KESÄ, EIKÄ MITÄÄN TEKEMISTÄ

Kesä. Se vuodenaika, jolloin meillä on lomaa. Osalla lyhyempi, osalla paljon pidempi.

Kesä. Se aika vuodesta, jolloin ensimmäisenä lomapäivänä sataa kaatamalla vettä – eikä se haittaa.

Kesä. Vihdoinkin. Olen odottanut tätä aikaa vuodesta. Olen etsinyt siitä merkkejä koko kevään. Silti kesä pääsi yllättämään tänä vuonna. Se saapui yllättäen, kun kevät jäi hyvin lyhyeksi.

Rakastan tätä lämpimämpää ilmaa, metsän tuoksua, hiekkaa varpaissa ja pisamia poskilla. On aika seikkailun ja vapauden.

Kuitenkin kesä on samalla se vuodenaika, jolloin on eniten suunnitelmia, eniten kiirettä ja paljon stressiä. Miksi? Entä jos vietetäänkin kesä ilman mitään ennalta suunniteltua tekemistä? Kesä, jolloin suunnitelmat vain tapahtuvat. Kesä, jolloin yllätytään ja heittäydytään mukaan.

Olin päättänyt tehdä tänä kesänä listan kaikesta, mitä tahdon ehtiä tekemään tänä kesänä. Aioin todella suunnitella meille maailman parhaan kesän. Lista kasvoi päässäni kilometrin mittaiseksi. Tahdoin päästä kaikkiin Helsingin saariin, yöpyä riippumatossa ja teltassa, opetella tekemään itse ruisleipää ja matkustaa sekä pohjoiseen, että itään. Mutta suunnitelmilla on tapana muuttua. Ja se on hyvä niin.

Meidän ei tarvitse mitata kesän onnistumista asioilla, joita olemme tehneet – paikoilla, joissa olemme käyneet – ihmisillä, joita olemme ehtineet nähdä. Emme tarvitse listaa, josta vetää yli ne kokemukset, jotka olemme jo suorittaneet.

Siinä se. Kesä ei saa olla suoritus. Ei meidän kesämme pidä olla kultaisten kehysten läpi kuvattu. Meidän kesämme on juuri meidän näköisemme. Ja onneksi jokainen kesä on uusi ja erilainen.

Mistä on kesä tehty?

Tänä kesänä olen nauttinut suunnattomasti arkiretkeilystä lähiluonnossa ystävieni kanssa. Olen päässyt moneen sellaiseen paikkaan, joista en ole osannut unelmoidakaan. Rotkoille, kukkuloille ja syömään hyvin.

Heitettyäni pois ajatuksen kesän tehtävälistasta olen antanut jokaisen päivän näyttää, mitä tapahtuu. Olen kuunnellut itseäni, perhettäni ja ystäviäni. Olemme aamuisin katsoneet ulos ja tuumailleet, mille alkaisimme.

Sadepäivinä olemme pukeneet päälle kumisaappaat, tallustelleet sinne minne huvittaa ja kotiin palattuamme katsoneet yhdessä elokuvaa.

Olemme käyneet kokeilemassa huvipuiston ilmaislaitteita ja lähimetsien riippusiltoja.

Yhtenä päivänä teimme seikkailun ullakolle ja löysimme monta kadonnutta aarretta.

Mutta ne hetket, joista lapset kertovat iltaisin päiviensä tähtihetkinä, ovat pieniä arvokkaita hetkiä yhdessä. Vesisodan leikkimistä mökillä. Pöytäteatteria. Kikatuskohtauksia. Sellaisia, joita ei voi suunnitella etukäteen.

Kesä – eikä mitään tekemistä? Vai onko sittenkin?

Lapset ihmettelivät suunnitelmattomuuttani vain hetken. Vaikka heistä kumpikin on tottunut aikatauluihini ja suunnitelmiini, he hyväksyivät kesän haistelun ja maistelun – fiilistelyn – lähes heti. Kuului kerran, jos toisenkin: ”Mitä me tehdään ylihuomenna?” ja ”Mitä me tehdään ensi viikon perjantaina?”. Pian he tottuivat vastaukseeni: ”En tiedä. Katsotaan.”

Osasin odottaa viime kesäloman perusteella kuulevani jo ensimmäisellä lomaviikolla muutaman lempilauseeni. Ne ovat ”Ei oo mitään tekemistä!” ja ”Tylsää!”. Onneksi kuulin ne jo ensimmäisenä lomapäivänä.

”Tylsää!”, huusi hän ja kohta juoksi pitkin riippusiltaa onnessaan.

Tylsyys on hieno asia. Siitä voi oppia paljon.

Lapseni katsovat minua yhä suu auki, kun saavat ”Tylsää!”-lauseeseensa vastaukseksi ”Mahtavaa! Onneksi olkoon!”-toivotuksen ja kysymyksen ”Miten aiot käyttää tylsyyttä?”.

Aina, kun kuulen tuon ”Ei oo mitään tekemistä!”-lauseen, tiedän, että pian lapseni keksii jotain uutta, jonka muistaa vielä pitkään. Lapsen mielikuvitus ei lopu kesken. Mielikuvitukselle on vain annettava tilaa ja aikaa.

Kestää yleensä viisi minuuttia, kun molemmat lapsistani leikkivät (joskus jopa yhdessä) noiden lempilauseideni jälkeen. Joskus tarvitaan ruokaa, halauksia ja minut mukaan leikkiin.

