasiat jätän Kehä Kolmosen sisäpuolelle, ne odottavat siellä seuraavaa työpäivää.
Täällä voin olla kiireettömämpi.
Täällä voin keskittyä olennaiseen – perheeseen, itseeni, luontoon ja tähän maataloon.

Onnea on ollut myös vihdoin löytää oma tyylini olla vanhempi. On olemassa helikopterivanhempia, auktoriteettivanhempia ja sallivia vanhempia – mikään niistä ei tunnu minulle omalta. Eikä onneksi tarvitsekaan. Oppikirjaesimerkki vanhemmasta en osaa olla – olen aina joko opettaja, tylsä äiti, ikuinen seikkailija tai sekoitus näitä kaikkia.

Kutsun omaa vanhemmuustyyliäni kolibrivanhemmuudeksi

Pörrään taustalla, mutta annan lasten tehdä, kokeilla ja löytää ratkaisut ongelmiinsa itse.
Opetan taitoja, mutta suurimmiksi osin esimerkin kautta – tekemällä.
Jos tulee hätä, niin olen kyllä lähellä ja lapset tietävät sen.
Kaiken kaikkiaan en yritä antaa lapsilleni riskitöntä lapsuutta, vaan tarjota mahdollisuuden kokonaisvaltaiseen elämään.

Tämän kolibrivanhemmuuden idean isä on Richard Louv, sama mies, joka on L-vitamiini-terminkin takana. Häneltä olen saanut paljon inspiraatiota, kuinka kasvattaa lapsia ja kasvaa itse samalla ihmiseksi, jolla on vahva luontosuhde.

Meillä saa kiivetä puuhun – ja meillä saa kokeilla miten tullaan itse alas puusta.
Meillä saa lähteä kouluun ilman takkia – ja meillä saa myös sairastaa.
Meillä saa käyttää päivässä 8 eri mukia – ja tiskata sitten astiat
Meillä saa tehdä limamönjää – mutta myös siivota ne mönjät pois keittiön lattialta.
Meillä saa jakaa ilot ja surut – saa tuntea täysillä ja näyttää tunteet.

Tärkeintä on, että olemme omalla toiminnallamme ja esimerkillämme lapsille mallina. Mistä muualta lapset toimintaansa kopioisivat kuin niiltä, joiden kanssa arkeaan elävät?

Maalla asumisen iloja harjoittelemme vielä, mutta luulenpa, että tämäkolibri ja koko perhe löytävät tästä vielä paljon uutta ja innoittavaa.

Siedätyshoitoa korkean paikan kammolle – mene seikkailupuistoon!

Olen aina ollut uhkarohkea, rämäpää ja kokeillut rajojani – mutta samaan aikaan minulla on ollut iso pelko, josta olen ollut varsin hiljaa. Minä pelkään korkeita paikkoja.

Minä rakastan kiipeillä puissa, mutta niissä olen oppinut omat rajani. Kiipeän niin korkealle kuin uskallan – ja tiedän, että pääsen itse alas.

Silti korkeisiin rakennuksiin, torneihin ja katoille kiipeäminen saa minut nieleskelemään. Uimahyppytorneista puhumattakaan!

En ole tietenkään pelkoni kanssa ainoa. Korkeiden paikkojen pelko eli akrofobia on yksi ihmisten yleisimmistä peloista.

Yllätyin todella paljon, kun kuulin, että moni käy seikkailupuistoissa siedättämässä korkean paikan pelkoaan. Olihan minunkin päästävä kokeilemaan, voisinko voittaa pelkoni.

Kesällä pääsin kokeilemaan rajojani taas kerran – pääsin VisitJyväskylän matkassa Laajikseen, Jyväskylässä sijaitsevaan seikkailupuistoon.

Laajiksessa ei ole vain yhtä seikkailurataa vaan 13 erilaista. On korkeita ja hieman matalampia. Minua lohdutti ajatus, että jokaisesta kohdasta voisin päästä myös pois, jos jännittäisi liikaa.

