Pienet päiväkodissa

Tuttu lastenhoitaja kertoi kokemuksestaan aloituskeskustelusta, kun hänen päiväkodissaan aloitti 9kk vanha pienokainen. Lapsen äiti oli saanut yllättäen opiskelupaikan ja pienen oli pakko saada hoitopaikka. Äitiä jännitti jättää oma imetettävä lapsensa päivisin toisten ihmisten hoidettavaksi. Aloituskeskustelussa tuo lastenhoitaja kysyi äidiltä, miten hän suhtautuu kantamiseen ja kantoreppuihin. Kun äiti oli kertonut, kuinka lapsi viihtyy ja usein nukkuu kantorepussa, hoitaja ehdotti, miltä tuntuisi, jos hän kantaisi pientä päiväkodissa kantoliinassa. Äidin kasvoille oli tullut suuri hymy. Äiti oli helpottunut. Hänen pienokaisensa saisi turvallista läsnäoloa, syliä ja läheisyyttä päiväkodissakin. Tuo pienokainen aloitti sitten päiväkodissa kovin väsyneenä ja levottomana – niinpä lastenhoitaja oli kokeillut kantoliinaa ja ottanut lapsen kyytiin. Vauva oli rentoutunut sillä sekunnilla, hymyili vähän ja laittoi silmänsä kiinni. Ihana ammattilainen tuo lastenhoitaja!

Tuon lastenhoitajan kokemus inspiroi minua. Meilläkin aloitti tänä syksynä monta pientä. Monelle päiväkodin hoitajat ja opettajat ovat ensimmäisiä perheen ulkopuolisia ihmissuhteita. Lapsiryhmät ovat suurempia kuin perheyksiköt. Monta pientä mahtuu syliin, mutta aina ei ole jokaiselle lapselle ikiomaa syliä. Meilläkin on hankinnassa kantoreput, jotta pienimmillä olisi mahdollisuus syliin ja läheisyyteen myös ryhmätilanteissa ja retkillä.

Meidän päiväkodissamme kokeillaan tänä vuonna uudenlaisia sisarusryhmiä, joissa on 1-5-vuotiaita. Ryhmät tarjoavat pienemmille mahdollisuuksia oppia isompien toiminnasta ja isommille empatiataitojen harjoittelua. Ryhmissä lapsen on mahdollista kasvaa samojen kasvattajien kanssa esikoululaiseksi asti. Kun pieniä on ryhmässä vähemmän, 12 pienen sijasta vain 6, on pienillekin syli useammin tarjolla. Ja sitä me haluamme. On aikaa sylille. On aikaa lapsille. On aikaa leikille.

Pienien lasten päivähoidosta on ollut puhetta mediassa ja leikkipuistoissa. Onko pienten paikka kotona vai päiväkodissa? Ei pienokaisia yleensä laita kukaan päiväkotiin, ellei ole pakko – opiskelupaikka tai paluu työelämään ovat asioita, jotka monella vanhemmalla on edessä.

Se, onko pienten paikka päiväkodissa vai kotona, on perheen päätös. Päiväkoti tukee lasta kasvamaan juuri sellaisena ihanana kokonaisuutena kuin hän on. Päiväkoti tarjoaa lapselle turvallisen kasvuympäristön, ystävyyssuhteita, uusia taitoja, tukea kasvuun ja läsnäoloa.

Kun lapsi menee päiväkotiin tai perhepäivähoitoon, on niin vanhemmalla kuin lapsellakin edessä monta uutta tunnetta ja paljon kasvukipuja. Lapsi jää toiselle ihmiselle. Ammattikasvattaja ei silti ikinä vie vanhemman roolia – vanhempi on vanhempi ja hoitaja ja opettajat ovat päivähoidon henkilökuntaa, jotka antavat lapselle mahdollisuuden pedagogiseen rakkauteen kasvattamalla, opettamalla ja hoitamalla häntä päivähoitopäivän ajan.

Kotona olevan vanhemman kanssa lapsi ja vanhempi voivat saada ihania kerhokokemuksia, luoda ystävyyssuhteita asukaspuistoissa ja leikkipuistoissa sekä avoimessa päiväkodissa. Se, että on pidempään kotona oman lapsensa kanssa, ei ole hävettävä asia. Kaikilla vain ei ole siihen mahdollisuutta, kun työ, opiskelut ja vanhempainrahan loppuminen ohjaavat kohti päiväkotimaailmaa.

Pienetkin saavat päiväkodissa laadukasta varhaiskasvatusta, mutta oman kasvutasonsa mukaista sellaista. Pientenkin päiväkotielämään kuuluu kasvatusta, opetusta ja hoitoa. Pienet eivät opettele päiväkodissakaan lukemaan tai tekemään kärrynpyöriä. He harjoittelevat arjen taitoja, leikkitaitoja ja ryhmätaitoja. Ruokailutilanteissa kokeillaan ja vessassa katsomaan mallia viereisellä potalla istuvalta. Pienin askelin heistä kasvaa ihania isoja päiväkotilaisia.

Kasvaapa pieni lapsi kotona, perhepäivähoidossa tai päiväkodissa, ihana hänestä tulee joka tapauksessa.