KEPPI EI OLE VAIN KEPPI

Kulkiessamme lähiluonnossa lapsilla on taipumus löytää toinen toistaan upeampia keppejä, joita he haluaisivat ottaa mukaan metsästä mukaan päiväkodille ja kotiin. Joskus keppi on ihan pieni ja joskus mukaan halutaan 3-metristä isoa puuvanhusta. Ne ovat matkamuistoja, tuliaisia ja yksi lapsista perusteli asian sanomalla: ”Meidän pitää viedä luonto sisälle, kun se ei itse osaa tulla.”

Kepeissä on jotain taikaa. Ne kiinnostavat. Niistä tulee lasten silmissä aivan jotain muuta kuin puusta katkennut oksa. Kepit ovat monelle lapselle se avain, jolla mielikuvitus käynnistyy aivan uudella tavalla.

Tänään poimin itse mukaan yhden kepin ja kysyin lapsilta, mikä se mahtaa olla.

Se oli keppi, mutta myös
taikasauva
musiikkitaikasauva
kapellimestarin tikku
valtikka
miekka
mikrofoni
jousipyssy
pyssy
prinsessan moottoripyörän ohjauskeppi
jäätelö
keittokauha
grillitikku

Oma mielikuvitukseni ei olisi hetkessä keksinyt noista puoliakaan.

Meillä kepeillä leikitään paljon.
Niillä kirjoitetaan sanoja.
Niitä käytetään, kun tehdään taidetta.
Isojen keppien päällä tasapainoillaan.
Niistä rakennetaan isoja ja pieniä majoja.

Ainoa huono idea on tökätä kaveria (tai itseään) kepillä silmään tai satuteta, mutta sellaista ei meidän kepeillä tehdä.

Sopimuksenamme on, ettei elävistä puista revitä keppejä. Parhaat leikit syntyvät kepeillä, jotka löytää maasta. Lasten löytäessä sen juuri oikeanlaisen kepin on kuin he löytäisivät kauan etsimänsä aarteen.

Aarre se onkin. Leikkitaito. Mielikuvitus. Aika olla ja seikkailla.

Aarrejahti luonnossa

Vihdoinkin kevät on täällä.

Kevätaurinko lämmittää nenänpäitä ja niin pienet kuin isotkin on innoissaan etsimässä merkkejä keväästä. Kuka näkee ensimmäisenä leskenlehden? Kenen kädellä kävelee ensimmäinen muurahainen?

Pienen kevättutkijan into on suunnaton, kun ensimmäinen hämähäkki ja kärpänen ilmaantuvat näköpiiriin.

Miten kevättä voi tutkia lasten kanssa?

Luonto-Liiton Kevätseuranta tarjoaa ihanan valmiin tulostettavan pohjan, jolla on helppo seurata kevään etenemistä päiväkodissa, koulussa ja kotona lasten kanssa. Materiaali on monipuolinen ja opettavainen aikuisellekin.

Värinautit ovat tehneet kevään seuraamiseen ikioman kevätbingon, josta pääsee värittämään aina yhden ruudun, kun bongaa kevään merkin. Se sopii pienemmillekin ja ryhmätyöskentelyynkin.

Minä tahdoin tehdä lapsille jotain erilaista. Meillä on innostuttu etsimisestä ja leikitty salapoliisia. Salapoliisileikit ovat siirtyneet nyt metsään luontoetsiväleikeiksi. Oli siis luontevaa tehdä lapsille ikioma, kuvitettu aarrejahti-kartta.

Annoin aarrejahtikartan sekä kynän lapsille metsässä viime viikolla. Lunta oli vielä paljon, mutta innokkaat etsivät löysivät jo osan – ainakin leikisti kuulemma. Aarrejahtikartta lähtee tällä viikolla ja ensi viikollakin mukanamme metsään.

Yksi toiveikas luontoetsivä haaveili, voisimmeko leikkiä aina aarrejahtia. Sitä leikitään aina välillä, mutta usein on paljon muutakin mielenkiintoista yhteistoimintaa metsässä.

Meidän ”Luontoetsivät – luonnossa aarrejahdissa”-lomakkeemme saatte ladata tästä ( aarrejahti luonnossa ) käyttöönne tai tehkää vaikka ikioma aarrejahtikarttanne!

Etsimisen ja löytämisen riemua!

Kevät! Vihdoinkin voi aarrejahti kevään merkeistä alkaa.