Puimme päällemme valjaat ja kypärät – mielestäni näytimme kunnon vuorikiipeilijöiltä.

Uskallanko? (c): Jussi Laurila / Laajis

Saimme valita itse menemmekö korkeaa vai matalampaa harjoitusrataa pitkin – yllättäen olimme korkealla. Perhoset vatsanpohjassani katosivat kuitenkin, kun liu’uin ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen iski seikkailupuistohuuma. Tahdoin kokea lisää ja lisää.

Liukuu! (c): Jussi Laurila / Laajis

Harjoitusratojen jälkeen seurasivat metsäradat, jotka ovat erilaisia – osa sopii lapsille, osa perheille ja osa vaatii jo kuntoa ja taitoa.

 

Metsäradalla tasapainoillen. (c): Jussi Laurila / Laajis

Testasin perheille sopivaa rataa, joka oli minulle juuri sopiva pähkinä purtavaksi. Tasapainoillessani unohdin, että minunhan piti pelätä tätä – ja jatkoin vain matkaa.

Laajikseen on myös kesän aikana rakennettu mahtava pitkä köysiliukurata, joka sisältää 250 metrin liu’un laskettelurinteen poikki.

Huomaamatta kävi niin, että minä voitin pelkoni – ja itseni. Kiipesin, liu’uin ja hyppäsin. Uskalsin.

Ehkäpä minäkin uskallan joku päivä kiipeillä kallioseinämiä pitkin – siihen asti aion jatkaa seikkailupuistoissa seikkailua – yksin, kavereiden kanssa ja otanpa joskus lapsetkin mukaan.

Pelot on tehty voitettaviksi – ystävien kera! (c): Metsäradalla tasapainoillen. (c): Jussi Laurila / Laajis
Osallistuin alkukesästä VisitJyväskylän IhanNaiset-matkaan. Tämä teksti on yhteistyössä VisitJyväskylän kanssa toteutettu.

KESÄ, EIKÄ MITÄÄN TEKEMISTÄ

Kesä. Se vuodenaika, jolloin meillä on lomaa. Osalla lyhyempi, osalla paljon pidempi.

Kesä. Se aika vuodesta, jolloin ensimmäisenä lomapäivänä sataa kaatamalla vettä – eikä se haittaa.

Kesä. Vihdoinkin. Olen odottanut tätä aikaa vuodesta. Olen etsinyt siitä merkkejä koko kevään. Silti kesä pääsi yllättämään tänä vuonna. Se saapui yllättäen, kun kevät jäi hyvin lyhyeksi.

Rakastan tätä lämpimämpää ilmaa, metsän tuoksua, hiekkaa varpaissa ja pisamia poskilla. On aika seikkailun ja vapauden.

Kuitenkin kesä on samalla se vuodenaika, jolloin on eniten suunnitelmia, eniten kiirettä ja paljon stressiä. Miksi? Entä jos vietetäänkin kesä ilman mitään ennalta suunniteltua tekemistä? Kesä, jolloin suunnitelmat vain tapahtuvat. Kesä, jolloin yllätytään ja heittäydytään mukaan.

Olin päättänyt tehdä tänä kesänä listan kaikesta, mitä tahdon ehtiä tekemään tänä kesänä. Aioin todella suunnitella meille maailman parhaan kesän. Lista kasvoi päässäni kilometrin mittaiseksi. Tahdoin päästä kaikkiin Helsingin saariin, yöpyä riippumatossa ja teltassa, opetella tekemään itse ruisleipää ja matkustaa sekä pohjoiseen, että itään. Mutta suunnitelmilla on tapana muuttua. Ja se on hyvä niin.

Meidän ei tarvitse mitata kesän onnistumista asioilla, joita olemme tehneet – paikoilla, joissa olemme käyneet – ihmisillä, joita olemme ehtineet nähdä. Emme tarvitse listaa, josta vetää yli ne kokemukset, jotka olemme jo suorittaneet.

Siinä se. Kesä ei saa olla suoritus. Ei meidän kesämme pidä olla kultaisten kehysten läpi kuvattu. Meidän kesämme on juuri meidän näköisemme. Ja onneksi jokainen kesä on uusi ja erilainen.

