”Mä en pysty keskittymään täällä!”, parkaisi eskarilainen, joka oli syventynyt sohvalle lukemaan uutta kirjaa. Isossa avarassa ryhmätilassa pieni ihminen ei pystynyt keskittymään. Lukutoukka tahtoi lukea kirjaa nyt, kun kirjaimet tarkoittivat yhdistettynä toisiinsa sanoja ja sanat muodostivat lauseita. Ehdotin hänelle jotain uutta. Jotain, johon hän ihastui. Tästä alkoi lukuhetki luonnossa-
Metsästä löytyi sopiva sammalmätäs, jolle hän istahti ja alkoi lukemaan. Niin tekivät muutkin lapset. Aluksi hän luki hiljaa, itsekseen. Pian hän katsoi ympärilleen ja huomasi kaikkien muidenkin syventyneen omiin kirjoihinsa, ja alkoi lukemaan ääneen. Hän halusi lukea minulle kirjan.
Lukuhetki, miksi?
Lapselle lukeminen kannattaa. Lukeminenkin on vuorovaikutusta, yhteistä aikaa ja siitä hyötyy niin lukija kuin myös kuuntelijakin. Luetusta syntyy keskusteluja, joista oppii uutta sekä keskustelutaitoja.
Lukukeskus on tutkinut, että lapsi, jolle luetaan, kasvaa itsevarmemmaksi, menestyy paremmin koulussa, saa laajemman sanavaraston, saa paremmat lähtökohdat elämäänsä ja lukee uskottavasti myös aikuisena. Siinä on jo monta hyvää syytä lukea lapselle.
Iltasatuhetken tärkeys ei ole ihmeellinen asia. Se voi olla kiireisen päivän ainoita hetkiä, jossa vanhempi kohtaa lapsen kiireettömästi, ottaa syliin ja on läsnä lapselle. Se on hyvin arvokas hetki, lukuhetki.
Ääneen lukeminen on tutkitusti paras tapa, jolla asiat jäävät mieleen. Vaikka lapsi osaisikin jo lukea, voi hän nauttia suunnattomasti siitä, että hänelle luetaan. Minä luen satuja kuin opettaja. Eläydyn ääniin, kuiskin, mörisen ja heittäydyn mukaan tarinaan. Joskus huomaan eläytyväni niin, että luen vielä kirjaa ääneen, vaikka satuani kuuntelevat lapsetkin olisivat jo siirtyneet omiin leikkeihinsä.
Kun lapsi harjoittelee itse lukemista, hän usein harjoittelee sanoja ääneen. Olen useasti huomannut, että harjoittelu sujuu usein parhaiten, kun ympäristössä ei ole ärsykkeitä, kuten tietokoneita, televisioita tai taustamelua.
Tuo pieni eskarilainen oppi lukemaan nopeasti, koska tahtoi tietää, mitä hänelle olivat äiti, isä, mummo ja opettaja lukeneet. Hän toisteli, kysyi aina, kun ei tuntenut jotain sanaa ja tarvitsi yleisönsä. Vaikka hän nauttikin lukuhetkistään muiden ympäröimänä, hänkin tarvitsi oman rauhansa – siis metsän.
Lukuhetki luonnossa on maaginen kokemus
Minä olen vienyt jo muutaman vuoden ajan kirjoja metsään. Luen lapsiryhmälle mielelläni ulkona. Metsästä löytyy helposti hyvä lukupaikka, jossa jokainen saa ottaa hyvän asennon. Osa löytää paikkansa sammalmättäältä, toiset suosivat puunkantoja. Joku makaa maassa ja tuijottelee taivasta, toinen taas istuu risti-istunnassa ja tahtoo nähdä kirjan tarkasti.
Kun avaan satukirjan metsässä, tapahtuu jotain ihmeellistä, sellaista mitä ei sisällä aina tapahtuisi. Satuhetken yleisö kuuntelee kirjaa aivan uudenlaisella innolla, esittää kysymyksiä ja mielellään lähtee leikkimään kirjan satua lukuhetken päätyttyä. Kirja on sisäistetty, tarinasta saatu jotain itselleen ja leikkiin tulee uusia elementtejä. Yhtenä päivänä olemme metsätonttuja, toisena kokonainen muumiperhe.
Millainen olisi ala-asteen lukutunti ulkona? Olisiko se rauhallisempi kuin pulpetissa istuttu? Ymmärtäisivätkö lapset lukemansa paremmin? Sitä kannattaa kokeilla.
Ei ole huono idea lähteä itsekään lukemaan ulos, lähiluontoon tai vaikka vain pihalle. Samalla tavalla kuin eskarilainen tahtoi pois ärsykkeiden ja virikkeiden luota, ei meillä nykyajan aikuisillakaan ole helppo keskittyä yhteen toimintaan kaikkien virikkeiden, kiireen ja ärsyketulvan keskellä. Joskus kannattaa pysähtyä, ottaa omaa aikaa ja lukea hyvä kirja.