Pienet päiväkodissa

Tuttu lastenhoitaja kertoi kokemuksestaan aloituskeskustelusta, kun hänen päiväkodissaan aloitti 9kk vanha pienokainen. Lapsen äiti oli saanut yllättäen opiskelupaikan ja pienen oli pakko saada hoitopaikka. Äitiä jännitti jättää oma imetettävä lapsensa päivisin toisten ihmisten hoidettavaksi. Aloituskeskustelussa tuo lastenhoitaja kysyi äidiltä, miten hän suhtautuu kantamiseen ja kantoreppuihin. Kun äiti oli kertonut, kuinka lapsi viihtyy ja usein nukkuu kantorepussa, hoitaja ehdotti, miltä tuntuisi, jos hän kantaisi pientä päiväkodissa kantoliinassa. Äidin kasvoille oli tullut suuri hymy. Äiti oli helpottunut. Hänen pienokaisensa saisi turvallista läsnäoloa, syliä ja läheisyyttä päiväkodissakin. Tuo pienokainen aloitti sitten päiväkodissa kovin väsyneenä ja levottomana – niinpä lastenhoitaja oli kokeillut kantoliinaa ja ottanut lapsen kyytiin. Vauva oli rentoutunut sillä sekunnilla, hymyili vähän ja laittoi silmänsä kiinni. Ihana ammattilainen tuo lastenhoitaja!

Tuon lastenhoitajan kokemus inspiroi minua. Meilläkin aloitti tänä syksynä monta pientä. Monelle päiväkodin hoitajat ja opettajat ovat ensimmäisiä perheen ulkopuolisia ihmissuhteita. Lapsiryhmät ovat suurempia kuin perheyksiköt. Monta pientä mahtuu syliin, mutta aina ei ole jokaiselle lapselle ikiomaa syliä. Meilläkin on hankinnassa kantoreput, jotta pienimmillä olisi mahdollisuus syliin ja läheisyyteen myös ryhmätilanteissa ja retkillä.

Meidän päiväkodissamme kokeillaan tänä vuonna uudenlaisia sisarusryhmiä, joissa on 1-5-vuotiaita. Ryhmät tarjoavat pienemmille mahdollisuuksia oppia isompien toiminnasta ja isommille empatiataitojen harjoittelua. Ryhmissä lapsen on mahdollista kasvaa samojen kasvattajien kanssa esikoululaiseksi asti. Kun pieniä on ryhmässä vähemmän, 12 pienen sijasta vain 6, on pienillekin syli useammin tarjolla. Ja sitä me haluamme. On aikaa sylille. On aikaa lapsille. On aikaa leikille.

Pienien lasten päivähoidosta on ollut puhetta mediassa ja leikkipuistoissa. Onko pienten paikka kotona vai päiväkodissa? Ei pienokaisia yleensä laita kukaan päiväkotiin, ellei ole pakko – opiskelupaikka tai paluu työelämään ovat asioita, jotka monella vanhemmalla on edessä.

Se, onko pienten paikka päiväkodissa vai kotona, on perheen päätös. Päiväkoti tukee lasta kasvamaan juuri sellaisena ihanana kokonaisuutena kuin hän on. Päiväkoti tarjoaa lapselle turvallisen kasvuympäristön, ystävyyssuhteita, uusia taitoja, tukea kasvuun ja läsnäoloa.

Kun lapsi menee päiväkotiin tai perhepäivähoitoon, on niin vanhemmalla kuin lapsellakin edessä monta uutta tunnetta ja paljon kasvukipuja. Lapsi jää toiselle ihmiselle. Ammattikasvattaja ei silti ikinä vie vanhemman roolia – vanhempi on vanhempi ja hoitaja ja opettajat ovat päivähoidon henkilökuntaa, jotka antavat lapselle mahdollisuuden pedagogiseen rakkauteen kasvattamalla, opettamalla ja hoitamalla häntä päivähoitopäivän ajan.

Kotona olevan vanhemman kanssa lapsi ja vanhempi voivat saada ihania kerhokokemuksia, luoda ystävyyssuhteita asukaspuistoissa ja leikkipuistoissa sekä avoimessa päiväkodissa. Se, että on pidempään kotona oman lapsensa kanssa, ei ole hävettävä asia. Kaikilla vain ei ole siihen mahdollisuutta, kun työ, opiskelut ja vanhempainrahan loppuminen ohjaavat kohti päiväkotimaailmaa.

Pienetkin saavat päiväkodissa laadukasta varhaiskasvatusta, mutta oman kasvutasonsa mukaista sellaista. Pientenkin päiväkotielämään kuuluu kasvatusta, opetusta ja hoitoa. Pienet eivät opettele päiväkodissakaan lukemaan tai tekemään kärrynpyöriä. He harjoittelevat arjen taitoja, leikkitaitoja ja ryhmätaitoja. Ruokailutilanteissa kokeillaan ja vessassa katsomaan mallia viereisellä potalla istuvalta. Pienin askelin heistä kasvaa ihania isoja päiväkotilaisia.

Kasvaapa pieni lapsi kotona, perhepäivähoidossa tai päiväkodissa, ihana hänestä tulee joka tapauksessa.

