VOIKO ULKOILLA LIIKAA?

Viime viikolla kuulin kommentin, joka yllätti ja järkytti minua. Kuulin mielipiteen, jonka mukaan päiväkotilapset ulkoilevat liikaa aamuisin ja iltapäivisin. Miksi ei saisi mennä ulos?

Se sai minut miettimään asiaa. Kaikille ulkoilu ei ole mieluista, sen tiedän. Sisällä voi tehdä vaikka mitä mukavaa, senkin olen huomannut. Mutta…

VOIKO ULKOILLA LIIKAA?

En usko ulkoilmamyrkytykseen, ellei puhuta ilmasta, jossa on oikeasti kemikaalista myrkkyä ilmassa. Muutama tunti päivässä raikkaassa ulkoilmassa ei tee pahaa kenellekään.

En usko että on olemassa huonoa säätä – on vain erilaisia tapoja suhtautua säähän. Siihenkin voi auttaa positiivinen tapa puhua säästä.

On monia vääriä tapoja pukeutua säähän – onneksi löytyy varusteita, kuten kumisaappaat, kurahousut ja kurahanskat, joilla selviää monella säällä. Uskon kerrospukeutumiseen.

Kun pieniä sormia ja varpaita paleltaa, lisätään kerros lisää.

Paukkupakkasilla ja muissa ääriolosuhteissa ulkoilla voi tovin, vaikkapa happihyppelyn verran. Vaaralliset sääolosuhteet on toki otettava huomioon. Ei luonnonkatastrofien aikaan ulkoile kovin mieluusti.

Minä olen ulkoilmaihminen. Vien ulos kotileikin. Järjestän ulkona lukuhetken. Voin hyvin ulkona. Enkä ole ainoa. Luonnossa liikkuminen, retkeily ja polkujuoksu kasvattavat jatkuvasti suosiotaan – mutta onhan meillä aina hiihdetty talvet, sienestetty syksyt ja nautittu kesästä mökkiympäristössä järven rannalla. Nukutetaanpa pienet lapsetkin ulos.
Ei ulkoilmaelämä ole mikään uusi juttu.

MUTTA MIKSI MENNÄ ULOS?

Syitä siihen, miksi mennä ulos, löytyy monia.

Jokaisella on varmasti omat syynsä lähteä ulos tai jäädä sisälle. Yksi ulkoiluttaa koiraa aamuin illoin, toinen marjastaa ja kolmas tahtoo nähdä tähtitaivaan.

  1. Hyvinvointi

Raikas ulkoilma tekee hyvää keholle ja mielelle. Ulkoilmaelämän terveysvaikutuksia on tutkittu paljon: aistit vahvistuvat, sairastumiset vähentyvät ja stressitaso laskee. Vastustuskyky kasvaa.

Lue, mitä lapset ovat mieltä metsän hyvinvointivaikutuksista.

  1. Luovuus

Ulkona ympäristö ruokkii mielikuvitusta ja tarjoaa mahdollisuuksia moniin toimintoihin. Kivi näyttää ihan kivimummolta – puu on selvästi kiipeilypuu, joka kutsuu kiipeilemään. Kun tuuli ulvoo, se laulaa ja on laulettava mukana. Mahdollisuudet ovat monet.

Näetkö kivimummon kasvot?
  1. Liikunta

Kun lähtee ulos, tulee huomaamatta liikuttua paljon enemmän kuin sisällä. Paikasta toiseen siirtymiset, kyykkimiset ja juoksemiset ovat vain osa ulkona liikkumista.

Ulkona voi kokeilla vaikkapa kitkeä kasvimaata, metsäjoogata, kerätä roskia plogging-retkellä tai lähteä talvella pulkkamäkeen. Liikuntaa on niistä jokainen. Yksi mahdollisuus on järjestää omat olympialaiset – vaikkapa metsässä.

  1. Vapaus

Ulkona arkakin voi rohkaistua, kokeilla ja uskaltaa. Sisällä tuolilta alas hyppääminen voi pelottaa, mutta ulkona rohkaistuu kuin huomaamatta yrittämään, kokeilemaan ja onnistumaan – jopa uhkarohkeita asioita. Ulkona saa olla juuri sellainen kuin on.

