Hiekkalaatikolla lapsi tarjoaa minulle kupillisen kahvia. Pienessä keltaisessa kupissa on hiekkaa ja kuravettä. Otan kupin vastaan ja pieni lapsi hymyilee. Leikin juovani kupin tyhjäksi ja lapsen hymy kasvaa ja kasvaa. Sitten hän kysyy: ”Saisiko olla toinen kuppi kahvia?”
Marjatta Kalliala lausui haastattelussaan joskus, että aikuinen, joka ei osaa juoda lapsen tarjoamasta tyhjästä muovimukista, on pöljä.
Itse voisin todeta, että jos aikuinen ei hiekkalaatikolla hiekkakahvia osaa juoda, niin leikkitaitoja heti opettelemaan!
Ei ole yhtä oikeaa tapaa juoda kahvia.
Kahvikin on iso mielipideasia, josta voi aina kinastella – jos jaksaa. Joku tykkää tummasta paahdosta, toinen vaaleasta. Jollekin on ihan sama, kunhan se on kuumaa ja pitää hereillä.
Minun arjessani on 10 tapaa nauttia kahvia.
Aamukahvi
Aamuni aloitan kahvilla. Opin juomaan kahvia lukiossa ja siitä lähtien se on ollut rutiini. Joskus olen yrittänyt elää ilman, mutta epäonnistunut pahasti.
Aamukahvi on ensimmäinen tapani nauttia kahvi. Iso kuppi hyvää kahvia saa minut hereille paljon paremmin kuin herätyskello – vaikka olisi kuinka hoppu tahansa.
Leikkikahvi
Töissä lempikahvini on ehdottomasti leikkikahvi. Joskus siinä on kuravettä, joskus mielikuvituskahvia ja aina usein se tarjoillaan muovikupista. Aina se on yhtä hyvää -paitsi silloin, kun siihen on lisätty liikaa chiliä.
Kahvitaukokahvi
Työpäiviini kuuluu kahvitauko. Se on usein ainoita hetkiä päivässäni, kun kohtaan työkavereitani ilman kiirettä. Kahvihetki on nopea, mutta kuulumisten vaihtamisen arvoinen. Kahvi ei ole se parhaan makuinen ja joskus kylmääkin, mutta seura tekee siitä parempaa.
Pölyä Pinnoille-blogin Henna kirjoitti juuri työpaikkakahvittelun tärkeydestä ihanasti.
Läksyapukahvi
Ajan kohti kotia ja haaveilen jo kahvista. Laitan kahvin valmiiksi ja autan lapsia läksyissä. Neljännen luokan matematiikka on toden totta niin vaikeaa, että en osaa auttaa lasta siinä ilman isoa kuppia kahvia.
Viikonloppuaamukahvi
Aamukahvi ja viikonloppuaamukahvi ovat kaksi aivan eri asiaa. Viikonloppuaamuisin kahvissa ei maistu kiire, vaan lupaus vapaapäivästä ja mahdollisuuksista.
Nokipannukahvit
Aina kun mahdollista – eli sangen usein – nautin kahvista nuotiolla. Kahvi maistuu seikkailulta ja saa minut tuntemaan oloni seikkailijattareksi, joka lähtee tutkimusmatkalle metsään.
Yllätysvieraskahvit
Kun muutimme maalle, minulle vinkattiin, että aina pitää olla kahvia. Toden totta, aina voi tulla vieraita ja kahvi maistuu lähes jokaiselle, joka ovesta sisään astuu. Kuppi kuumaa ja kuulumisia.
Pikakahvit
Arki on kiireistä, sille ei voi mitään. Arkeen mahtuu myös monta kahvikuppia, jotka jäävät puolikkaiksi tai pikaisiksi nautinnoiksi. Niillekin kupposille on paikkansa ja hetkensä. Onneksi on kuppeja, joissa kahvi pysyy lämpimänä, vaikka sen unohtaisikin tunneiksi eteiseen.
Kahvihammaskahvit
”Kun kahvihammasta kolottaa”-kahvit kuuluvat kahvi-intohimoni aatelistoon. Yleensä kahvihammas tarvitsee hyvää kahvia – kioskin nopeat kahvit eivät aina kelpaa. Tarvitaan kuppi, kahvia ja ikioma arvokas kahvihetki. Sellaisen ansaitsee meistä jokainen – ainakin kerran päivässä.
Metsäkahvit
Lempikahvihetkeni ovat metsäkahvihetkiä. Lähden lapsiryhmän kanssa aamuisin metsään ja pakkaan mukaan termoskannuun kahvia. Metsässä lasten syödessä eväitään, avaan termoskannun ja kaadan itselleni kupin. Kahvi maistuu ja hymy ei katoa huulilta.
(c): Mira Lainiola