Onko pakko maistaa? – Ruokakasvatusta päiväkodissa ja kotona

Alkoi uusi syksy ja päiväkodilla minua ilostuttaa ihana uusi päiväkotiryhmä, jossa on tuttuja lapsia viime vuodelta, mutta myös monta uutta. Lasten aloituskeskusteluissa keskustelimme arjesta: aikatauluista, ulkoiluista, lepohetkistä – ja syömisestä. Ruokailuun liittyy vanhemmilla ja lapsella monta suurta kysymystä: ”Entä jos ei syö?” ”Entä jos ei ole nälkä lounasaikaan?

Onko pakko maistaa?

Ymmärrän hyvin, miksi vanhempia kiinnostaa ruokailu. Onhan se elintärkeä toiminto. Lisäksi 0-5-vuotiaana kehittyvät koko elämän mittaiset ruokailutottumukset. Aihe on siis hyvinkin tärkeä meistä jokaiselle.

Tuli ensimmäinen yhteinen lounashetkemme. ”HYI, EN TYKKÄÄ!”, huudahti heistä yksi ja odotti reaktioani. Toinen lapsi seurasi tilannetta ja kommentoi lempeästi: ”Ei se mitään. Täällä ei ole pakko maistaa.”

Totta se on. Me emme pakota lasta syömään. Kannustamme maistamaan uusia makuja, kehumme, kun hän kokeilee – hurraamme, kun lapsi yrittää syödä ihan itse – mutta me emme pakota.

Minulle on tärkeää se, ettei ruoalla myöskään pelotella eikä uhkailla. ”Jos et syö niin…” Pelottelu, uhkailu ja pakottaminen ovat monien vanhempien omasta lapsuudesta tuttuja ruokailukäytäntöjä. Mutta toimivatko ne? Ne ovat aiheuttaneet monelle ruokatraumoja ja pelkoa oman lapsen päiväkoti- ja kouluruokailua ennakoidessa. Näiden keinojen toimivuuteen en usko itse lainkaan.

Meillä puhutaan ruoasta positiivisesti. Me keskitymme siihen, mistä lapsi tykkää ennemminkin kuin niiden inhokkiruokien listaamiseen. Jokaisesta ruokalajista voi löytyä tuttu, maukas ruoka-aine, jota maistamalla lapsi löytää upouuden lempiruoan. Se ei tarkoita, että kaikesta ruoasta tarvitsee tykätä. ”En välitä tästä ruoasta”, kommentoi 6-vuotiaani joskus kotona kokkauksiani. Se on ihan okei. Se ei haittaa.

Tavoitteeni on, ettei ruokailu ole suoritus vaan yhteinen mukava kokemus. Tätä tavoitetta pyrin toteuttamaan parhaani mukaan niin kotona kuin päiväkodissakin. Haluaisin tarjota jokaiselle lapselle mahdollisuuden kiireettömään ruokailuun, mutta pienet aikarajat meillä päiväkodissa on, kun keittäjämme tarvitsee astiat takaisin.

Tänä syksynä kokeilemme päiväkodilla lounastaa klassisen musiikin soidessa taustalla. Olemme myös tuoneet lasten saataville niin näkkileivät kuin maidotkin, sillä haluamme tarjota lapsille ruokarauhan, jossa ei tarvitse juosta ympäri ruokailutilaa hakemassa eri asioita. Näkkileipä ei ole meillä palkinto. Se on osa ateriaa. Sen saa ruokailun alussa, kesken tai lopussa, milloin tuntuu oikealta. Monista lapsista näkkileipä on aterian paras osa.

Koen tärkeäksi yhdessä syömisen kokemuksen – niin kotona kuin päiväkodissa. Päiväkodissa syön lasten kanssa samaan aikaan ja heidän kanssaan. Perheen yhteinen päivällishetki on asia, josta en halua joustaa. Miksi? Syynä on esimerkin voima. Kun itse syön samaa ruokaa heidän kanssaan, se on lapsilleni normaalia käytöstä, josta he oppivat.

Olen omalla käytökselläni ja teoillani malli niin omille kuin päiväkotini lapsille. Yhteinen ruokailuhetki on myös sosiaalinen tilanne, jossa vaihdetaan kuulumiset, keskustellaan kiinnostavista asioista ja tullaan nähdyiksi ja kuulluiksi. Sellaisen haluaisin jokaisen lapsen ja aikuisen saavan kokea.

Ruokakasvatus?!

Päiväkodissa ruokakasvatus on osa arkea. Me harjoittelemme käytöstapoja, haarukan ja veitsen käyttöä, kiittämistä ja käsien pesua niin ennen ruokailua. Ruokakasvatus näkyy myös leikeissämme.

Ei lasten tarvitse tietää ravinnosta kaikkea, mutta siitä kiinnostuneiden kanssa me etsimme tietoa ja tutkimme, miten ruoka tulee lautaselle. Lasten kiinnostuksen innoittamana rakensimme kauppaleikin. Kauppaleikin hyllyjä koristavat erilaiset ruokatavarat: on vihanneksia, maitotuotteita ja teetä. Herkuttelijoille löytyy kuppikakkuja ja kirsikoita. Taitava työkaverini on virkannut ne ihan itse. Ostoskoriin kerätään reseptin ainekset ja suunnataan kassalle. Kassakoneella lasketaan ostoksien hinnat, leikkirahalla maksetaan. Matematiikkaa harjoitellaan leikkien.

Kauppaleikin lisäksi meillä on rakentumassa maatilaleikki, josta nuo kaupan tavarat käydään viljelemässä, keräämässä ja lypsämässä. Sieltä ne siirtyvät taas kauppaan.

Ruokailo on asia, jota haluan opettaa. Suureksi ilokseni pääsen leipomaan tänä vuonna päiväkodissa monta kertaa innokkaiden pikkukokkien kanssa. Siinä oppii mittaamaan, osasi yksi heistä jo kertoa.

Kotona minulla on kaksi innokasta keittiötaikuria – toinen harjoittelee Youtubesta leipomisohjeita, toinen uskoo omasta päästään keksimiin resepteihin. Kummatkin ovat innokkaita auttamaan niin arkipäiväisissä päivällisen kuin herkkujenkin valmistuksessa. Silti heistä on parasta saada päättää ruokalistaamme itse ruokia. Ne ovat niitä pieniä ikiomia valintoja, joista he ovat todella ylpeitä. Niin olen minäkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *