OPETTAJA JA TALVIPUKEUTUMINEN: Kuinka pukeutua talvella?

Ope hei, onko sulla tarpeeksi päällä?”, kysyy eskarilainen, kun olemme pukemassa ulkovaatteita päälle. On ensimmäisten pakkaspäivien aika ja olen unohtanut jotain hyvin tärkeää. Rukkaset.  Opettajan on aika opetella talvipukeutuminen.

Ei ole olemassa huonoa säätä,  on vain erilaisia tapoja suhtautua säähän ja vääriä tapoja pukeutua säähän. Onneksi niitä tapoja voi muuttaa – ja pukeutumista oppia.

Me toimimme lasten kanssa säällä kuin säällä ulkona. Niin varhaiskasvatuksessa kuin koulussakin lapset ulkoilevat ympäri vuoden. Lasten kanssa ulkoilevat tietenkin aikuiset.

Lapsille ohjeistamme tarkasti, mitä pukea päälle ja etenkin mitä he ovat unohtaneet pukea päälleen, mutta kuka ohjeistaisi aikuisia?

Lapsille teimme kuvitetut ohjeet tyttäreni kanssa viime vuonna. Niitä ohjeita noudatamme tänäkin talvella. Aluskerrasto – välikerrasto – ulkokerrasto. Sen lapsikin jo muistaa.

Useasti lapsilla on tarpeeksi päällä ulkona, mutta aikuisia viluttaa. Jos lapsilla on lämpöhaalari ja lämpimästi päällä, miten aikuinen muka pärjää pelkissä farkuissa pakkasella? Ei mitenkään.

Jotta ulkoilu olisi mukava ja mieluisa kokemus niin aikuiselle kuin lapsellekin, tarvitaan oikeanlaisia varusteita.

Kysyin pukeutumisvinkkejä kollegoiltani – ulkona ja metsässä toimivilta kasvattajilta – siis ulkopukeutumisen ammattilaisilta. He, jos jotkut tietävät, että talvellakin voi ulkoilla lasten kanssa ja tärkeää on, ettei tule kylmä.

”Ope, paleleeko sua koskaan?”

TALVIPUKEUTUMINEN OSA 1: KERROSPUKEUTUMINEN

Talvipukeutumisen ensimmäinen ja tärkein taikasana on kerrospukeutuminen. Sen nimeen vannoo moni ulko-opettaja ja metsäperhepäivähoitaja, moni vanhempikin sen jo tietää.

Kerrospukeutuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että puetaan monta kerrosta päällekkäin. Merinovillaa tai teknistä kerrastoa alle, sen päälle toinen vaatekerrasto ja sään mukaan vielä yksi kerrasto lisää. Tärkeää on, että kerrokset hengittävät, jotta ei aikuinenkaan hikoile itseään kylmäksi.

On parempi, että on liikaa päällä kuin liian vähän. Kerroksia saa aina riisuttua pois ja lisättyä päälle.

Kerroksia kerroksia päälle siis!
Keinokuitua tai merinovillaaa alle, fleeceä tai villaa päälle!

Kannattaa silti muistaa, että mielellään EI puuvillaa ihoa vasten, sillä se ei pidä ihoa kuivana, jos hikoilee.

TALVIPUKEUTUMINEN OSA 2: KENGÄT

Kun ulkoillaan talvella, jaloilla pitää olla lämmin.

Vaikka muuten olisi lämpimästi päällä, kylmyys voi puraista silti. Vaikkapa varpaasta. Monen murhe ulkoilussa onkin, kun varpaita palelee.

Kasvattajien loistava vinkki on hankkia pari kokoa isommat kengät, jonne mahtuu sisälle villapohjalliset ja villasukat (tai kahdetkin).

Vaikka talvikengät näyttävät kömpelöiltä, niistä on hurjasti hyötyä.

Talveen kuuluu niin paukkupakkasia, loskakelejä ja välillä vesilätäkköjäkin. Kenkien on kestettävä menossa mukana.

TALVIPUKEUTUMINEN OSA 3 – ULKOVAATTEET

Ulkokerros eli ulkovaatteet tuottavat aikuisille usein murhetta. Millaiset ovat hyvät ulkohousut? Mikä takki on liikaa tai liian vähän päällä?

