RAKAS TULEVA ESKARILAINEN – mitä esikoulu tuo tullessaan?

Esikoulu alkaa ympäri Suomen ensi viikoilla.

Mutta mitä se tarkoittaa? Mitä esikoulussa pitää osata?

Esiopetus on varhaiskasvatuksen jatkumo kohti koulua. Esiopetus on maksutonta opetusta kuusivuotiaille. Oppivelvollisuus alkaa esiopetuksesta eli siihen on osallistuttava.

Esiopetukseen kuuluu leikin kautta oppimista: opitaan toimimaan ryhmässä, opitaan erilaisia arjen taitoja, opitaan lapsen kehitykseen sopivia tietoja ja taitoja. Eskarissa pyritään oppimaan myönteisten oppimiskokemusten kautta.

Joku oppii eskarissa kuorimaan perunat, toinen oppii lukemaan. Kumpikin oppimiskokemus on hurjan tärkeä, mutta ei pakollinen vielä eskarissa.

Monilla on suuria odotuksia – ja pelkoja – esiopetuksesta. Esikoulu on yksi askel kohti koulua ja isojen maailmaa. Osalle esikoulu on jo lapsuuden loppu, mutta sellainen sen ei todellakaan tarvitse olla.

Minun ryhmässäni aloittaa torstaina 12 vallattoman ihanaa eskaria. Osa heistä on minulle jo vuosien ajan tuttuja, osa aivan uusia. Jokaisen kanssa odotan innolla tätä vuotta. Heidän kanssaan pääsen joka arkipäivä metsäeskariin – eli oppimaan yhdessä erilaisia taitoja metsässä.

Kirjoitin eskareilleni kirjeen:

Hei, tuleva eskarilainen.
Tiedän, että sinua nyt jännittää.
Usko pois, niin jännittää minuakin – vaikka olen opettaja ja vanhempi kuin dinosaurus!
Eskarissa tapaat monta ihanaa ystävää, osa heistä on sinulle hyvin tuttuja ja osa aivan uusia kasvoja.
Lupaan, että tänä vuonna me leikimme, seikkailemme ja ihmettelemme paljon yhdessä.
Keväällä meistä yksikään ei ole toiselle tuntematon.
Eskarissa sinun ei tarvitse osata kertotauluja tai lukea – me opimme kaikkea yhdessä.
Tänä vuonna me matkaamme aamuisin metsään ja teemme monta erilaista asiaa.
Joinain päivinä luemme kirjoja, toisina maalaamme kallioita.
Jokaiseen päivään mahtuu leikkiä, ruokaa ja yhdessä olemisen iloa.
Nähdään torstaina!
T. Eskariopesi, Noora

RAKAS UUSI ESKARILAINEN, NYT KUN ALOITAT ESKARIN:

 sinun ei tarvitse vielä osata lukea: kirjaimiin tutustutaan leikkien ja pelien kautta yhdessä.
– sinun ei tarvitse osata kertotauluja: ne tulevat vasta 2. luokalla koulussa ja numeroihin tutustut eskarissa leikeissä ja peleissä.
– sinun ei tarvitse olla paras kaikessa: eskarissa ei kilpailla taidoilla, tiedoilla ja paremmuudella, vaan opitaan kuuntelemaan sääntöjä ja toimimaan ryhmän jäsenenä.
 ota mukaan:
– kengät, joissa voi juosta pihalla
– oppimisen intoa
– leikkitaitoja
– vaihtovaatteet
– vähän seikkailumieltä
– saavu sellaisena ihanana, innokkaana, jännittyneenä lapsena kuin olet – olet juuri sellaisena tervetullut.

Iloa esikouluun jokaiselle uudelle esikoululaiselle – ja tietenkin koko perheelle!

Päiväkotilapsesta esikoululaiseksi – mitä pitää osata, kun aloittaa eskarin?

Viime viikolla saatoin 17 ihanaa esikoululaista kohti uusia seikkailuita, eli siis koulutielle.

Viime syksynä tapasin heidät ensimmäistä kertaa. Osaa heistä jännitti, toisia jopa pelotti, tämä alkava eskarivuosi. Pian jännitys helpotti, kun löytyi ystävä ja toinenkin, opettajatkaan eivät olleet niin pelottavia, ja selvisi, että tämä eskarihan on mukavaa opittavaa. Syksyn, talven ja koko pitkän kevään olen saanut olla tuon mahtavan joukon eskariope – enkä muuta olisi voinut toivoakaan.