Mistä on kesä tehty?

Tänä kesänä olen nauttinut suunnattomasti arkiretkeilystä lähiluonnossa ystävieni kanssa. Olen päässyt moneen sellaiseen paikkaan, joista en ole osannut unelmoidakaan. Rotkoille, kukkuloille ja syömään hyvin.

Heitettyäni pois ajatuksen kesän tehtävälistasta olen antanut jokaisen päivän näyttää, mitä tapahtuu. Olen kuunnellut itseäni, perhettäni ja ystäviäni. Olemme aamuisin katsoneet ulos ja tuumailleet, mille alkaisimme.

Sadepäivinä olemme pukeneet päälle kumisaappaat, tallustelleet sinne minne huvittaa ja kotiin palattuamme katsoneet yhdessä elokuvaa.

Olemme käyneet kokeilemassa huvipuiston ilmaislaitteita ja lähimetsien riippusiltoja.

Yhtenä päivänä teimme seikkailun ullakolle ja löysimme monta kadonnutta aarretta.

Mutta ne hetket, joista lapset kertovat iltaisin päiviensä tähtihetkinä, ovat pieniä arvokkaita hetkiä yhdessä. Vesisodan leikkimistä mökillä. Pöytäteatteria. Kikatuskohtauksia. Sellaisia, joita ei voi suunnitella etukäteen.

Kesä – eikä mitään tekemistä? Vai onko sittenkin?

Lapset ihmettelivät suunnitelmattomuuttani vain hetken. Vaikka heistä kumpikin on tottunut aikatauluihini ja suunnitelmiini, he hyväksyivät kesän haistelun ja maistelun – fiilistelyn – lähes heti. Kuului kerran, jos toisenkin: ”Mitä me tehdään ylihuomenna?” ja ”Mitä me tehdään ensi viikon perjantaina?”. Pian he tottuivat vastaukseeni: ”En tiedä. Katsotaan.”

Osasin odottaa viime kesäloman perusteella kuulevani jo ensimmäisellä lomaviikolla muutaman lempilauseeni. Ne ovat ”Ei oo mitään tekemistä!” ja ”Tylsää!”. Onneksi kuulin ne jo ensimmäisenä lomapäivänä.

”Tylsää!”, huusi hän ja kohta juoksi pitkin riippusiltaa onnessaan.

Tylsyys on hieno asia. Siitä voi oppia paljon.

Lapseni katsovat minua yhä suu auki, kun saavat ”Tylsää!”-lauseeseensa vastaukseksi ”Mahtavaa! Onneksi olkoon!”-toivotuksen ja kysymyksen ”Miten aiot käyttää tylsyyttä?”.

Aina, kun kuulen tuon ”Ei oo mitään tekemistä!”-lauseen, tiedän, että pian lapseni keksii jotain uutta, jonka muistaa vielä pitkään. Lapsen mielikuvitus ei lopu kesken. Mielikuvitukselle on vain annettava tilaa ja aikaa.

Kestää yleensä viisi minuuttia, kun molemmat lapsistani leikkivät (joskus jopa yhdessä) noiden lempilauseideni jälkeen. Joskus tarvitaan ruokaa, halauksia ja minut mukaan leikkiin.

Joskus tekee hyvää kokea itsekin tuo ”Ei oo mitään tekemistä!”-tunne. Se puhdistaa.

Tänä kesänä annan omien odotusteni ja ennakkoasenteideni olla. Elää kesää, nauttia kesästä ja muistaa, että parhaat kesämuistot tehdään itse.
”Ei oo mitään tekemistä!”, ilmoitti hän. Vaan oliko asia todella niin?

KUKA PELKÄÄ PUNKKIA?

Pihalla leikkivillä lapsilla on uusi leikki. Se on sama vanha ”Kuka pelkää?”-leikki, mutta nyt ei pelätä miestä, mustekalaa eikä edes jäämiestä. Pihalla pienin heistä huutaa ”KUKA PELKÄÄ PUNKKIA?” ja kaikki juoksevat pakoon.