  1. Tila

Sisällä seinät voivat kaatua päälle yllättävän nopeasti. Ulkona taas on tilaa äänelle ja liikkeelle. Sisälle mahtuu monta kieltoa: ”Ei saa juosta!”, jotka ulkona voivatkin olla mahdollisia. On tilaa liikkua, juosta ja pyöriä ympyrää, ilman, että törmää seinään.

  1. Seikkailu

Ulkoilma tarjoaa mahdollisuuden pienille ja suurille seikkailuille. Sisätiloissa seikkailuun tarvitsee usein valmistelua ja paljon materiaaleja, ulkona taas seikkailut muodostuvat kuin itsestään. On kallioita ja kiviä, joille kiivetä. On pitkiä teitä, joita pitkin kokeilla juoksujalkojaan. On yllätyksiä ja mahdollisuuksia lumoutua.

MIKSI MENNÄ ULOS?-juliste ladattavissa pdf-tiedostona tästä.

VOIKO SINUN MIELESTÄSI ULKOILLA LIIKAA?

Vastanneiden kesken arvotaan 2 lippua GoExpo Winter-messuille.

Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus nähdä oikeita tähtiä

Jo pieni lapsi osaa piirtää tähden – sen monikulmaisen taivaskappaleen, joka väritetään keltaisella – mutta yhä useampi ei ole koskaan elämässään nähnyt tähtiä.

Se hetki, kun näkee tähtitaivaan kaiken valosaasteen sijasta, on joka kerta yhtä lumoava.

Se hetki, kun lapsi (tai aikuinen) oppii, kuinka tunnistaa Pohjantähti, Pikku Karhu ja Otava, on ikimuistoinen.

Se hetki, kun tähdet ovat ihmiselle nuo asiat taivaalla eivätkä television ruudulla, on se hetki, jota rakastan.

KOLIBRIVANHEMMUUS – mitä ihmettä se on?

Me muutimme uuteen ihmeelliseen kotiimme muutama kuukausi sitten.
Me muutimme maalle.
Nyt meillä on punainen tupa ja navetta, kasvimaa ja tilaa trampoliinille.
Lapsilla ja koiralla tilaa juosta, seikkailla ja tutkia.

Elämässä on ollut paljon uuteen totuttelua, meille jokaiselle.
Jos kukaan ei kerää tyrnipensaista tyrnejä, ne ovat luonnon omia – ja naakat nauttivat.
Kun katulamput sammuvat iltaisin, näkyy tähtitaivas.
Aamuisin koulumatkalla voi kohdata naapurin kanat kirsikkapuussa.

Vaikka työmatkat pitenivät huomattavasti, koen päivittäin uudenlaista onnea.
Työasiat jätän Kehä Kolmosen sisäpuolelle, ne odottavat siellä seuraavaa työpäivää.
Täällä voin olla kiireettömämpi.
Täällä voin keskittyä olennaiseen – perheeseen, itseeni, luontoon ja tähän maataloon.

Onnea on ollut myös vihdoin löytää oma tyylini olla vanhempi. On olemassa helikopterivanhempia, auktoriteettivanhempia ja sallivia vanhempia – mikään niistä ei tunnu minulle omalta. Eikä onneksi tarvitsekaan. Oppikirjaesimerkki vanhemmasta en osaa olla – olen aina joko opettaja, tylsä äiti, ikuinen seikkailija tai sekoitus näitä kaikkia.

Kutsun omaa vanhemmuustyyliäni kolibrivanhemmuudeksi

Pörrään taustalla, mutta annan lasten tehdä, kokeilla ja löytää ratkaisut ongelmiinsa itse.
Opetan taitoja, mutta suurimmiksi osin esimerkin kautta – tekemällä.
Jos tulee hätä, niin olen kyllä lähellä ja lapset tietävät sen.
Kaiken kaikkiaan en yritä antaa lapsilleni riskitöntä lapsuutta, vaan tarjota mahdollisuuden kokonaisvaltaiseen elämään.

Tämän kolibrivanhemmuuden idean isä on Richard Louv, sama mies, joka on L-vitamiini-terminkin takana. Häneltä olen saanut paljon inspiraatiota, kuinka kasvattaa lapsia ja kasvaa itse samalla ihmiseksi, jolla on vahva luontosuhde.