Lentopusuissa on taikaa: 8 asiaa, jotka voivat helpottaa päivähoidossa aloittamista

On taas syksy. Pienet päiväkotireput pakattuina kuljemme aamuisin kohti päiväkotejamme, minityyppi ensin omaansa ja minä sitten omaani. Matkalla kummastelemme jalkakäytävälle kuollutta siilivauvaa ja suunnittelemme sille hautajaisia. Metsän kautta oikaistessamme saatamme nähdä ison kärpässienen, jonka alta emme löydä mörrimöykkyä, vaikka lastenlaulu niin lupaakin. Lyhyeen matkaan kuluu paljon aikaa, mutta se on yhteistä aikaamme. Opettelemme pääsemään aamukiirekiukuista eroon ja ainakin kerran viikossa siinä onnistummekin jo.

Kummankin päiväkodin pihalla kuuluu itku. Se on syksyn itku – ja se on kovin normaalia. En säikähdä sitä, eikä päiväkotikonkarilapseni myöskään. Joskus lapsen tapa näyttää se, että rakastaa ja ikävöi vanhempaansa, on näyttää se päiväkodin eteisessä itkupotkuraivareina. ”Älä jätä mua tänne!” riipii jokaisen vanhemman sydäntä. ”Anna vielä yksi pusu!” on pyyntö, josta on vaikea kieltäytyä. ”VILKUTA MULLE IKKUNASTA!” on tärkeä käsky, jota ei saa sivuuttaa.

Surusilmäiset vanhemmat päiväkodin parkkipaikalla ovat syksyn tuttu näky. Tekee mieleni halata niitä vanhempia ja kertoa, että se on ihan normaalia. Monella meistä on sellainen päiväkotitaipaleen aloitus. Monella on muistot omasta päiväkotielämästään kummittelemassa takaraivossa. Joillakin meistä se on ensimmäinen kerta, kun jättää lapsen vielä tuntemattoman kasvattajan käsivarsille.

Päiväkodin aloittaminen ei ole aina helppoa, mutta on asioita, jotka voivat helpottaa päiväkotiarjen aloittamista:

  1. Aloittamisen ei tarvitse tapahtua heti ensimmäisenä päivänä, ellei aikataulunne sitä vaadi. Sopikaa päiväkodin kanssa aloittavanne harjoitellen. Käykää ensin tutustumassa päiväkodin pihaan, sitten ryhmään ja vielä ryhmän arkeen yhdessä lapsen kanssa. Päiväkotielämää voi harjoitella päivästä muutamaan viikkoon riippuen päiväkodin ja kunnan tavoista.
  2. Pahimpia on aamut, laulaa Maija Vilkkumaa. Niin se on monella muullakin perheellä. Aamuherätykset tuntuvat kuin heräisi keskiyöllä. Vaatteet eivät mene päälle oikeinpäin tai sitten ollenkaan. Itkettää. Surettaa. Kiukuttaa. Kiirekin tulee. Se on normaalia. Aamuja voi helpottaa sanoittamalla lapselle aamun toimintajärjestys tai kuvittamalla toiminta. Meillä kotona leikilliset vaatteenpukemiskisat toimivat usein. Voittaja saa palkinnoksi pusun.
  3. Keksikää lapsen kanssa yhdessä tapa, jolla vanhempi jättää lapsen päivähoitoon ja jolla lapsi pääsee aloittamaan päiväkotipäivänsä. Lentosuukko ikkunassa. Vilkuttaminen ovella. Halaus. Ja tehkää siitä rutiini. Kun lapsi oppii sen teidän yhteisen paikkanne ja tapanne, päiväkodilta lähteminen helpottuu.
  4. Pakatkaa päiväkotireppuun mukaan kuva perheestänne tai lapselle tärkeistä ihmisistä. Jos ikävä päivän aikana iskee, tuttu ja turvallinen kuva helpottaa usein. Päiväkodilla on varmasti kasvattaja, joka lohduttaa lasta ikävän tullen ja ottaa syliin.
  5. Päiväkodissa kukaan ei vie sinun rooliasi. Sinä olet lapsesi vanhempi. Päiväkodissa kasvattajat ovat ammattikasvattajia, jotka hoitavat monen vanhemman lapsia. Jokainen päiväkodin lapsi, myös sinun lapsesi on heille tärkeä ja ihana juuri sellaisena, kun hän on, mutta rooliasi vanhempana kasvattajat eivät ole anastamassa.
  6. ”Kysymällä opin” on yksi eskarisääntömme tänä vuonna. Tyhmiä kysymyksiä ei ole. Kaikkea ei tarvitse tietää, kun aloittaa päiväkodin. Päiväkodin henkilökunnalta saa aina kysyä, jos jokin askarruttaa.
  7. Luota päivähoidon kasvattajiin. He ovat kasvattaneet monta lasta vauvasta koulureppuselässä lähtevään koululaiseen. He ovat kasvatusalan ammattilaisia. Heille sinun lapsesi ja hänen kasvunsa on tärkeä.
  8. Kun haet lastasi hoidosta ja kysyt häneltä, miten hänen päivänsä on mennyt – älä ihmettele jos vastaukseksi tulee ”en mä muista mitä me tehtiin”. Joskus kokonainen pitkä päiväkotipäivä tuntuu lapsesta kuin olisi yksi päivä ennen päiväunia ja toinen päivä sen jälkeen, joten kaikkea lapset eivät aina muista tai kiinnostu kertomaan. Päivä on täynnä tekemistä, oppimista ja tunteita. Isokin ihminen unohtaisi osan tapahtumista. Lapselle päivän tärkein hetki voi olla juuri se, että näkee sinut hakemassa häntä ja kaikki muu unohtuu.

Ja lohdutukseksi haluan vielä sanoa, että se helpottaa kyllä, mutta voi viedä vähän aikaa. Päivähoidossa aloitus on kasvattava ja opettavainen kokemus niin lapsille kuin vanhemmillekin.