Tuo leikki on kovin todenmukainen. Nyt on kesä ja luonto on vihreimmillään, vehreimmillään ja elossa. On paras aika punkkikammolle.

Media on nyt täynnä uutisia punkeista. Mistä kaikkialta on löytynyt punkkeja? Kuinka paljon? Kuka on sairastunut borrelioosiin? Kuka aivokuumeeseen? Onko joku jo kuollut punkkeihin?

Punkeista on hyvä puhua, niistä on tärkeää tiedottaa ja niiden olemassaolo on hyvä tiedostaa. Punkit ovat aiheellinen vaara, mutta punkkikammo voi olla jopa este ulkoilulle. Se harmittaa.

On hyvä, että media tiedottaa punkkien vaaroista, mutta on hyvä myös tietää, että on tapoja selvitä punkkikaudesta. Eikä sen tavan tarvitse välttämättä olla se, että vietetään koko kesä sisällä.

PARHAAT VINKIT PUNKKIKAUDESTA SELVIÄMISEEN?

Kysyin vinkkejä punkkikaudesta selviämiseen ihmisiltä, jotka viettävät paljon aikaa ulkona. Eräelämästä nauttivalta perheeltä, metsäesikoulun opettajalta, luontokuvausta harrastavalta bloggaajalta ja Luontohaasteen tytöiltä.

”Hyi punkit, ikuinen riesa. Meillä varaudutaan simppelisti punkkeihin. Rokotteita ei olla otettu ja punkkivaara-alueella luonnossa liikkuessa käytetään pitkiä kumisaappaita, pitkähihaisia paitoja ja housuja ja hajustamatonta hyönteiskarkoitetta. Vaaleat vaatteet ovat hyvät, koska punkit näkyvät helpommin. Housunpuntit vielä sukkiin. Heinikot, järvien rannat ja havumetsät, eli kosteat paikat ovat niitä punkkien suosikkialueita. Se kannattaa muistaa.”
Eräipana-blogin Suvi

”Vaatetuksen lisäksi on hyvä muistaa säännölliset punkkitarkastukset, päivittäin. On hyvä myös rauhoitella itseään ja muita punkkien vaaroista ja tutustua faktatietoon. Lasten kanssa on hyvä tutustua siihen, miltä punkki näyttää. Mitkä ovat punkkivaara-alueita? Millaiset ovat punkkipihdit?”
– Metsäesikoulun opettaja, joka vie lapset päivittäin metsään

”Päivittäinen punkkitarkastus on tärkeä. Myös se, ettei anna punkkipelon estää ulkoilua ja katsoo missä liikkuu, on hyvä huomio. Ei tarvitse välttää puskia, mutta kaikkiin rytelikköihin ei tarvitse mennä. Puutiaisaivokuumerokote kannattaa ottaa, jos viettää paljon aikaa riskialueilla.”
Luontohetkiblogin Mira

”Punkit ei ole este luonnossa liikkumiselle ja retkeilemiselle. Punkkeja ei kannata pelätä, vaan niiltä kannattaa suojautua parhaansa mukaan. Jos mahdollista, kannattaa ottaa punkkirokote. Me suosimme ulkoillessa, etenkin saaristossa punkkialueilla kevyitä pitkähihaisia ja lahkeisia vaatteita. Pitkät hihat ja lahkeet suojaa samalla auringolta.

Punkkivinkki: Päivittäin on tärkeää tarkastaa, onko ihoon jäänyt punkkeja. Meidän vinkki on ottaa ystävän tai perheen jäsenen kanssa tavaksi tehdä ulkoilupäivien jälkeen ristiintarkastus – päästä varpaisiin! Tarkastakaa toisiltanne etenkin taivekohdat, kuten kainalot, polvitaipeet, korvan taukset ja varpaat. Samalla voi hoilotella vaikkapa ”pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat”- kimaraa. Kun punkkitarkastuksen ottaa normaaliksi rutiiniksi kesän seikkailuihin, muistaa sen myös aina tehdä! Ihania kesäseikkailuja.”
Luontohaasteen Ella ja Kaisa

TAKAISIN KUKA PELKÄÄ PUNKKIA-leikkiin

Pihalta kuuluu taas ”Kuka pelkää punkkia?”-huuto. Taidan mennä mukaan tuohon leikkiin, ja pakkaan punkkipihdit takataskuun, ihan vain varalta.

