LASTEN PUKEMINEN ULOS TALVELLA – miten onnistua?

Minulla on kylmä!” on lause, jonka voi kuulla lapsen suusta hyvinkin nopeasti, kun ollaan ulkona talvella. MIKSI?

Suomen talvet ovat pitkiä ja säät vaihtelevat lähes päivittäin. Toisina päivinä ulkona on plus-asteita, siis käytännössä lämmintä, ja toisina päivinä hengityskin jäätyy.

Lapsemme ovat jo kyllästyneet kuulemaan ikivihreitä lausahduksia kuten: ”Kyllä minun lapsuudessani hiihdettiin kouluun paukkupakkasillakin.”

Mikä on syy, etteivät lapset pärjää ulkona talvella?

Syynä voi hyvinkin olla pukeutuminen.

Kun säät ja lämpötilat ulkona vaihtelevat päivittäin, lapsien pukeminen ulos on tosiaan taitolaji. Helposti puemme lapsille liikaa tai liian vähän päälle. Mutta milloin on sopivasti päällä?

Me uskomme kerrospukeutumiseen, emmekä kadu sitä. Jos kylmä sää yllättää, kerroksia saa laitettua lisää. Jos taas tulee ulkoillessa hiki, kerroksia saa myös pois. Kylmyys harvoin yllättää, mutta joskus puemme liian monta kerrosta, kun unohdamme, että liikumme ulkona paljon.

Kerroksia on talvisäällä yleensä kolme. Ne ovat aluskerrasto, välikerrasto ja ulkokerrasto.

Pukeutumisen ensimmäinen kerros: ALUSKERRASTO

Kerrokseen kuuluu:

  • paita
  • housut
  • sukat

Materiaalina:

  • merinovillaa (vaikka kyseessä on villa, se ei kutita!)
  • keinokuitua
  • sekoitus molempia

MUTTA EI IKINÄ PUUVILLAA IHOA VASTEN. Keinokuitu ja merinovilla siirtävät kosteutta hyvin ja pitävät ihon kuivana, vaikka hikoilisikin. Puuvilla valitettavasti ei pidä.

Pukeutumisen toinen kerros: VÄLIKERRASTO

Kerrokseen kuuluu:

  • paita
  • housut
  • villasukat

Materiaalina riippuen siitä, kuinka kylmä on:

  • villaa
  • keinokuitua
  • sekoitus molempia

Välikerraston vaatteiden tarkoitus on olla lämmin ja ilmava, jotta se sitoo paljon lämpöä ja pitää lapsen lämpimänä. Välikerraston paidan, kuten fleecen, voi riisua, jos tulee kuuma.

Pukeutumisen kolmas kerros: ULKOKERRASTO

Kerrokseen kuuluu:

  • talvitakki
  • ulkohousut
  • hattu, joka suojaa myös korvia
  • hanskat: kylmällä säällä kahdet hanskat päällekkäin
  • kauluri tai kaulahuivi
  • vedenkestävät kengät

Materiaalina:

  • tuulenkestävä
  • vedenkestävä
  • lämmin

Pöyheät, isot takit ja housut eivät aina ole lämpimiä. Ne voivat vaikeuttaa liikkumista ulkona ja jopa estää sen.

Talvihaalarit ovat erittäin hyvä ulkoiluasu leikki-ikäiselle ja miksei isommallekin. Ne ovat minunkin vakioasusteeni ulkoillessani lasten kanssa talvella.

On tärkeää olla omalla pukeutumisellaan esimerkkinä lapsille myös ulkoillessa.

Loppuhuomautuksena se, että JOKAINEN lapsi on toki erilainen. Toiset hikoilevat helpommin kuin toiset ja osa tuntee kylmää herkemmin kuin toiset.

Tärkeä muistisääntö on, että ne lapset, jotka liikkuvat paljon ulkoillessaan, pysyvät lämpimämpinä kuin ne, jotka leikkivät paikallaan eivätkä (vielä) liiku. Tutustu lapsesi ulkoilutapoihin, se auttaa pukemaan lapsesi juuri oikein.

Ihanaa, sopivaa talviulkoilua kaikille!