Suomen talvi on hyvin ailahteleva. Talvipukeutuminen on hankalaa, kun vaatteiden pitää kestää vettä, pitää lämpöä, mutta myös hengittää.

Haaveilin monta vuotta, että minullakin olisi lämpöhaalari, kuten lapsillakin ulkona. Toteutin pari vuotta sitten haaveena ja hankin ihanan lämpöhaalarin. Sen jälkeen minua ei ole palellut ulkona.

Haalarissa on toki se huono puoli, että pyllymäen laskemista ei oma haalarini kestänyt ja se pääsikin jo korjattavaksi. Tänä talvena haalari on taas aktiivisessa käytössä.

Kaikille haalari ei sovi vaihtoehtona. Onneksi on hyviä pitkiä talvitakkeja, jotka eivät päästä kylmää läpi. Untuvatakit ja parkatakit ovat hyvin suosittuja ulko-opettajien keskuudessa.

Viime talvena moni kasvattaja hurahti untuvahousuihin. Ne ovat kuin untuvatakki jaloille. Kylmän sään pelastus, joiden alle villahousujakaan ei tarvitse kuin ehkä yhdet.

Paljon ulkoilevien vinkkinä on myös pakata mukaan retkireppuun taukotakki, jonka voi vaihtaa päälle hetkellisesti – etenkin jos tietää seisovansa paljon paikoillaan.

TALVIPUKEUTUMINEN OSA 4 – ASUSTEET

Sormia palelee helposti kylmällä säällä. Ulkona toimivat opettajat vinkkaavat varautumaan aina tuplalapasilla. Hyvänä neuvona on myös pitkävartiset kintaat, jotta ranteetkaan eivät jäädy.

Lämpö karkaa päästä. Lapsia muistutetaan pipoista – tärkeää on, että myös aikuinen pitää päänsä lämpimänä ulkona. Pipoissa ja hatuissa on tärkeää se, että se peittää myös korvat.

Villasukat eivät ole koskaan liiallinen asuste. Varpaat lämpimiksi.

Kaulaan kaulaliiha tai villainen tuubihuivi, että kaula ja niskakin saavat olla lämpiminä.

Muistisääntönä suosittelen pukemaan mieluummin liikaa kuin liian vähän päälle. Vaatteista voi aina kuoriutua pois, jos lämmin sää yllättää.

Säällä kuin säällä, ulkovaatteet päällä.

Aina on aikaa satumaailmalle – testissä satuseikkailukortit ja satujoogakortit

Onko lapsi joskus liian vanha satumaailmalle? Ei ole, jos minulta kysytään.

Kuuluuko satumaailma vaan iltasatuhetkiin? Ei, jos minulta kysytään.

Arjesta voi saada taianomaista, kun siihen lisää vähän satua.

Jos tiskaaminen on kotityö, joka ei miellytä, voi tehdä kuten lapseni ja tehdä tiskialtaasta hattarabaarin tai keijujen porealtaan.

Kun aamulla kiukuttaa sitoa kengännauhoja, voi leikkiä, että kengännauhat ovatkin matoja, jotka tanssivat tangoa.

Satumaailma ei ole vain Frozen-Elsaa ja Disney-versioita Grimmin saduista. Se on paljon muutakin.  Se on kansanperinnettä, historiaa ja nykyaikaa – ja pilkahduksia tulevastakin. Satumaailma kulkee isovanhemmalta lapsenlapselle, se mahtuu kirjankansiin ja äänikirjoihin ja mielikuvitukseen. Siihen kuuluu opetuksia, tunteita, elämäntaitoja – ja onneksi myös paljon taikuutta.

Satumaailma saa tajuamaan usein, ettei kaiken tarvitse olla niin vakavaa, stressaavaa ja aina samanlaista.

Tämä kortti ratkaisi yhden ja toisenkin riitatilanteen.

Päiväkodissa on riitatilanne päällä. Kaveri on haukkunut toista toheloksi ja se toinen lyönyt toista lapiolla päällä. Voin toki moittia, torua ja uhkailla, voin muistuttaa säännöistä – mutta paremmin kuin loputtomat sääntölistat, toimii tarina. Sattumalta mukana on uusi Pomenian korttipakka – satuseikkailukortit. Korteista löytyy Lila Lempeä-kortti, joka sopii täydellisesti tämän tilanteen selvittämiseen. Kortissa vinkataan pieni sadunpätkä, aiheita jutteluun ja hauska tehtävä, jolla asia muistuu mieleen vielä seuraavanakin päivänä.