Ihanaa, punkitonta kesää!

METSÄRETKEN RESEPTI

Lähdetään yhdessä retkelle. Onhan kaunis kesäpäivä ja lomaakin! Mutta mitä pakataan mukaan? Mikä on metsäretken resepti?

Metsään ei tarvitse aina lähteä varustekaupan kautta, sinne olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Toki pidemmille vaelluksille kannattaa varusteet valita tarkoin, mutta sunnuntairetkelle lähiluontoon kelpaat juuri noin.

Metsään voi lähteä vaikkapa mekossa, kuten minä viime aikoina. Mukavat vaatteet ovat mukavia myös metsässä. Housujen pitkät lahkeet voivat pelastaa monelta hyttysenpistokselta.

Tarvitset mukaan seikkailumieltä, koska aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaisesti. Seikkailumielestä on myös hyötyä, kun haluaa yllättyä ja kokea elämyksiä – ja voin luvata, metsässä saa yllättyä.

Vaikka olisi taitavakin suunnistaja – aina voi eksyä. Kännykän kartta – tai ihan käsinkosketeltava kartta – on apu moneen eksymistilanteeseen.

Joskus astuu metsäretkellä vesilätäkköön – joskus laulaa itsensä suohon. Siksi varasukat ovat hyvinkin mukava löytö retkirepusta.  Kumisaappaat jalassa metsäpolut ja marjamättäät ovat hyviä kulkea.

Ota mukaan hyvät eväät ja vesipullo. Eväshetki ja metsäretki sopivat hyvin yhteen. Evääksi sopii sämpylä, hedelmä tai suklaapala. Lisäenergiaa tarvitsee aina.

Metsässä tulee joskus vessahätä. Miten silloin toimitaan? Puskapissaaminen on kansalaistaito. Riu’ulla käymistä ei moni enää osaa. Vessapaperia on aina hyvä olla mukana rulla. Sillähän voi pyyhkiä suutkin ja vuotavat nenät.

Metsässä on ihanaa samoilla yksin, mutta ystävän kanssa jaettuna kokemus voi olla kaksinverroin hauskempi. Jos näkee metsässä kesän ensimmäisen hillan / lakan / suomuuraimen tai rantakäärmeen syömässä sammakkoa, haluaa ehkä kertoa siitä muillekin. Mutta miten?

Vaikkapa kuvaamalla. Jos nautit luonnossa kuvaamisesta, muista tarkistaa, että kamerassa on akkua. Hauska tapa nauttia luonnosta on myös tallentaa luontokuvia omaan muistiinsa – se ei ehkä ole yhtä pitkäkestoinen kuin kameran muisti, mutta yleensä toimii.

Koska tykkään reseptikirjoista tein metsäretkestä reseptin. En usein kokatessani katso reseptejä, vaan sovellan niitä juuri sellaisiksi kuin minua huvittaa. Se toimii lähes aina, ainakin omasta mielestäni.

Niinpä ehdotan, että katsot tätä reseptiä ja sovellat sitä juuri sellaiseksi, kuin se sinulle sopii. Tärkeintä on, että teet metsäretkestä juuri itsesi näköisen.

Nauti metsäretkestä!

LUONNON VUOSI – mitä luonnon juhlapäiviä kalenterivuoteen mahtuu?

On luonnonpäiviä, luonnonkukkien päiviä ja lintujen päiviä. Luonnon vuosi on täynnä aiheita juhliin. Mutta milloin mitäkin asiaa juhlitaan ja miten?

Keräsin yhteiseksi iloksemme luonnon vuoden luontojuhlapäivät listaksi.

