Minä olen onnellisimmillani metsässä. Olen rakastunut lähiluontooni ja sen pieniin seikkailumetsiin – ja onneksi en ole rakkauteni kanssa yksin. Joka kerta löydän erilaisen seikkailun, ihmemaan ja onnellisen ihmisen itsestäni. Se on ihmemaa vailla vertaa.
Metsä, ikuisesti
Minä vietin lapsuuteni juosten räkä poskella ympäri lähimetsiä etsien kaiken maailman satuolentoja ja aarteita. Minun äitini vietti oman lapsuutensa samoilla tavoilla. Niinpä ei ole ihme, että haluan opettaa sitä eteenpäin lapsille.
Metsä on meidän ikioma salainen huvipuistomme, löytöretkien päämäärä, rauhoittumispaikka, leikkikenttä. Se on juuri sitä, mitä haluamme sen olevan. Ja sen rajoina ovat vain mielikuvituksen rajat. Ja onneksi lasten mielikuvituksella harvoin on rajoja.
Eräänä päivänä vietimme päivän mustikka-aarrejahdissa. Seikkailijoilla oli mukana pienet purkit ja isot suut. Aarrejahtimme saaliina olivat siniset ja punaiset timantit, mustikat ja metsämansikat. Kuului onnenkiljahduksia, kun löytyi yksi jos toinenkin marja. Suurin osa marjoista löysi suuhun, muutama purkkiinkin. Pian mustikat saivat oman kuninkaansa ja kuningattarensa ja alkoi mustikkasatuleikki. Satumaailma kasvoi ja lopulta lapsia sai houkutella taas kerran metsästä takaisin päiväkodille.
Töissä metsässä
Onnekseni ja suureksi ilokseni saan nauttia metsästä työssäni. Päiväkodin arkeen kuuluvat tärkeänä osana metsäretket, niin isoille kuin pienillekin. Monelle heistä se on vielä ihan tuntematon paikka. Haluan antaa pienille oppijoille mahdollisuuden tutustua metsän ihmemaahan. Joka vuosi löytyy joku, joka sanoo syksyllä ”Ääh, tylsää, miksi pitää mennä metsään? Mitä muuta kuin jotain puita siellä muka on?”, mutta se muuttuu joka vuosi lauseeksi: ”Ope, milloin me mennään taas sinne salaiseen huvipuistoon?”.
Tosiasiassa olen yhtä innoissani metsäretkistä kuin jokainen pienistä oppijoista. Metsäpäivät ovat täynnä satumaailmaa, seikkailuita ja vapautta oppia kirjoihin kangistumatta. Metsässä voi oppia helposti numerot, kirjaimet, uudet ja vanhat leikit ja etenkin rauhoittumaan.
Metsäpäivien suunnittelu vaatii meiltä opettajilta mielikuvitusta, kykyä heittäytyä mukaan leikkiin ja osallistumista. Meidän on oltava läsnä ja opittava tuntemaan lapset, kiinnostua heidän kanssaan ja innostaa heitä tutkimaan yhä enemmän.
Miksi metsä?
Yksi iso tärkeä osa metsää minulle on sen rauhoittava vaikutus. Voin olla kiukkuinen. Voin olla surullinen. Voin voida hirveän pahoin. Metsässä minun on lupa tuntea kaikki maailman tunteet. Mutta yleensä se, että saan olla tovin metsässä eksymässä yksin tai yhdessä auttaa. Saan hengittää vapaammin. Metsä rentouttaa minua paremmin kuin mikään mielenrauhaa edistävä cd-nauha – ja olen huomannut sen vaikuttavan samoin lapsiin.
Toinen äärimmäisen ihana asia, mitä metsä opettaa, on mielikuvituksen rajattomuus ja kyky heittäytyä mukaan leikkiin. Nykypäivän lapset ovat osa jo olevinaan kovin isoja mieleltään ja monen mielestä leikkiminen ei enää kuulu heidän elämäänsä. Metsäseikkailuilla unohtuvat ne olettamukset. Kaatuneesta puusta tulee liukumäki, oksanpätkästä limborata, ison puun alle voi hyvin juosta suojaan kaatosateelta. Meillä isoilla on paljon opittavaa pieneltä metsässä leikkivältä lapselta. Olimmehan me joskus juuri samanlaisia.
Metsä ja minä kuulumme yhteen. Olen yrittänyt elää ilman metsää, mutta epäonnistunut siinä. Ihan syystä. Metsä on minun rakkauteni, eikä kovin salainen sellainen. Parasta on se, että metsärakkauden voi oppia – ja opettaa ja jakaa muille.