Me rakastamme seikkailuja. Etenkin satuseikkailuja. Kortteja on satuseikkailupakassa monta, 50 erilaista, ja niistä kaikkia emme vielä pitkään aikaan ole kokeilemassa. Me valitsemme lasten kanssa niistä sopivat ja maistelemme ja testailemme niitä. Lapset rakastavat niiden rikkaita kuvituksia, joista jokainen löytää jotain erilaista. Teemme tehtäviä omalla tavallamme ja sovitamme niiden satumaailmaa omaamme.

Metsä ja satumaailma yhteen soppii

Satujoogakortit lähtivät metsään.

Pomenian Satujoogakortit lähtivät mukanamme metsään. Retkirepussa on niille juuri sopiva paikka.

Metsään saapuessamme kortitkin löytyivät ja niitä tutkittiin innolla. Kokeiltiin liikettä, kokeiltiin toista. Siinä samalla opittiin lentämään ja venyttelemään. Kuunneltiin millaisia asioita satujoogakorttien hahmot meille opettivat.

Metsässä satumaailma herää eloon kuin vahingossa. Kun satujoogakortissa tavattiin Rouva Pöllö, etsittiin sitä pian puustakin. Lohikäärmeet asuvat luolissa, mutta lapset ovat varmoja, että niillä on aina päiväuniaika, kun olemme metsässä. Peikotkin asuvat metsässä, sitä muistelee pieninkin.

Sammakko vai peikkokyykky?

Satujoogakorttien liikkeitä voi tehdä haalari päälläkin ja kurahousut jalassa. Jumppasaliinkin niistä saisi hauskoja juttuja – joogasalista puhumattakaan. Niitä voi myös hyvin soveltaa sopiviksi.

Kortteihin ei tarvitse ohjekirjaa. Kaikkea emme tarvitse valmiiksi pureskeltuna. Ne ovat hyvä lisä arkeemme ja annan yleensä lasten päättää, kuinka niitä käytämme. Siirtymätilanteissa he vetävät korttipakasta mieluisen ja opettavat liikkeen ystävilleen. Leikkiinkin kortit ovat päässeet mukaan rikastuttamaan leikin ideoita.

Minijoogi kokeilee satujoogakortteja.

Pomenian satukorttipakoilla on yksi selkeä suuri vaikutus. Niin kotona kuin päiväkodissakin peikot ovat alkaneet kiinnostaa kovasti. Niinpä me olemme laulaneet peikkolauluja, etsineet peikkoja luonnosta ja leikkineet peikkoja. Aamujumpassammekin jumppaavat peikot.

Lapsista loistavaa korteissa on se satumaailma. Jokaiselle liikkeelle löytyy oma pieni tarinansa, joka vie syvemmälle ja syvemmälle satumaailmaan.

Satumaailma kuuluu kaikille. Satukirjat, suullisesti kerrotut sadut, nämä satujoogakortit ja satuseikkailukortit ovat tapoja löytää satumaailmaa läheltä ja kaukaa – arjesta ja juhlasta.

Kukapa ei haluaisi osaksi satumaailmaa?

VOIKO ULKOILLA LIIKAA?

Viime viikolla kuulin kommentin, joka yllätti ja järkytti minua. Kuulin mielipiteen, jonka mukaan päiväkotilapset ulkoilevat liikaa aamuisin ja iltapäivisin. Miksi ei saisi mennä ulos?

Se sai minut miettimään asiaa. Kaikille ulkoilu ei ole mieluista, sen tiedän. Sisällä voi tehdä vaikka mitä mukavaa, senkin olen huomannut. Mutta…

VOIKO ULKOILLA LIIKAA?

En usko ulkoilmamyrkytykseen, ellei puhuta ilmasta, jossa on oikeasti kemikaalista myrkkyä ilmassa. Muutama tunti päivässä raikkaassa ulkoilmassa ei tee pahaa kenellekään.

En usko että on olemassa huonoa säätä – on vain erilaisia tapoja suhtautua säähän. Siihenkin voi auttaa positiivinen tapa puhua säästä.