Luonnon omia juhlapäiviä kannattaa tutkia ja ihmetellä yhdessä ja yksin. Luontoa kunnioittaen ja sitä arvostaen.

tammikuu

Vaikka luonnon kalenterissa ei tammikuussa juhlia olekaan, tammikuussa on lumen aika ja toivottavasti hyvät pulkkakelit.

helmikuu

3.2. Talviluonnon päivä
3.2. Valon päivä
11.2. Tiedenaisten ja tieteen parissa työskentelevien naisten ja tyttöjen päivä.

maaliskuu

3.3. Maailman luonnon päivä ja villin luonnon päivä
21.3. Maailman metsäpäivä
22.3. Maailman vesipäivä
23.3. Ilmatieteen päivä
30.3. Earth Hour

huhtikuu

22.4. Äiti Maan päivä

toukokuu

10.5. Muuttolintujen päivä
13.5. Kukan päivä
16.5. Kalastuspäivä
17.5. Suomen lasten metsäpäivä
22.5. Luonnon monimuotoisuuden päivä
23.5. Ulkoluokkapäivä
24.5. Euroopan kansallispuistopäivä
27.5. Puutarhapäivä

kesäkuu

5.6. Ympäristöpäivä
8.6. Maailman merien päivä
17.6. Luonnonkukkien päivä
18.6. Kestävän ruokakulttuurin päivä
27.6. Maailman luonnonsuojelupäivä
30.6. Asteroidipäivä

heinäkuu

30.7. Kansainvälinen ystävyyden päivä

elokuu

25.8. Suomen luonnon päivä
27.8. Geologian päivä

syyskuu

2.9. Kosteikkopäivä
7.9. Uhanalaisten eläinten päivä
8.9. Nuku ulkona-päivä
16.9. Otsonikerroksen suojaamisen päivä
22.9. Autoton päivä
27.9. Puun päivä

lokakuu

4.10. Maailman eläinten päivä (tai eläinten viikko)
8.10. Hiljaisuuden ja melun päivä
16.10. Nälkäpäivä ja ravintopäivä
31.10. Maailman kaupunkien päivä

marraskuu

Kuun viimeinen perjantai: Älä Osta Mitään-päivä

joulukuu

5.12. Maaperäpäivä
11.12. Vuoristopäivä

luontoviikkoja

Vuoteen mahtuu myös monta erilaista luonnon juhlaviikkoa.

26.-27.1. Lintujen pihabongausviikonloppu

5.-11.2. Luonto Lainassa-teemaviikko

Kirjastojen luontoviikko

16.-22.4. Nuukuusviikko

Viikon tarkoituksena on järkevien ympäristötekojen ja jätemäärän vähentäminen.

Kevään mittaan on myös Kevätseuranta-viikonloppuja.

14.-20.5. Lasten lintuviikko

Birdlifen ja Suomen luonnonsuojeluliiton viikko, joka aktivoi lapset tutustumaan lintuihin luonnossa. Kirjoitin vinkkejä lintuviikkoon tänä keväänä.

20.-26.8. Puunhalausviikko

Puunhalausviikko kannustaa ihmisiä halaamaan puita ja osoittamaan, että he arvostavat omaa lähiympäristöään. Viikkoon voi osallistua jakamalla sosiaalisessa mediassa puunhalauskuvan tunnisteella #puunhalausviikko.

4.-10.10. Avaruusviikko

4.-10.10 Eläintenviikko

ELÄINTEN OMIA JUHLAPÄIVIÄ

27.2. Jääkarhujen päivä
16.6. Kilpikonnien päivä
21.6. Kirahvien päivä
29.7. Tiikerien päivä
10.8. Leijonien päivä
12.8. Elefanttien päivä
19.8. Orankien päivä
22.8. Ampiaisten päivä
22.9. Sarvikuonojen päivä
23.10. Lumileopardien päivä

Luonnon vuosi on täynnä aiheita juhlaan. juhlitaan ja kunnioitetaan niitä yhdessä!

Unohdinko jonkun tärkeän? Ilmoita toki minulle, niin lisään listaan!