10 syytä lähteä lasten kanssa lähiluontoon

Luonto tarkoittaa meistä jokaiselle jotakin. Yksi on sisäistänyt luontotietoutta jo äidinmaidossa. Toinen on oppinut isovanhemmiltaan tietoutta luonnon mahdollisuuksista. Kolmas on ollut pienenä partiossa ja muistaa elävästi ne leirinuotiot. Vaikka osalle luonto merkitsee jotain positiivista, joillekin luonto on etäinen, jopa pelottava asia.

Joku näkee luonnossa vain sen vaarat, Hollywoodin värittämän kuvan metsästä, jossa aina piilee jotain pahaa. Toiset taas koirankakat ja jopa tylsyyden.

Miten luontosuhdetta voi muuttaa positiivisemmaksi? Siihen yksi helppo tapa on lähteä ulos tutkimaan lähiluontoa ja miksei luontoa kauempanakin. Mukaan kannattaa ottaa lapset, sillä lapsilla on luonnossa mukanaan mielikuvitus ja tutkimisen sekä kokeilun into.

Mutta miksi lähteä lähiluontoon?

Kysyin sitä ammattilaisilta, siis lapsilta, ja keräsimme tällaisen listan:

  1. ”Siellä ei oo seiniä!”

Luonnossa ja etenkin metsässä ei ole seiniä, jotka tulevat vastaan, kun vauhtia riittää. Metsään mahtuu monta leikkiä, leikkijää ja paljon ääntä. Tilaa on rajattomasti myös mielikuvitukselle: yhtenä päivänä samasta metsästä löytyy ninjakoulu ja toisena se on menninkäisten koti. Koskaan metsässä ei ole tylsää, vaikka metsään lähteminen voikin olla vaikeaa väärien kenkien, kiireen ja muiden tekosyiden takia.

  1. ”Mä uskallan kiivetä siellä jo korkealle puuhun.”

Metsässä uskaltaa kokeilla uusia asioita. Vaikka omalla kotipihalla ei uskaltaisi kiivetä kiipeilytelineeseen tai ottaa kovia vauhteja, metsässä puuhun kiipeäminen ja kaatuneen puun päällä tasapainottelu voivatkin olla hyviä harjoittelupaikkoja.

  1. Siellä kukaan ei sano, ettei sais juosta.”

Huomaamattaan luonnossa tulee liikuttua. Monipuolinen maasto jalkojen alla ja ympärillä ovat hyväksi tasapainolle ja koordinaatiolle. Koska Suomessa on selvästi neljä eri vuodenaikaa, myös maasto on erilainen eri vuodenaikoina. Luonnossa voi kiipeillä, ylittää esteitä, ryömiä ja juosta.

  1. ”Siellä on kaunista!”

On tutkittu, että jo luontokuvien katselulla on positiivinen ja rauhoittava vaikutus ihmiselle. Luonnon erilaiset väriloistot ja muodot kiinnostavat sekä pientä että isoa. Kauneutta voi löytää katsomalla ympärilleen ja pysähtymällä ihmettelemään. Se pysähtyminen tekee hyvää aikuisellekin.

  1. ”Sinnehän voi mennä aina.”

Luonnossa ei ole aukioloaikoja, ei ikärajoja, ei sisäänpääsymaksuja ja monet isommat luontopolut ovat nykyään esteettömiä, jolloin retkelle pääsee lastenrattailla tai pyörätuolillakin. Suomessa historiallisestikin katsottuna, metsä on ollut aina turva.

  1. ”Siellä on hyvä olla.”

Luonnossa oleilu edistää tutkitusti hyvinvointia ja terveyttä. Luonnossa kiire ja suorittaminen katoavat ja ärsyke- ja viriketulva ovat kaukana poissa. Nämä vaikuttavat siihen, että luonnossa mieliala nousee, stressi poistuu (kyllä, pienilläkin), verenpaine alenee ja pulssi rauhoittuu.

  1. ”Me leikitään siellä yhdessä!”

Luonto on monipuolinen leikkimisympäristö. Luonnossa on hyvin harvoin niin sanottuja tyttöjen ja poikien leikkejä – on vain leikkejä. Monipuoliset materiaalit, kivet, kepit, kävyt, lehdet, tarjoavat leikkikaluja rakenteluleikkeihin, majaleikkeihin ja eläinleikkeihin.

  1. ”Mä oon oppinut siellä laskemaan ainakin sataan.”

