”Mä en pysty keskittymään täällä!”, parkaisee eskarilainen, joka on syventynyt lukemaan uutta kirjaa. Isosisko soittaa lempimusiikkiaan kovalla volyymilla huoneessaan ja pienempi ei pysty keskittymään. Lukutoukka tahtoisi lukea kirjaa nyt, kun kirjaimet tarkoittavat yhdistettynä toisiinsa sanoja ja sanat muodostavat lauseita. Ehdotan hänelle jotain uutta. Jotain, johon hän ihastuu. Lähdemme lukuhetkelle metsään.
Metsästä löytyy sopiva sammalmätäs, jolle hän istahtaa ja alkaa lukemaan. Aluksi hän lukee hiljaa, itsekseen. Pian hän katsoo ympärilleen, ettei ympärillä ole muita, ja alkaa lukemaan ääneen. Hän haluaa lukea minulle kirjan.
Lukuhetki, miksi?
Lapselle lukeminen kannattaa. Lukeminenkin on vuorovaikutusta, yhteistä aikaa ja siitä hyötyy niin lukija kuin myös kuuntelijakin. Luetusta syntyy keskusteluja, joista oppii uutta sekä keskustelutaitoja.
Lukukeskus on tutkinut, että lapsi, jolle luetaan, kasvaa itsevarmemmaksi, menestyy paremmin koulussa, saa laajemman sanavaraston, saa paremmat lähtökohdat elämäänsä ja lukee uskottavasti myös aikuisena. Siinä on jo monta hyvää syytä lukea lapselle.
Iltasatuhetken tärkeys ei ole ihmeellinen asia. Se voi olla kiireisen päivän ainoita hetkiä, jossa vanhempi kohtaa lapsen kiireettömästi, ottaa syliin ja on läsnä lapselle. Se on hyvin arvokas hetki, lukuhetki.
Ääneen lukeminen on tutkitusti paras tapa, jolla asiat jäävät mieleen. Vaikka lapseni osaavatkin jo molemmat lukea, he nauttivat siitä, että heille luetaan. Minä luen satuja kuin opettaja. Eläydyn ääniin, kuiskin, mörisen ja heittäydyn mukaan tarinaan. Joskus huomaan eläytyväni niin, että luen vielä kirjaa ääneen, vaikka molemmat lapsista jo nukkuvat kainaloissani sikeästi.
Kun lapsi harjoittelee itse lukemista, hän usein harjoittelee sanoja ääneen. Meillä on huomattu, että harjoittelu sujuu usein parhaiten, kun ympäristössä ei ole ärsykkeitä, kuten tietokoneita, televisioita tai sitä isosiskoa musiikkinsa kanssa.
Isosiskon kanssa lukemaan harjoittelu oli hauskaa ja oivaltavaa, mutta hän tarvitsi oman tilansa. Pikkusiskolleen hän ei missään nimessä halunnut lukea ennen kuin osasi jokaisen sanan.
Pikkusisko oppi lukemaan nopeasti, koska tahtoi tietää, mitä isosisko oli lukenut. Hän oppi siskoltaan, kysyi aina, kun ei tuntenut jotain sanaa ja tarvitsi yleisönsä. Vaikka hän nauttiikin lukuhetkistään muiden ympäröimänä, hänkin tarvitsee oman rauhansa – siis metsän.
Lukuhetki luonnossa on maaginen kokemus
Minä olen vienyt jo muutaman vuoden ajan kirjoja metsään. Luen lapsiryhmälle mielelläni ulkona. Metsästä löytyy helposti hyvä lukupaikka, jossa jokainen saa ottaa hyvän asennon. Osa löytää paikkansa sammalmättäältä, toiset suosivat puunkantoja. Joku makaa maassa ja tuijottelee taivasta, toinen taas istuu risti-istunnassa ja tahtoo nähdä kirjan tarkasti.
Kun avaan satukirjan metsässä, tapahtuu jotain ihmeellistä, sellaista mitä ei sisällä aina tapahtuisi. Satuhetken yleisö kuuntelee kirjaa aivan uudenlaisella innolla, esittää kysymyksiä ja mielellään lähtee leikkimään kirjan satua lukuhetken päätyttyä. Kirja on sisäistetty, tarinasta saatu jotain itselleen ja leikkiin tulee uusia elementtejä. Yhtenä päivänä olemme metsätonttuja, toisena kokonainen muumiperhe.
Millainen olisi ala-asteen lukutunti ulkona? Olisiko se rauhallisempi kuin pulpetissa istuttu? Ymmärtäisivätkö lapset lukemansa paremmin? Sitä kannattaa kokeilla.
Ei ole huono idea lähteä itsekään lukemaan ulos, lähiluontoon tai vaikka vain pihalle. Samalla tavalla kuin eskarilaiseni tahtoi pois ärsykkeiden ja virikkeiden luota, ei meillä nykyajan aikuisillakaan ole helppo keskittyä yhteen toimintaan kaikkien virikkeiden, kiireen ja ärsyketulvan keskellä. Joskus kannattaa pysähtyä, ottaa omaa aikaa ja lukea hyvä kirja.
Kokeile lähteä lukemaan lapsen tai lapsiryhmän kanssa ulos. Se voi olla yllättävän opettavaista. Erityisesti se on hauskaa.