MITÄ PÄIVÄKOTIPÄIVÄN AIKANA TAPAHTUU?

Usein vanhemmat kuulevat lastaan päiväkodista hakiessa, että päivä on mennyt hyvin ja onko lapsi syönyt, nukkunut ja käynyt vessassa. Perusasioita, jotka ovat hyvin tärkeitä.

Osalle vanhemmista se riittää. Lapsi voi osata itse kertoa päivästään. Viikkokirjeessä on lukenut, mitä päivän toimintana on ollut. Kotiin saattaa matkata taideteos, tai kymmenen.

Mutta mitä päiväkotipäivän aikana oikeasti tapahtuu?

Varhaiskasvatus ei ole lasten parkkipaikka, vaikka löytäisitkin lapsen samasta paikasta, minne aamulla jätitkin.

Varhaiskasvatus on kasvatusalan ammattilaisten tarkasti suunnittelemaa ja toteuttamaa kasvatusta, opettamista ja hoivaa, jossa otetaan huomioon jokaisen lapsen omat tarpeet ja kiinnostuksenkohteet. Varhaiskasvatuksen laadun takaa varhaiskasvatussuunnitelma, joka on verrattavissa koulun opetussuunnitelmaan.

Päivät varhaiskasvatuksessa ovat suunniteltuja ja niissä on selkeitä rutiineita, mutta aina on tilaa lasten oivalluksille, omalle leikille ja ihmettelylle. Päivänkulkua autetaan usein kommunikaatiokuvilla, joista lapsi ymmärtää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kuvia ja viittomakieltä käytetään usein varhaiskasvatuksessa kommunikoinnin helpottamiseksi. Tärkeää on, että jokainen tulee varhaiskasvatuksessa ymmärretyksi.

Varhaiskasvatuksessa opitaan useimmiten leikkimällä. Usein leikin kautta opitaan monia taitoja, kuten ryhmässä toimimista, sanastoa ja sosiaalisia taitoja. Oman vuoron odottaminenkin voidaan hyvin oppia leikeissä ja peleissä. Joskus leikitään roolileikkejä, joskus harjoitellaan leikin kautta kirjaimia, muotoja, värejä ja numeroita. Annetaan tilaa myös vapaalle leikille, jossa aikuisen sijaan lapsi saa päättää leikin kulusta.

Kun varhaiskasvatuksessa ulkoillaan, on ulkoilullakin hyvin tärkeä merkitys. Ulkoleikit, ulkoilu ja metsäretket ovat pedagogista suunniteltua toimintaa raikkaassa ulkoilmassa. Hiekkakakkujen rakentaminen, puuhun kiipeäminen ja juoksemaan oppiminen ovat tärkeitä motorisia taitoja, joita voi kehittää ulkona.

Kun varhaiskasvatuksessa askarrellaan ja tehdään kädentaitoja, ei aina kotiin tule valmista tuotosta. Se ei tarkoita, etteikö mitään tehtäisi tai opittaisi. Usein tärkeämpää on tekeminen ja tekemällä oppiminen ennemmin kuin se, kuinka monta hienoa taideteosta lähtee kotiin asti. Joskus väritetään värityskuvia, mutta siihenkin löytyy omat hyvät syynsä.

Päiväkotipäivään kuuluu aamupala, lounas ja välipala. Mitään ei ole pakko maistaa, mutta varhaiskasvatuksessa suositaan positiivista ruokapuhetta, jossa kannustetaan maistamaan. Ruokailutilanteista halutaan tehdä sosiaalisia kohtaamisen hetkiä eikä suoritusmerkintöjä.

Päivään kuuluu myös rauhoittumista, lepohetki tai satujen lukemista, sillä isossa lapsiryhmässä koko päivän ajan oleminen kuluttaa myös pientä. Osa nukahtaa päiväunille, osa kuuntelee sadun tai hengähtää ja on taas valmis jatkamaan leikkejään ja toimintaansa.

Jokaiselle lapselle päivästä jää oma mielikuva. Joskus se, mitä lapsen päivästä kuulee, on hetken tunnetila. Siksi kannattaa kysyä suoraan ja kertoa, mitä haluaa lapsensa päivästä kuulla.

Kuka kertoo päiväkotipäivästä?