Opimme leikin kautta. Vahingossa huomaamme osaavamme laskea, kun pyydetään hakemaan viisi käpyä. Suunnistuksessa löytyvät eri kirjaimet. Ulkona voi oppia monia eri asioita ja tutkia voi mitä vaan. Taidetta voi tehdä luonnonmateriaaleista, lumiukkoina ja vaikkapa nykyään muodissa olevia metsämandaloita.

  1. ”On kiva olla yhdessä metsässä.”

Luontoon voi toki mennä yksinkin, mutta lasten kanssa luonnossa oivaltaa ja löytää aina jotain uutta. Lapsen ilo ensimmäisestä mansikankukasta tai koirankakan löytämisestä on iso yhteinen ilo. Kun perheen kanssa lähtee luontoon, on kyse yhdessäolosta.

  1. ”Mutta ihan parasta on, kun me syödään eväät!”

Eväät ovat AINA retken kohokohta. Ulkona ruoka maistuu aina paremmalta, vaikka kyseessä olisikin sama näkkileipä kuin aamupalalla. Luonnossa on paljon marjoja, villiyrttejä ja villivihanneksia, MUTTA ne on tunnettava ennen kuin syö tai tarjoaa niitä lapsille.

Luontoa löytyy lähempää kuin kansallispuistoista. Kannattaa tutustua omaan asuinseutuunsa ja läheltä saattaakin löytyä vallan mainioita retkipaikkoja. Me tutustuimme kotiseutumme lähipiiriin ja löysimme ihanan suoalueen, jolla menevät pitkospuut. Parempaa en olisi osannut toivoa.

Olen haastanut itseni luonnossa ollessani: opin ja opettelen aina jotain uutta. Oppimisen kohde voi olla pieni tai suuri asia, joskus se on uusi ötökkälaji, toisinaan uusi metsässä leikittävä leikki ja viime aikoina olen opetellut villivihanneksia ja villiyrttejä. Metsä on täynnä syötävää, kunhan vain opettelee, mitä saa syödä ja mitä ei.

Usein varoitellaan kyykäärmeistä ja punkeista, lasinsirpaleista metsäpolulla.  Aikuisten yleinen pelko luontoretkillä on kyyt. Eräs viisas metsäopettaja kertoi, että kun lapselle opettaa, että käärmeitä on, mutta niiden pitää antaa elää rauhassa ja kun kyyn näkee, tulee olla itsekin rauhallinen, ei kyypaniikkia synny. Tästä voi oppia moni aikuinenkin. Tosiasia on myös se, että käärmeen näkeminen luonnossa on harvinaista.

Haastan nyt teidät. Tutustukaa lähiluontoonne ja etsikää sieltä itsellenne mukavia paikkoja. Vinkkejä siihen, mitä luonnossa voikaan tehdä löytyy täältä. Ja hyvä ideoita retkieväisiin Sydänmerkiltä.

Iloa lähiluontoon!

 

Tämä teksti on julkaistu yhteistyössä Neuvokkaan Perheen kanssa kannustamaan perheitä lähtemään lähiluontoon.

LASTEN LINTUVIIKKO: pullasorsasta palokärkeen leikkimällä

Ensi viikolla, 14.-20.5.2018,  vietetään Lasten lintuviikkoa.

Lintuviikko on ihana tapa juhlia ja tutkia kevättä.  Me olemme lapsiryhmäni kanssa ottaneet lintuviikkoon varaslähdön ja tutkineet lintuja paljon tänä keväänä. Lapsista on tullut tässäkin asiassa erinomaisia asiantuntijoita.

”Ope hei, tuo ei ole palokärki, se on käpytikka!”, huudahti yksi lapsista loukkaantuneena viime viikolla. Lapset, joista osa ei vielä viime syksynä tunteneet linnuista kuin pullasorsan, flamingon ja Aku Ankan, osaavat nyt nimetä viherpeipon ja eri joutsenet. 

MIKSI?

Suurimpana syynä on se, että lapsia kiinnostavat linnut. Me liikumme paljon luonnossa ja havainnoimme kaikilla aisteillamme. Ei siis ihme, että olemme kuulleet ja nähneet varsin monta erilaista lintua toimintakautemme aikana. Lapset ovat itse halunneet tutkia, mitä lintuja nämä näkemämme ja kuulemamme ovat.

Apuna lintujen tunnistamiseen meillä on ollut monta erilaista lintukirjaa. Mauri Kunnaksen Hullunkurisesta Lintukirjasta tykkäsi meistä jokainen, Titta Kuisman ja Laila Nevakiven Lasten Oma Lintukirja opetti meille millaisia erilaisia munia on ja Milla Tuormaan Takapihalta Alkaa Seikkailu-kirja lumosi lapset.