On monia vääriä tapoja pukeutua säähän – onneksi löytyy varusteita, kuten kumisaappaat, kurahousut ja kurahanskat, joilla selviää monella säällä. Uskon kerrospukeutumiseen.

Kun pieniä sormia ja varpaita paleltaa, lisätään kerros lisää.

Paukkupakkasilla ja muissa ääriolosuhteissa ulkoilla voi tovin, vaikkapa happihyppelyn verran. Vaaralliset sääolosuhteet on toki otettava huomioon. Ei luonnonkatastrofien aikaan ulkoile kovin mieluusti.

Minä olen ulkoilmaihminen. Vien ulos kotileikin. Järjestän ulkona lukuhetken. Voin hyvin ulkona. Enkä ole ainoa. Luonnossa liikkuminen, retkeily ja polkujuoksu kasvattavat jatkuvasti suosiotaan – mutta onhan meillä aina hiihdetty talvet, sienestetty syksyt ja nautittu kesästä mökkiympäristössä järven rannalla. Nukutetaanpa pienet lapsetkin ulos.
Ei ulkoilmaelämä ole mikään uusi juttu.

MUTTA MIKSI MENNÄ ULOS?

Syitä siihen, miksi mennä ulos, löytyy monia.

Jokaisella on varmasti omat syynsä lähteä ulos tai jäädä sisälle. Yksi ulkoiluttaa koiraa aamuin illoin, toinen marjastaa ja kolmas tahtoo nähdä tähtitaivaan.

  1. Hyvinvointi

Raikas ulkoilma tekee hyvää keholle ja mielelle. Ulkoilmaelämän terveysvaikutuksia on tutkittu paljon: aistit vahvistuvat, sairastumiset vähentyvät ja stressitaso laskee. Vastustuskyky kasvaa.

Lue, mitä lapset ovat mieltä metsän hyvinvointivaikutuksista.

  1. Luovuus

Ulkona ympäristö ruokkii mielikuvitusta ja tarjoaa mahdollisuuksia moniin toimintoihin. Kivi näyttää ihan kivimummolta – puu on selvästi kiipeilypuu, joka kutsuu kiipeilemään. Kun tuuli ulvoo, se laulaa ja on laulettava mukana. Mahdollisuudet ovat monet.

Näetkö kivimummon kasvot?
  1. Liikunta

Kun lähtee ulos, tulee huomaamatta liikuttua paljon enemmän kuin sisällä. Paikasta toiseen siirtymiset, kyykkimiset ja juoksemiset ovat vain osa ulkona liikkumista.

Ulkona voi kokeilla vaikkapa kitkeä kasvimaata, metsäjoogata, kerätä roskia plogging-retkellä tai lähteä talvella pulkkamäkeen. Liikuntaa on niistä jokainen. Yksi mahdollisuus on järjestää omat olympialaiset – vaikkapa metsässä.

  1. Vapaus

Ulkona arkakin voi rohkaistua, kokeilla ja uskaltaa. Sisällä tuolilta alas hyppääminen voi pelottaa, mutta ulkona rohkaistuu kuin huomaamatta yrittämään, kokeilemaan ja onnistumaan – jopa uhkarohkeita asioita. Ulkona saa olla juuri sellainen kuin on.

  1. Tila

Sisällä seinät voivat kaatua päälle yllättävän nopeasti. Ulkona taas on tilaa äänelle ja liikkeelle. Sisälle mahtuu monta kieltoa: ”Ei saa juosta!”, jotka ulkona voivatkin olla mahdollisia. On tilaa liikkua, juosta ja pyöriä ympyrää, ilman, että törmää seinään.

  1. Seikkailu

Ulkoilma tarjoaa mahdollisuuden pienille ja suurille seikkailuille. Sisätiloissa seikkailuun tarvitsee usein valmistelua ja paljon materiaaleja, ulkona taas seikkailut muodostuvat kuin itsestään. On kallioita ja kiviä, joille kiivetä. On pitkiä teitä, joita pitkin kokeilla juoksujalkojaan. On yllätyksiä ja mahdollisuuksia lumoutua.

MIKSI MENNÄ ULOS?-juliste ladattavissa pdf-tiedostona tästä.

VOIKO SINUN MIELESTÄSI ULKOILLA LIIKAA?