Me ehdimme tänä vuonna tehdä paljon. (Tästä, te uusien eskarilaisten vanhemmat, voitte saada muutaman vinkin, mitä esikouluaikana tehdään)
Olemme seikkailleet lähellä ja kaukana: avaruudessa, Ateneumin tauluissa, lähimetsissä ja uimahallissa.
Olemme olleet supersankareita ja löytäneet itsetehtyjen viittojen lisäksi omat vahvuutemme: ne salaiset supervoimamme, jotka löytyivät yllättäen sisältämme.
Olemme oppineet metsässä ja KOSKAAN aikaa ei ole ollut tarpeeksi kaikille leikeille.
Olemme harjoitelleet kirjaimia, säveliä, numeroita, mutta etenkin kaveritaitoja.
Olemme oppineet oikean ja vasemman, ja siinä sivussa vähän oikeaa ja väärää.
Olemme kiittäneet, pyytäneet anteeksi ja oppineet yhdessä, että aina ei tarvitse olla oikeassa.
Lukemistakin olemme oppineet leikkiessämme ja ainakin itsetekemämme sarjakuvat osaamme jo ulkoa.
Olemme auttaneet toisia ja pyytäneet apua.
Olemme oppineet leikkimään yhdessä, sopimaan riitamme, odottamaan omaa vuoroamme ja uskomaan omiin taitoihimme.

Voi, kuinka nuo pienet ihmiset ja kannustava luova työparini ovatkaan kasvattaneet minua opettajana, tiedonhakijana ja seikkailijana.

Kun nuo tulevat koululaiset jo kirmaavat kesälaitumille, kurkistelevat eskariryhmän ovella joviisivuotiaat tulevat esikoululaiset vanhempineen täynnä kysymyksiä tulevasta eskarivuodesta. Itse en ole ensi lukukaudella eskariope vaan leikki-ikäisten metsäryhmän lastentarhanopettaja, mutta saan seurata eskarivuotta todella läheltä, kun pienempi minityyppimme aloittaa elokuussa esikoulun.

Kysymys, jota uusien eskarilaisten vanhemmat kysyvät, on: ”Mitä eskarissa pitää osata?”

Rauhoitellessani omaa, ja muiden vanhempien, mieltä kirjoitin minityypin kanssa listan eskariodotuksista – ja siitä, ovatko ne totta. Omaa pientä uutta eskarilaistamme ei kuulemma jännitä tuleva ollenkaan, mutta listaa oli mukava tehdä joka tapauksessa.

RAKAS UUSI ESKARILAINEN, NYT KUN ALOITAT ESKARIN:

 sinun ei tarvitse vielä osata lukea: kirjaimiin tutustutaan leikkien ja pelien kautta yhdessä.
– sinun ei tarvitse osata kertotauluja: ne tulevat vasta 2. luokalla koulussa ja numeroihin tutustut eskarissa leikeissä ja peleissä.
– sinun ei tarvitse olla paras kaikessa: eskarissa ei kilpailla taidoilla, tiedoilla ja paremmuudella, vaan opitaan kuuntelemaan sääntöjä ja toimimaan ryhmän jäsenenä.
 ota mukaan:
– kengät, joissa voi juosta pihalla
– oppimisen intoa
– leikkitaitoja
– vaihtovaatteet
– vähän seikkailumieltä
– saavu sellaisena ihanana, innokkaana, jännittyneenä lapsena kuin olet – olet juuri sellaisena tervetullut.

Esikoulua varten on hyvä harjoitella pikkuisen omatoimisuutta, vessassa käyntiä,  vaatteiden pukemista ja riisumista ihan itse ja syömistä haarukalla ja veitsellä. Perunoiden kuorimista, kengännauhojen solmimista ja tarjoittimen kantamista harjoitellaan kyllä yhdessä.

Ennen uutta eskarivuotta me lomailemme tovin, seikkailemme räkä poskella metsissä ja nautimme kesästä sellaisena kuin se tänä vuonna on.

Ihanaa uuden alun odottamista kaikille tulevien eskareiden ja koululaisten perheille!