Joskus tekee hyvää kokea itsekin tuo ”Ei oo mitään tekemistä!”-tunne. Se puhdistaa.

Tänä kesänä annan omien odotusteni ja ennakkoasenteideni olla. Elää kesää, nauttia kesästä ja muistaa, että parhaat kesämuistot tehdään itse.
”Ei oo mitään tekemistä!”, ilmoitti hän. Vaan oliko asia todella niin?

KUKA PELKÄÄ PUNKKIA?

Pihalla leikkivillä lapsilla on uusi leikki. Se on sama vanha ”Kuka pelkää?”-leikki, mutta nyt ei pelätä miestä, mustekalaa eikä edes jäämiestä. Pihalla pienin heistä huutaa ”KUKA PELKÄÄ PUNKKIA?” ja kaikki juoksevat pakoon.

Tuo leikki on kovin todenmukainen. Nyt on kesä ja luonto on vihreimmillään, vehreimmillään ja elossa. On paras aika punkkikammolle.

Media on nyt täynnä uutisia punkeista. Mistä kaikkialta on löytynyt punkkeja? Kuinka paljon? Kuka on sairastunut borrelioosiin? Kuka aivokuumeeseen? Onko joku jo kuollut punkkeihin?

Punkeista on hyvä puhua, niistä on tärkeää tiedottaa ja niiden olemassaolo on hyvä tiedostaa. Punkit ovat aiheellinen vaara, mutta punkkikammo voi olla jopa este ulkoilulle. Se harmittaa.

On hyvä, että media tiedottaa punkkien vaaroista, mutta on hyvä myös tietää, että on tapoja selvitä punkkikaudesta. Eikä sen tavan tarvitse välttämättä olla se, että vietetään koko kesä sisällä.

PARHAAT VINKIT PUNKKIKAUDESTA SELVIÄMISEEN?

Kysyin vinkkejä punkkikaudesta selviämiseen ihmisiltä, jotka viettävät paljon aikaa ulkona. Eräelämästä nauttivalta perheeltä, metsäesikoulun opettajalta, luontokuvausta harrastavalta bloggaajalta ja Luontohaasteen tytöiltä.

”Hyi punkit, ikuinen riesa. Meillä varaudutaan simppelisti punkkeihin. Rokotteita ei olla otettu ja punkkivaara-alueella luonnossa liikkuessa käytetään pitkiä kumisaappaita, pitkähihaisia paitoja ja housuja ja hajustamatonta hyönteiskarkoitetta. Vaaleat vaatteet ovat hyvät, koska punkit näkyvät helpommin. Housunpuntit vielä sukkiin. Heinikot, järvien rannat ja havumetsät, eli kosteat paikat ovat niitä punkkien suosikkialueita. Se kannattaa muistaa.”
Eräipana-blogin Suvi

”Vaatetuksen lisäksi on hyvä muistaa säännölliset punkkitarkastukset, päivittäin. On hyvä myös rauhoitella itseään ja muita punkkien vaaroista ja tutustua faktatietoon. Lasten kanssa on hyvä tutustua siihen, miltä punkki näyttää. Mitkä ovat punkkivaara-alueita? Millaiset ovat punkkipihdit?”
– Metsäesikoulun opettaja, joka vie lapset päivittäin metsään

”Päivittäinen punkkitarkastus on tärkeä. Myös se, ettei anna punkkipelon estää ulkoilua ja katsoo missä liikkuu, on hyvä huomio. Ei tarvitse välttää puskia, mutta kaikkiin rytelikköihin ei tarvitse mennä. Puutiaisaivokuumerokote kannattaa ottaa, jos viettää paljon aikaa riskialueilla.”
Luontohetkiblogin Mira

”Punkit ei ole este luonnossa liikkumiselle ja retkeilemiselle. Punkkeja ei kannata pelätä, vaan niiltä kannattaa suojautua parhaansa mukaan. Jos mahdollista, kannattaa ottaa punkkirokote. Me suosimme ulkoillessa, etenkin saaristossa punkkialueilla kevyitä pitkähihaisia ja lahkeisia vaatteita. Pitkät hihat ja lahkeet suojaa samalla auringolta.

Punkkivinkki: Päivittäin on tärkeää tarkastaa, onko ihoon jäänyt punkkeja. Meidän vinkki on ottaa ystävän tai perheen jäsenen kanssa tavaksi tehdä ulkoilupäivien jälkeen ristiintarkastus – päästä varpaisiin! Tarkastakaa toisiltanne etenkin taivekohdat, kuten kainalot, polvitaipeet, korvan taukset ja varpaat. Samalla voi hoilotella vaikkapa ”pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat”- kimaraa. Kun punkkitarkastuksen ottaa normaaliksi rutiiniksi kesän seikkailuihin, muistaa sen myös aina tehdä! Ihania kesäseikkailuja.”
Luontohaasteen Ella ja Kaisa

TAKAISIN KUKA PELKÄÄ PUNKKIA-leikkiin

Pihalta kuuluu taas ”Kuka pelkää punkkia?”-huuto. Taidan mennä mukaan tuohon leikkiin, ja pakkaan punkkipihdit takataskuun, ihan vain varalta.

Ihanaa, punkitonta kesää!