Vastanneiden kesken arvotaan 2 lippua GoExpo Winter-messuille.

METSÄOLYMPIALAISET LAPSILLE

Eräänä keskiviikkona meillä oli hyvin jännittävä päivä – vietimme metsäeskariryhmäni kanssa ensimmäiset metsäolympialaiset.

Lapset ovat nauttineet juosta maastossa pitkiä ja lyhyitä matkoja, tasapainotella kivien, puiden ja maahan piirrettyjen viivojen päällä. He ovat innostuneet heittämään käpyjä kohti erilaisia kohteita – ja he rakastavat kiipeillä.

Päätin hyödyntää näitä asioita, josta lapset tykkäävät luontoliikunnassamme – ja arkiliikunnassamme – ja kehitin heille ikiomat Metsäolympialaiset.

Ennen metsäolympialaisia pohdimme yhdessä, mikä ihme on olympialaiset – osa muisti nähneensä olympialaisia televisiosta ja osa arvaili olympialaisten liittyvän jotenkin kalastukseen.

METSÄOLYMPIALAISET TARVITSEVAT TOKI RASTEJA

Tein lähimetsäämme viisi erilaista metsäolympialaisten lajia eli rastia. Mukaan pääsivät lasten suosikkilajit ja niistä jokaisesta innostuttiin kovasti.

Nimesin metsäolympialaisemme ”Pöllövaarin Metsäolympialaisiksi” – ja lapset saivat etsiä rasteja lähiluonnosta.  Metsäolympialaisten rastit voit napata omaan käyttöön ja opetuskäyttöön tästä.

Pyynnöstä tein lisäksi myös tyhjän rastilomakkeen ja diplomipohjan, jota voi käyttää, jos metsäolympialaisten ideaa jatkotyöstää. Ne voit ottaa käyttöösi tästä.

Lapset rakastivat rasteja ja metsässä raikui liikkumisen ilo.

Maastojuoksussa olin ajatellut, että juoksemme yhden kierroksen – osa lapsista juoksi jopa kolme kierrosta.
Pituushypyssä olin ajatellut, että yksi hyppy riittää – kymmenen hypyn jälkeen sanoin, että meidän on siirryttävä jo seuraavalle rastille.
Kävynheitossa lapset olivat niin taitavia, että pienet ja tarkimmatkin kohteet saivat monta osumaa.
Kiipeilyssä jokainen lapsista oli mestari – yksikään kivi tai kanto ei jäänyt testaamatta.
Tasapainoilussa osa lapsista tahtoi näyttää taitonsa tasapainotella takaperin – hurjan ylpeä ja aivan yllättynyt opettaja ei voinut muuta kuin ihailla näitä taidonnäytteitä.

 

Omia metsäolympialaisrasteja voi hyvin keksiä vuodenaikaan, opettelun aiheeseen ja lasten kiinnostustenkohteisiin sopien.

METSÄOLYMPIALAISET TARVITSEVAT TOKI PALKINTOJA

Mietin pitkään, tarvitseeko metsäolympialaisissa palkintoja. Hienoista suorituksista ja yrityksistä halusin kuitenkin palkita jokaisen heistä. Päätimme yhdessä lasten kanssa, että jokainen olympialaisiin osallistunut palkitaan – jokainen sai ikioman mitalin – puupalasen -, johon oli harjoiteltu kirjainta M.

Nuo mitalit osoittautuivat kultaakin arvokkaammaksi aarteiksi, jota vaalittiin. Jokaisen mitali oli ikioma ja erityinen – vaikkakin toisaalta niin samanlainen. Mitalit ovat muisto mukavasta yhteisestä toiminnasta ja siitä, kuinka jokainen yritti parhaansa ja yritti yhdessä.

Lapset kysyivät jo matkalla metsäolympialaisista takaisin päiväkodille, josko viettäisimme seuraavat metsäolympialaiset jo ensi viikolla. Ehkäpä me vietämme sellaiset joskus toistekin.

MITÄ METSÄ OPETTAA?

Ensimmäiset viikot tämän syksyn metsäesikoulua ovat takana. Päättäväisen tomerasti lähtee lauma metsäeskareita tömistelemään kohti metsää. Reput selässä, kaveri vieressä ja edessä aina uusi suuri seikkailu.