”Tämä lintu me tunnetaan!”

Kun lapsilta nyt kysyy, mitä lintuja he tietävät, jokainen osaa nimetä ainakin viisi suomalaista lintua – osa paljon enemmän kuin minä itse osaisin. Lasten kiinnostuksen ruokkiminen on ihanaa työtä.

Miten viettää Lasten lintuviikko?

Birdlife ja Luontoliitto tarjoavat vinkkejä ja valmista materiaalia, miten viettää Lasten Lintuviikkoa. Materiaaliin kuuluu paljon tietoa, ohjaajan opas ja kunniakirjakin. Lintuviikko on hauska ja opettavainen tapa oppia linnuista yhdessä.

Me suunnittelimme lintuviikkomme oman ryhmämme näköiseksi ja lasten toiveet huomioon ottaen. Tämä on siis vain yksi esimerkki, miten ottaa lintuteema huomioon lasten kanssa kokonaisen viikon ajan.

ENNEN LINTUVIIKKOA

Sovimme lasten kanssa, että jokainen saa halutessaan tuoda kotoaan oman lintulelun mukaan lintuviikon ajaksi päiväkotiin. Päiväkodilla on myös useita lintuleluja, jotka pääsevät mukaan leikkiin.

MAANANTAINA

”Tämä lintupa osaa oikeasti laulaa!”

Vietämme linturetkeä lähiluonnossa ja lintulelutkin pääsevät mukaan retkelle. Kuuntelemme ja katselemme lintuja. Otamme mukaan kiikarit. Apunamme lintujen tunnistamiseen käytämme älypuhelinsovellusta nimeltä Suomen Linnut. Sovelluksesta löytyy yleisimmät suomalaiset linnut ääninäytteinä ja sovellus on ilmainen.

TIISTAINA

”Sillä on kyllä hei kaksi siipeä ja kaksi silmää!”

Tutkimme, millainen on lintu. Piirrämme lintuja, väritämme erilaisia lintuja ja tutkimme lintukirjan avulla linnun rakennetta.

KESKIVIIKKONA

Leikimme kanahaukkaleikkiä lähiluonnossa.
Leikissä on kanahaukka ja pikkulintuja. Yksi leikkijöistä on kanahaukka ja muut ovat pikkulintuja. Kanahaukka yrittää ottaa pikkulintuja kiinni. Pikkulinnut ovat turvassa, jos kolme pikkulintua muodostaa parven, eli piirin käsistä kiinni pitäen. Parvena saa olla lyhyen ajan. Jos haukka saa pikkulinnun kiinni, osat vaihtuvat.

Teemme myös päiväkodilla ikiomat lintunaamarit. Materiaaleina meillä on pahvi, kuminauha ja apuna kuva oikeasta linnusta.

TORSTAINA


Vietämme lintukaraokea laulamalla mukana eri lintujen lauluja Suomen Luonnon Youtube-kanavan lintuvideoissa.
Lasten suosikki on taivaanvuohi!

PERJANTAINA

Jumppaamme lintujumppaa. Jokainen lapsista saa valita linnun ja liikkua kuin se lintu. Voidaan harjoitella myös yksi lintu kerrallaan ja leikkiä kaikki vaikkapa laulujoutsenia. Apunamme meillä on ULKOLUOKKA-materiaalin lintukortit, jotka voi ladata ja tulostaa maksuttomasti.

Jatkamme lintuleikkiä rakentamalla linnunpesät itse. Linnut rakentavat pesät nokallaan, joten mekin käytämme vain yhtä kättä (nokkana) pesän rakentamiseen. Mietimme millaisia pesiä eri linnuilla on. Lopuksi pohditaan yhdessä, kuinka vaikeaa lintujen on rakentaa pesiä ja kuinka tärkeää meidän on antaa niiden pesiä rauhassa.

VIIKONLOPPUNA

Vapaaehtoisena kotiläksynä viikonlopuksi lapset saavat viedä perheensä linturetkelle katselemaan ja kuuntelemaan lintuja yhdessä.

Ei ole yhtä oikeaa aikaa viettää lintuviikko

Linnut kiinnostavat ympäri vuoden. Vaikka osa linnuista asuu talvet etelässä, on monia lintuja, jotka talvehtivat myös Suomessa. Lintuviikon voi siis pitää ympäri vuoden. Talvella hyvä aihe lintuviikolle voisi olla talviruokinta.

Ihanaa ja lintuisaa lintuviikkoa!

RESEPTI RAUHOITTUMISELLE: mene ulos, ole ulkona, rauhoitu

Kevät – mikä ihana vuodenaika täynnä valoa, lämpöä ja kasvua. Samaan vuodenaikaan mahtuu myös paljon kiirettä, kevätjuhlia, kesälomasuunnitelmia ja tekemättömiä töitä. Kevät on se vuodenaika, jolloin pitää usein sanoa itselleen ”RAUHOITU!”. Mutta miten rauhoitutaan kaiken kiireen keskellä?

Sairastuin muutama viikko sitten ja lääkärini antoi minulle paranemiseen ohjeen: ”Ota rauhallisesti, vältä ulkoilmaa ja rasittamasta itseäsi.” Lääkäri ei tiennyt antaneensa minulle pahimman mahdollisen rangaistuksen: käskyn olla sisällä kokonainen viikko. Siitä on rauhoittuminen kaukana.

Jokainen rauhoittuu eri tavalla. Joillekin rauhoittuminen on Netflixin katsomista, toisille kodin siivoamista. Minä taas en ole ihminen, joka osaisi rauhoittua kotona, sisällä. Minä tarvitsen ulkoilmaa voidakseni hyvin.

Minä olen ulkoilmaihminen. Voin parhaiten ulkona.

Enkä ole ainoa, joka voi hyvin ulkona luonnossa. Yhä useampi hakeutuu vapaa-ajallaan luonnon lähelle, kansallispuistoihin, lähtee vaeltamaan Lappiin.

Nykyään tutkitaan paljon luonnon terveysvaikutuksia ja niitä on paljon. Luonto rauhoittaa, rentouttaa, parantaa havaintokykyä, virkistää, inspiroi, vahvistaa ongelmanratkaisutaitoja ja vaikka mitä. Luonnon hyvinvointivaikutuksia löydetään jatkuvasti lisää.

Jo luontokuvien katsominen rauhoittaa mieltä ja laskee verenpainetta. Kun stressaa, luontokuvien selaaminen kännykän tai tietokoneen näytöltä auttaa ensihätään – mutta paljon paremmin auttaa se, että pääsee luontoon.

On tutkittu, että:
10 minuuttia luonnossa laskee verenpainetta.
20 minuuttia luonnossa kohentaa mielialaa.
1 tunti luonnossa lisää tarkkaavaisuutta.
2 tuntia luonnossa saa elimistön puolustusmekanismit elpymään.

Joskus on hyvä muistuttaa itseään (ja muita) rauhoittumisen tärkeydestä.

Tutustuin vuosi sitten sattumalta Sirpa Arvosen kehittämään Metsämieli-menetelmään. Metsämieli yhdistää luonnossa liikkumisen ja mielentaidot. Metsämielimenetelmässä liikutaan luonnossa ja tehdään erilaisia harjoituksia, joilla voidaan vahvistaa itsetuntoa, keventää suruja ja murheita sekä löytää hyviä tapoja lieventää omaa stressiä.

Minä löysin menetelmästä hyviä tapoja rauhoittua.

Metsämieli-menetelmää ohjaavat ympäri Suomen erittäin taitavat ohjaajat. Helsingissä Kuntovirkku ohjaa metsämielikävelyitä etenkin Keskuspuiston kauniissa ympäristössä. Espoon Nuuksiossa Forestful pitää kansallispuiston maisemissa kävelyitä, jotka vahvistavat itsetuntoa. Menetelmää voi käydä kokeilemassa, siihen ei tarvitse sitoutua ja siitä voi jokainen löytää jotain omaa elämäänsä.

Metsämieli-menetelmästä on tehty myös kaksi kirjaa, jotka löytyvät yksistä kansista. Luettuani kirjat, tuli niistä molemmista lempikirjojani. Ne ovat täynnä harjoituksia, selkeää tekstiä ja luonnollista lempeyttä. Niissä kiteytyy se, mitä olen itsekin paljon miettinyt. Me ihmiset tarvitsemme luontoa – ja on monta tapaa, jolla voimme saada luonnosta paljon hyvää elämäämme.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa nauttia luonnosta: yksi juoksee polkuja pitkin, toinen halaa puita, kolmas tutkii suotyyppejä ja neljäs on kuukauden yksin luonnon armoilla – joku voi tehdä vähän kaikkea ja nauttia siitä. Minä löysin rauhoittumisen kokemuksen siitä, että saan olla luonnossa oma itseni ja omalla tavallani, ihmetellen, tutkien, aistien, luontoa kunnioittaen.