Meillä saa kiivetä puuhun – ja meillä saa kokeilla miten tullaan itse alas puusta.
Meillä saa lähteä kouluun ilman takkia – ja meillä saa myös sairastaa.
Meillä saa käyttää päivässä 8 eri mukia – ja tiskata sitten astiat
Meillä saa tehdä limamönjää – mutta myös siivota ne mönjät pois keittiön lattialta.
Meillä saa jakaa ilot ja surut – saa tuntea täysillä ja näyttää tunteet.

Tärkeintä on, että olemme omalla toiminnallamme ja esimerkillämme lapsille mallina. Mistä muualta lapset toimintaansa kopioisivat kuin niiltä, joiden kanssa arkeaan elävät?

Maalla asumisen iloja harjoittelemme vielä, mutta luulenpa, että tämäkolibri ja koko perhe löytävät tästä vielä paljon uutta ja innoittavaa.

METSÄOLYMPIALAISET LAPSILLE

Eräänä keskiviikkona meillä oli hyvin jännittävä päivä – vietimme metsäeskariryhmäni kanssa ensimmäiset metsäolympialaiset.

Lapset ovat nauttineet juosta maastossa pitkiä ja lyhyitä matkoja, tasapainotella kivien, puiden ja maahan piirrettyjen viivojen päällä. He ovat innostuneet heittämään käpyjä kohti erilaisia kohteita – ja he rakastavat kiipeillä.

Päätin hyödyntää näitä asioita, josta lapset tykkäävät luontoliikunnassamme – ja arkiliikunnassamme – ja kehitin heille ikiomat Metsäolympialaiset.

Ennen metsäolympialaisia pohdimme yhdessä, mikä ihme on olympialaiset – osa muisti nähneensä olympialaisia televisiosta ja osa arvaili olympialaisten liittyvän jotenkin kalastukseen.

METSÄOLYMPIALAISET TARVITSEVAT TOKI RASTEJA

Tein lähimetsäämme viisi erilaista metsäolympialaisten lajia eli rastia. Mukaan pääsivät lasten suosikkilajit ja niistä jokaisesta innostuttiin kovasti.

Nimesin metsäolympialaisemme ”Pöllövaarin Metsäolympialaisiksi” – ja lapset saivat etsiä rasteja lähiluonnosta.  Metsäolympialaisten rastit voit napata omaan käyttöön ja opetuskäyttöön tästä.

Pyynnöstä tein lisäksi myös tyhjän rastilomakkeen ja diplomipohjan, jota voi käyttää, jos metsäolympialaisten ideaa jatkotyöstää. Ne voit ottaa käyttöösi tästä.

Lapset rakastivat rasteja ja metsässä raikui liikkumisen ilo.

Maastojuoksussa olin ajatellut, että juoksemme yhden kierroksen – osa lapsista juoksi jopa kolme kierrosta.
Pituushypyssä olin ajatellut, että yksi hyppy riittää – kymmenen hypyn jälkeen sanoin, että meidän on siirryttävä jo seuraavalle rastille.
Kävynheitossa lapset olivat niin taitavia, että pienet ja tarkimmatkin kohteet saivat monta osumaa.
Kiipeilyssä jokainen lapsista oli mestari – yksikään kivi tai kanto ei jäänyt testaamatta.
Tasapainoilussa osa lapsista tahtoi näyttää taitonsa tasapainotella takaperin – hurjan ylpeä ja aivan yllättynyt opettaja ei voinut muuta kuin ihailla näitä taidonnäytteitä.

 

Omia metsäolympialaisrasteja voi hyvin keksiä vuodenaikaan, opettelun aiheeseen ja lasten kiinnostustenkohteisiin sopien.

METSÄOLYMPIALAISET TARVITSEVAT TOKI PALKINTOJA

Mietin pitkään, tarvitseeko metsäolympialaisissa palkintoja. Hienoista suorituksista ja yrityksistä halusin kuitenkin palkita jokaisen heistä. Päätimme yhdessä lasten kanssa, että jokainen olympialaisiin osallistunut palkitaan – jokainen sai ikioman mitalin – puupalasen -, johon oli harjoiteltu kirjainta M.