Päiväkodin pihalla lähtiessämme huudahtaa pieni poika peräämme: ”Miksi te aina lähdette metsään?!”

Niinpä. Miksi me menemme joka päivä metsään? Oppiiko metsässä enemmän kuin sisätiloissa?

Metsä opettaa paljon enemmän kuin osasin itse kuvitellakaan, kun aloitin metsäryhmätoiminnan päiväkodissa.

Olin lukenut Ruotsin ja Norjan ulkoilmapäiväkodeista, käynyt Suomen Ladun Metsämörrikoulutuksen, kuten monet kollegani ja lukenut ryhmistä, jotka ovat siirtäneet toimintansa ulos. Metsäkärpänen puri ja metsäryhmää oli kokeiltava meilläkin. Kävin Luonnossa Kotonaan-koulutuksen ja tutustuin muihin metsäpedagogiikkaa työssään hyödyntäviin kasvattajiin.

Paluuta metsäryhmästä sisäryhmään ei ole. Opin joka päivä uutta metsästä oppimisympäristönä. Eniten opin lapsilta. Heidän tapansa toimia metsässä yllättää minut joka päivä. He ovat kuin pieniä tutkimusmatkailijoita, eräoppaita ja ennen kaikkea leikkijöitä.

Mitä metsä opettaa ja miten?

On monta asiaa, mitä metsä on meille opettanut ja opettaa.

(”Mitä metsä opettaa”-julisteen voit ladata tästä)

Olemme tehneet yhteistyötä.
Olemme oppineet miettimään miksi.
Olemme kuvitelleet.
Olemme tutkineet.
Olemme seikkailleet lähelle ja kauas.
Olemme oppineet olemaan rohkeita – ja myöntämään myös, että pelottaa.
Olemme sotkeneet itsemme, mutta muistaneet sitten, että vaatteet voi aina pestä.
Olemme kasvattaneet immuniteettiamme ja olleet yllättävän vähän kipeinä.
Olemme testanneet omia rajojamme ja harjoitelleet tottelemaan rajoja.
Olemme oppineet näkemään kauneutta kummallisissakin paikoissa.
Olemme liikkuneet monipuolisesti: kiipeilemällä, patikoimalla, juoksemalla, polkujuoksemalla, hyppimällä, ryömimällä, konttaamalla ja vaikka miten!
Olemme oppineet leikin kautta.
Olemme harjoitelleet käyttämään kaikkia aistejamme.
Olemme rakastuneet luontoon.
Olemme harjoitelleet selviämään konfliktitilanteista.
Olemme oppineet sinnikkyyttä ja empaattisuutta.
Olemme löytäneet ja kehittäneet omia vahvuuksiamme.
Olemme vahvistaneet itsetuntoamme yrittämällä, yrittämällä uudelleen ja onnistumalla.
Olemme luoneet ikiomia luontosuhteita.

Kasvattajana olen itse oppinut, kuinka metsässä lapsiryhmä toimii. Ryhmäytyminen ja me-hengen muodostaminen onnistuu mukavien leikkien kautta. Metsässä ei ole tyttöjen ja poikien leikkejä vaan yhteisiä leikkejä, jotka usein muodostuvat mielenkiinnonkohteiden mukaan. Metsäleikeissä kukaan ei jää ulkopuolelle ja jopa opettaja pääsee mukaan, vaikkakin joskus olemaan kivi tai puu.

Vauhdikas lapsi voi löytää metsässä keinoja rauhoittua ja arka lapsi keinoja rohkaistua. Metsä on ihmeellinen oppimisympäristö, joka tarjoaa jokaiselle jotakin.

Mutta miten metsä toimii oppimisympäristönä?

Käytännössä mitä vaan voi opettaa myös ulkona: oli se sitten matematiikkaa, äidinkieltä, kuvataidetta, avaruuden tutkimista tai liikuntaa. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa oppiminen tapahtuu usein leikin kautta ja ulkoleikit voi siirtää helposti myös metsään.

Metsään lähtiessä kannattaa suunnitella opetuskokonaisuus ja pakata siihen tarvittavia asioita mukaan reppuun. Tärkeää on silti jättää myös vapaalle leikille aikaa. Metsässä isokin lapsi tai aikuinen tarvitsee aikaa leikille.