Minulla on lapsi, joka kertoo kotimatkan ajan koko päiväkotipäivänsä tapahtumat, joskus minuutin tarkkuudella. Minusta on ihanaa kuulla se hänen suustaan. Sen olen kertonut lapseni päiväkodissa. Luotan, että he tekevät hyvää laadukasta varhaiskasvatusta ja pitävät huolta lapsesta. Siksipä sanommekin nopeat heipat päiväkodilla, kiitämme päivästä ja suuntaamme kotiin. Sille kotimatkalle mahtuu monta tarinaa. Ne tarinat minä haluan kuunnella ja kuulla lapseni.

Jos sinulla on kysymyksiä lapsesi päivästä, kysy. Kerro henkilökunnalle, mitä ja miten juuri sinä tahdot kuulla. Tee yhteistyötä. Se kannattaa.

VAIHTOEHTO LEMMIKKIHAAVEILLE – MATOKOMPOSTORI

”Koska meille tulee oma koira?” on lause, jonka olen viime vuosina kuullut useamman kerran. Lemmikkihaaveet ovat yleisiä lähes jokaiselle lapselle – ja miksei aikuisellekin.

Olemme keskustelleet kotona siitä, ettei lemmikki ole mikään hetkellinen hankinta. Lemmikkiin pitää sitoutua ja sitä ei saa unohtaa, vaikka kyllästyttäisi tai väsyttäisi. Lemmikki ei ole lelu.

Keksin ratkaisun – matokompostori.

Päiväkotiryhmääni muutti muutama viikko sitten joukko matoja, lieroja. Perustimme Ympäristökoulu Polun opastuksella kaksi matokompostoria. Matoja ruokimme ruokajätteellä ja madot tekevät uutta multaa.

”Onko kaikki multa matojen kakkaa?!”

Yritämme vähentää ruokajätteemme määrää ja opetella yhdessä tapoja kierrättää. Madot syövät mielellään hedelmiä, marjoja, vihanneksia, kopiopaperiakin, mutta eivät maitotuotteita eivätkä lihaa. Yksi mato syö päivässä vain oman painonsa verran – siispä kaikkea, emmekä edes suurta osaa, ruokajätteestämme emme voi madoille tarjota.

Matokompostoriin tarvitsimme ämpärit tai muovilaatikot, tyhjiä munakennoja, multaa ja matoja eli kompostilieroja. Matoja ruokitaan kerran viikossa ja multa pidetään kosteana sumutinpullolla sumuttamalla. Madot pidetään pimeässä, jotta niiden on parempi olla.

On ollut ihana huomata, kuinka tärkeitä matoystävistämme on tullut. Ne saivat hauskoja nimiä ja niille lauletaan. Lapset odottavat innolla omaa vuoroaan saada hoitaa matoja.

Kun madot muuttivat meille, aloimme ruokkimaan myös lasten kiinnostusta matoja, ötököitä ja kasvamista kohtaan. Luimme kirjoista tietoa madoista. Opimme, että madot hengittävät ihollaan. Lauloimme matolauluja ja keksimme ikiomia satuja madoista. Eräässä sadussa madolle kasvoi kädet ja jalat, ja se pääsi päiväkotiin. Toisessa mato sai paljon ystäviä, kun oli ystävä muille.

Madot eivät ole vain hetkellinen projektimme, joka unohtuu, kun projektiviikko loppuu. Madoista pidämme huolta pitkään. Matoja ruokitaan viikoittain, multa vaihdetaan kuukausittain ja pidetään huolta, että madoilla on hyvä olla.

Yksi pulma lapsille nousi matoja hoivatessamme: ”Kuka niitä hoitaa kesällä, kun ollaan lomalla?”

Siispä takaisin ratkaisuuni kotonani odottavaan lemmikkipulmaan. Kesäksi annan omille lapsilleni tehtävän. He saavat hoitaa matokompostoriamme – harjoitella omaa lemmikkiä varten. Tehtävä on tärkeä, koska syksyllä madot muuttavat takaisin päiväkotiin ja päiväkotilapset odottavat niiden olevan yhä kunnossa.

Kiinnostaako matokompostori?

Matokompostoriprojektissamme auttoi suuresti Ympäristökoulu Polun selkeät materiaalit ja opettaja, jonka sai tilattua aloittamaan projektin kanssamme. Kompostimatoja saa ostettua Kierrätyskeskukselta.

Matokompostoreja saa tilattua myös valmiina, mutta minusta sen perustaminen yhdessä lasten kanssa oli tärkeä osa projektiamme.