Nuo mitalit osoittautuivat kultaakin arvokkaammaksi aarteiksi, jota vaalittiin. Jokaisen mitali oli ikioma ja erityinen – vaikkakin toisaalta niin samanlainen. Mitalit ovat muisto mukavasta yhteisestä toiminnasta ja siitä, kuinka jokainen yritti parhaansa ja yritti yhdessä.

Lapset kysyivät jo matkalla metsäolympialaisista takaisin päiväkodille, josko viettäisimme seuraavat metsäolympialaiset jo ensi viikolla. Ehkäpä me vietämme sellaiset joskus toistekin.

MITÄ METSÄ OPETTAA?

Ensimmäiset viikot tämän syksyn metsäesikoulua ovat takana. Päättäväisen tomerasti lähtee lauma metsäeskareita tömistelemään kohti metsää. Reput selässä, kaveri vieressä ja edessä aina uusi suuri seikkailu.

Päiväkodin pihalla lähtiessämme huudahtaa pieni poika peräämme: ”Miksi te aina lähdette metsään?!”

Niinpä. Miksi me menemme joka päivä metsään? Oppiiko metsässä enemmän kuin sisätiloissa?

Metsä opettaa paljon enemmän kuin osasin itse kuvitellakaan, kun aloitin metsäryhmätoiminnan päiväkodissa.

Olin lukenut Ruotsin ja Norjan ulkoilmapäiväkodeista, käynyt Suomen Ladun Metsämörrikoulutuksen, kuten monet kollegani ja lukenut ryhmistä, jotka ovat siirtäneet toimintansa ulos. Metsäkärpänen puri ja metsäryhmää oli kokeiltava meilläkin. Kävin Luonnossa Kotonaan-koulutuksen ja tutustuin muihin metsäpedagogiikkaa työssään hyödyntäviin kasvattajiin.

Paluuta metsäryhmästä sisäryhmään ei ole. Opin joka päivä uutta metsästä oppimisympäristönä. Eniten opin lapsilta. Heidän tapansa toimia metsässä yllättää minut joka päivä. He ovat kuin pieniä tutkimusmatkailijoita, eräoppaita ja ennen kaikkea leikkijöitä.

Mitä metsä opettaa ja miten?

On monta asiaa, mitä metsä on meille opettanut ja opettaa.

(”Mitä metsä opettaa”-julisteen voit ladata tästä)

Olemme tehneet yhteistyötä.
Olemme oppineet miettimään miksi.
Olemme kuvitelleet.
Olemme tutkineet.
Olemme seikkailleet lähelle ja kauas.
Olemme oppineet olemaan rohkeita – ja myöntämään myös, että pelottaa.
Olemme sotkeneet itsemme, mutta muistaneet sitten, että vaatteet voi aina pestä.
Olemme kasvattaneet immuniteettiamme ja olleet yllättävän vähän kipeinä.
Olemme testanneet omia rajojamme ja harjoitelleet tottelemaan rajoja.
Olemme oppineet näkemään kauneutta kummallisissakin paikoissa.
Olemme liikkuneet monipuolisesti: kiipeilemällä, patikoimalla, juoksemalla, polkujuoksemalla, hyppimällä, ryömimällä, konttaamalla ja vaikka miten!
Olemme oppineet leikin kautta.
Olemme harjoitelleet käyttämään kaikkia aistejamme.
Olemme rakastuneet luontoon.
Olemme harjoitelleet selviämään konfliktitilanteista.
Olemme oppineet sinnikkyyttä ja empaattisuutta.
Olemme löytäneet ja kehittäneet omia vahvuuksiamme.
Olemme vahvistaneet itsetuntoamme yrittämällä, yrittämällä uudelleen ja onnistumalla.
Olemme luoneet ikiomia luontosuhteita.

Kasvattajana olen itse oppinut, kuinka metsässä lapsiryhmä toimii. Ryhmäytyminen ja me-hengen muodostaminen onnistuu mukavien leikkien kautta. Metsässä ei ole tyttöjen ja poikien leikkejä vaan yhteisiä leikkejä, jotka usein muodostuvat mielenkiinnonkohteiden mukaan. Metsäleikeissä kukaan ei jää ulkopuolelle ja jopa opettaja pääsee mukaan, vaikkakin joskus olemaan kivi tai puu.

