Katsoin päiväkodin pihassa, kuinka taitavasti ja ”salaa” lapset maistelivat lunta. Toinen popsi lunta ämpäristä kuin herkkuja elokuvateatterissa, ja samalla toinen yritti laittaa ison lumilapion suuhunsa, jotta saisi suunsa täyteen pehmeää lumihöttöä. He molemmat ovat tehneet lumesta herkkunsa ja sen syönnistä taitolajin.
Saako lunta syödä? Onko se oikeasti vaarallista? Onko oikeasti olemassa ihmistä, joka ei olisi koskaan syönyt lunta?
Talven yksi yleisimmistä kielloista, joita lapset kuulevat on ”ÄLÄ SYÖ LUNTA!”.
Kun lapsi kysyy, miksei saa syödä lunta, vastaukset ovat hyvin erilaisia. Kerrotaan myrkyistä, saasteista, vatsataudeista ja ”KUN EI VAAN SAA!”. Kun jotain kielletään, on kerrottava myös syy kieltoon – ja syyn selityksen pitää olla lapsen ymmärrettävissä, jotta kielto sisäistetään. Mutta olisiko jokin parempi tapa sisäistää tämä asia, kuin suora kielto?
Olemme useana vuonna tehneet päiväkodilla ja kotona lasten kanssa tieteellisen kokeen, jossa tuomme lasillisen lunta sisälle. Tutkimme, mitä lumelle tapahtuu, kun se sulaa. Tuleeko siitä valkoista, vettä vai kokakolaa? Joka vuosi testi yllättää osan lapsista, mutta toisia se kiehtoo testaamaan samaa koetta eri paikassa. Onko kaikki lumi muka likaista?!
Kerromme lapsille, että lumi on likaista. Onko se siis myrkyllistä? Tippuuko taivaalta myrkyllisiä lumihiutaleita? Saako lunta edes maistaa?
Kysyin asiaa lääkäriltä. Hänen mukaansa, jos lunta on pakko maistaa, niin hän suosittelee pieninä määrinä suoraan taivaalta hiutaleiden muodossa (voi saada lähinnä pieniä määriä saasteita). Isoista annoksista saattaa saada jäätelöpäänsärkyä (brain freeze) herkästi. Keltaista lunta ei missään nimessä saa edes nuolaista.
Lumessa voi toki olla saasteita, ötököitä ja suurina määrinä se voi aiheuttaa vatsakipuja. Mistä tietää kannattaako lumihiutaleita maistaa?
Kysyin asiaa lapsilta. Opin heiltä monta vinkkiä, joilla he arvioivat kannattaako lunta syödä.
”Jos näkee, että koira pissaa siihen, niin ei kannata maistaa!”
”Kannattaa syödä lumihiutaleita suoraan taivaalta, kun ne on tuoreita!”
”Silloin kannattaa syödä, kun aikuiset ei näe.”
Meillä on 3 kohdan sopimus lumen syönnissä:
JOS SE ON KELTAISTA, älä syö, koska siinä on yleensä koiranpissaa.
JOS SE ON RUSKEAA, älä syö, koska siinä on yleensä autojen pakokaasuja.
JOS SE ON VALKOISTA, maistaa saa, mutta pitää jättää tilaa muullekin ruoalla.
Yksi lapsista totesi sääntöä muistellessaan, että siinä on yksi ongelma. ”Entäs jos on värisokea?”
Itse lisäisin sääntöön vielä sen valkoisen lumen ”suklaahipuilla” eli pikkukivillä, mutta lasten mielestä se on aivan turhaa. ”Kyllä sitä oppii, kun maistaa kerran!”
Toden totta, lapset kyllä oppivat elämästä monta tärkeää asiaa kokeilemalla, testaamalla ja tutkimalla itse.
Lisälukemiseksi suosittelen: METSÄ JA LAPSET: hyvinvointivaikutukset
Kyllä! Ja lapset maistavat /syövät lunta vaikka kuinka aikuiset kieltäisivät,muistan itsekin lapsena näin tehneeni 😂en koe mielekkääksi sitäkään että jatkuvasti hoetaan älä, ei. Juuri tuolla mielikuvalla se joko tapahtuu tai jää pois tai lapsi katsoo mistä lunta syö. Päiväkoti on täynnä EI asioita, vaikka puhutaan toista. Joidenkin asioiden kohdalla Ei on pakollinen joidenkin ei. Mitä enemmän sanotaan ei, sitä enemmän sitä lunta syödään 😂😊