Muutama käytännön vinkki metsään:

Luonnon juhlia voi juhlia luonnossa ympäri vuoden.

Mitä tehdä metsässä?

Kotileikin voi viedä metsään.

Lukuhetken voi viedä metsään.

Mappa tarjoaa monta hyvää vinkkiä ulkona oppimiseen.

Ulkoluokka tarjoaa maksuttomasti

Metsätoimintaa vaan kokeilemaan!

Ehkä metsäkärpänen puraisee juuri sinuakin!

RAKAS TULEVA ESKARILAINEN – mitä esikoulu tuo tullessaan?

Esikoulu alkaa ympäri Suomen ensi viikoilla.

Mutta mitä se tarkoittaa? Mitä esikoulussa pitää osata?

Esiopetus on varhaiskasvatuksen jatkumo kohti koulua. Esiopetus on maksutonta opetusta kuusivuotiaille. Oppivelvollisuus alkaa esiopetuksesta eli siihen on osallistuttava.

Esiopetukseen kuuluu leikin kautta oppimista: opitaan toimimaan ryhmässä, opitaan erilaisia arjen taitoja, opitaan lapsen kehitykseen sopivia tietoja ja taitoja. Eskarissa pyritään oppimaan myönteisten oppimiskokemusten kautta.

Joku oppii eskarissa kuorimaan perunat, toinen oppii lukemaan. Kumpikin oppimiskokemus on hurjan tärkeä, mutta ei pakollinen vielä eskarissa.

Monilla on suuria odotuksia – ja pelkoja – esiopetuksesta. Esikoulu on yksi askel kohti koulua ja isojen maailmaa. Osalle esikoulu on jo lapsuuden loppu, mutta sellainen sen ei todellakaan tarvitse olla.

Minun ryhmässäni aloittaa torstaina 12 vallattoman ihanaa eskaria. Osa heistä on minulle jo vuosien ajan tuttuja, osa aivan uusia. Jokaisen kanssa odotan innolla tätä vuotta. Heidän kanssaan pääsen joka arkipäivä metsäeskariin – eli oppimaan yhdessä erilaisia taitoja metsässä.

Kirjoitin eskareilleni kirjeen:

Hei, tuleva eskarilainen.
Tiedän, että sinua nyt jännittää.
Usko pois, niin jännittää minuakin – vaikka olen opettaja ja vanhempi kuin dinosaurus!
Eskarissa tapaat monta ihanaa ystävää, osa heistä on sinulle hyvin tuttuja ja osa aivan uusia kasvoja.
Lupaan, että tänä vuonna me leikimme, seikkailemme ja ihmettelemme paljon yhdessä.
Keväällä meistä yksikään ei ole toiselle tuntematon.
Eskarissa sinun ei tarvitse osata kertotauluja tai lukea – me opimme kaikkea yhdessä.
Tänä vuonna me matkaamme aamuisin metsään ja teemme monta erilaista asiaa.
Joinain päivinä luemme kirjoja, toisina maalaamme kallioita.
Jokaiseen päivään mahtuu leikkiä, ruokaa ja yhdessä olemisen iloa.
Nähdään torstaina!
T. Eskariopesi, Noora

RAKAS UUSI ESKARILAINEN, NYT KUN ALOITAT ESKARIN:

 sinun ei tarvitse vielä osata lukea: kirjaimiin tutustutaan leikkien ja pelien kautta yhdessä.
– sinun ei tarvitse osata kertotauluja: ne tulevat vasta 2. luokalla koulussa ja numeroihin tutustut eskarissa leikeissä ja peleissä.
– sinun ei tarvitse olla paras kaikessa: eskarissa ei kilpailla taidoilla, tiedoilla ja paremmuudella, vaan opitaan kuuntelemaan sääntöjä ja toimimaan ryhmän jäsenenä.
 ota mukaan:
– kengät, joissa voi juosta pihalla
– oppimisen intoa
– leikkitaitoja
– vaihtovaatteet
– vähän seikkailumieltä
– saavu sellaisena ihanana, innokkaana, jännittyneenä lapsena kuin olet – olet juuri sellaisena tervetullut.

Iloa esikouluun jokaiselle uudelle esikoululaiselle – ja tietenkin koko perheelle!