Vauhdikas lapsi voi löytää metsässä keinoja rauhoittua ja arka lapsi keinoja rohkaistua. Metsä on ihmeellinen oppimisympäristö, joka tarjoaa jokaiselle jotakin.

Mutta miten metsä toimii oppimisympäristönä?

Käytännössä mitä vaan voi opettaa myös ulkona: oli se sitten matematiikkaa, äidinkieltä, kuvataidetta, avaruuden tutkimista tai liikuntaa. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa oppiminen tapahtuu usein leikin kautta ja ulkoleikit voi siirtää helposti myös metsään.

Metsään lähtiessä kannattaa suunnitella opetuskokonaisuus ja pakata siihen tarvittavia asioita mukaan reppuun. Tärkeää on silti jättää myös vapaalle leikille aikaa. Metsässä isokin lapsi tai aikuinen tarvitsee aikaa leikille.

Muutama käytännön vinkki metsään:

Luonnon juhlia voi juhlia luonnossa ympäri vuoden.

Mitä tehdä metsässä?

Kotileikin voi viedä metsään.

Lukuhetken voi viedä metsään.

Mappa tarjoaa monta hyvää vinkkiä ulkona oppimiseen.

Ulkoluokka tarjoaa maksuttomasti

Metsätoimintaa vaan kokeilemaan!

Ehkä metsäkärpänen puraisee juuri sinuakin!

Luontopolulla Marttojen matkassa

Joskus luontopolun voi löytää odottamattomasta paikasta. Joskus luontopolku alkaa päiväkodin takaporteilta – ja toisella kertaa Surkeenjärveltä.

Viime kesänä matkalla ympäri Jyväskylän seutua VisitJyväskylän kanssa pysähdyimme Surkeenjärven matkailutilalle. Kauniin tilan ympäristö, asenne ja ruoka hurmasivat minut, mutta jokin lumosi vielä enemmän – tieto siitä, että ihan viereen oli rakennettu upouusi luontopolku.

Surkeenjärven matkailutila yllätti historiallaan, positiivisesti maisemillaan ja asenteellaan.

Luontopolulle oli päästävä. Tiesin sen heti, kun kuulin siitä.

Luontopolun olivat juuri saaneet valmiiksi Jämsänseudun Martat, joista yksi aktiiveista opetti meille Matkailutila Surkeenjärvellä pornopolkkaa – tanssilajia, joka vaati sekä aivojumppaa että naurutaitoa.

Martat järjestävät paljon erilaista ympäristötoimintaa ympäri Suomen. On geokätköilyä, kierrätysopetusta ja vaikka mitä. Luontopolut ovat silti harvinaisempi toimintamuoto – ja siksikin erityinen.

Käveltyämme pienen hetken aikaa, ohi kauniiden lehtikuusien ja hirsimökin, olimme pian luontopolun alussa. Muutama keto-orvokki kasvoi tienposkessa ja kesäpäivä oli mitä lämpimin. Paras hetki kokea uusi luontopolku!

Ensiaskelia kohti luontopolkua.

Edessämme meitä odotti luontopolun ensimmäinen taulu ja tehtävä. Hetken kuljettuamme kohtasimme toisen ja kolmannenkin. Tehtäviksi oli valikoitunut erilaisia luontoon liittyviä kysymyksiä – jotkut vaikeita, toiset helppoja.

Luontopolun rastit ovat selkeitä ja ymmärrettäviä.

Maastona Surkeenjärven luontopolku oli haastava, lastenrattaiden kanssa vaikea, mutta isompien lasten kanssa mahtava osa Surkeenjärvi-kokemusta.

Luontopolun rastit on sijoiteltu keskelle kaunista suomalaista metsää.

Surkeenjärven luontopolku herätti minussa kipinän. Entäpä jos tekisin luontopolun kotiseudulleni? Mitä se vaatisi? Siitä kuulette pian lisää.

 

Osallistuin alkukesästä VisitJyväskylän IhanNaiset-matkaan. Tämä teksti on yhteistyössä VisitJyväskylän kanssa toteutettu.