Matokompostori on helppo, pitkäkestoinen ja tuottelias projekti kotiin ja päiväkotiin.

Madot opettavat meille kestävää kehitystä, kompostin ideaa ja kyllä niitä on kiva etsiäkin kompostorista.

Suosittelen!

ENSIAPUTAIDOT – miksi ne pitää osata?

”Osaatko elvyttää?”, kysyy 4-vuotias aamupalapöydässä ja haluaa tietää, mitä ovat ensiaputaidot.

Ensimmäinen ajatukseni on, että hän on tukehtumassa aamupuuroonsa ja pyytää apuani, mutta ei – hän on kiinnostunut asiasta. Kerron lapselle, että olen käynyt ensiapukurssit ja harjoitellut elvyttämistä aikuisnuken ja lapsinuken kanssa. Hän kuuntelee tarkasti ja kysyy: ”Koska sä opetat meitä elvyttämään?”

Vaikka en tarvinnut ensiaputaitojani tuossa hetkessä, ovat ensiaputaidot elintärkeä asia, joiden osaamisesta olen ylpeä. Ne ovat kansalaistaito, jota ei saa unohtaa. Ensiaputaidoilla pelastetaan monia ihmishenkiä (ja eläimiä) isoista ja pienistä hätätilanteista. Lasten kanssa työskenteleviltä vaaditaan ammattiosaamisen osana ensiapukoulutuksen käyminen sekä ensiaputaitojen ylläpitäminen uusintakursseilla. Uusintakurssilla kannattaa käydä kahden vuoden välein, sillä ohjeet uudistuvat koko ajan ja vanhoilla ohjeilla voit saada jopa vahinkoa aikaiseksi.

Mutta lapset? Miten he oppivat ensiaputaitoja? Voiko niitä opettaa jo päiväkoti-ikäisille?

Kyllä voi. Olemme harjoitelleet ensiaputaitoja erilaisin tehtävärastein – paikanneet toistemme leikkihaavoja ja opetelleet soittamaan hätänumeroon. Tärkeä muistisääntö on ollut myös, että hätänumeroon soitetaan, kun on hätä – ja kakkahätä ei käy tässä asiassa hädäksi.

Hyvin suosittu leikki päiväkodillamme on pelastuslaitosleikki: on poliiseja, palomiehiä, lääkäreitä ja ensihoitajia. Siihen leikkiin olemme myös ottaneet mukaan ensiaputaitoja. Nalle on saanut laastareita, nukkevauva on päässyt elvytettäväksi ja kaikille löytyy aina tästä leikistä tärkeä rooli.

Jokaisen velvollisuus on auttaa hätätilanteen sattuessa. Koskaan ei voi tietää, milloin tai missä ensiaputaitoja oikeasti tarvitaan. Paras tapa varautua, on pitää ensiaputaitoja yllä.

Turvallisuus on asia, joka on ensiarvoisen tärkeää arjessamme. Luomme lapsille turvallisen kasvuympäristön ja tilan, jossa kokeilla omia monipuolisia taitojaan. Joskus juostessa kompastuu jalkoihinsa, toisinaan tarvitaan laastaria. Meillä on aina apu lähellä.

Eräs lapsista huudahti nähdessään ensiapulaukun: ”Katso, ope, täällä on tuollainen sun seikkailulaukku!” Mieltä lämmittää, että minuun assosioidaan turvallisuus ja seikkailu.

Metsään lähtiessämme pakkaamme lasten kanssa retkireppuun aina ensimmäisenä ensiapulaukun. Vaikka sitä harvoin tarvitaan, ovat laastarit, desinfiointiaine ja sideharso aina mukana. Olemme tutkineet lasten kanssa, mitä se sisältää.

Jokaiseen puhelimeemme olemme asentaneet Punaisen Ristin sovelluksen, josta löytyvät opetusvideoita, joilla voi kerrata ensiaputaitoja. Sovelluksessa on myös paikannin, joka helpottaa hätätilanteessa avun löytämistä perille.

Kun on hätä, tiedätkö mitä tehdä? Tietääkö lapsesi?

Puhukaa kotona lasten kanssa, mitä tehdä jos vanhempi tarvitsee ulkopuolista apua ja siitä, mitä lapsen pitää silloin tehdä. Yksinkertaisesti: opettakaa käyttämään numeroa 112.