Kokeile minun tapaani rauhoittua: Avaa ovi. Lähde luontoon. Ota aikaa itsellesi, koska sinä olet tärkeä. Etsi sinun keinosi, jolla voit hyvin ja saat rauhoituttua kiireen keskellä.

Tiedän, ettei jokainen rauhoitu luonnossa. Silti kannattaa kokeilla.

Pidä itsestäsi huolta.

 

KEPPI EI OLE VAIN KEPPI

Kulkiessamme lähiluonnossa lapsilla on taipumus löytää toinen toistaan upeampia keppejä, joita he haluaisivat ottaa mukaan metsästä mukaan päiväkodille ja kotiin. Joskus keppi on ihan pieni ja joskus mukaan halutaan 3-metristä isoa puuvanhusta. Ne ovat matkamuistoja, tuliaisia ja yksi lapsista perusteli asian sanomalla: ”Meidän pitää viedä luonto sisälle, kun se ei itse osaa tulla.”

Kepeissä on jotain taikaa. Ne kiinnostavat. Niistä tulee lasten silmissä aivan jotain muuta kuin puusta katkennut oksa. Kepit ovat monelle lapselle se avain, jolla mielikuvitus käynnistyy aivan uudella tavalla.

Tänään poimin itse mukaan yhden kepin ja kysyin lapsilta, mikä se mahtaa olla.

Se oli keppi, mutta myös
taikasauva
musiikkitaikasauva
kapellimestarin tikku
valtikka
miekka
mikrofoni
jousipyssy
pyssy
prinsessan moottoripyörän ohjauskeppi
jäätelö
keittokauha
grillitikku

Oma mielikuvitukseni ei olisi hetkessä keksinyt noista puoliakaan.

Meillä kepeillä leikitään paljon.
Niillä kirjoitetaan sanoja.
Niitä käytetään, kun tehdään taidetta.
Isojen keppien päällä tasapainoillaan.
Niistä rakennetaan isoja ja pieniä majoja.

Ainoa huono idea on tökätä kaveria (tai itseään) kepillä silmään tai satuteta, mutta sellaista ei meidän kepeillä tehdä.

Sopimuksenamme on, ettei elävistä puista revitä keppejä. Parhaat leikit syntyvät kepeillä, jotka löytää maasta. Lasten löytäessä sen juuri oikeanlaisen kepin on kuin he löytäisivät kauan etsimänsä aarteen.

Aarre se onkin. Leikkitaito. Mielikuvitus. Aika olla ja seikkailla.

METSÄ JA LAPSET: Jokamiehenoikeudet

Tiedätkö mitä ovat jokamiehenoikeudet? Monelle ne ovat itsestäänselvyys, mutta yhä useammin tapaan ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä ne ovat. Ihmisten suhde luontoon on muuttunut viime vuosina ja kiinnostus sekä tieto luonnosta on heikentynyt. Minusta tämä kehitys on huolestuttavaa. Emme edes tiedä, kuinka harvinaislaatuiset ja suuret oikeudet jokaisella meistä täällä Suomessa on jopa maailman mittapuulla katsottuna. Meillä on oikeus luontoon, metsiin, vesistöihin ja siellä olemiseen. Oikeuksien kanssa tulee aina kuitenkin myös velvollisuudet.

Sanana jokamiehenoikeudet on aina ollut minulle hyvin normaali, mutta kun 4-vuotias kysyi: ”Onko ne jokamiehenoikeudet myös jokanaisenoikeuksia?” tajusin, ettei se olekaan yksiselitteinen. Joihinkin sanoihin on niin tottunut, ettei tajuakaan sitä, mitä pieni lapsi niistä heti tajuaa.

Jokamiehenoikeudet ovat jokaisen aikuisen ja lapsen oikeuksia, joita luonnossa saa ja ei saa tehdä riippumatta siitä kuka maan omistaa. Ne voisivat olla nimeltään jokaisenoikeuksia tai luonnossakävijänoikeuksia. Ne eivät katso ikää eivät sukupuolta eivätkä kansallisuutta.

Sisällöltään jokamiehenoikeudet ovat jo pienille lapsille helppoja oppia – niitä opitaan perimätiedossa, luonnossa kulkiessa, metsäretkillä ja luontosuhdetta rakentamalla. Ja tietenkin leikkimällä.

Meillä on tapana leikkiä metsässä paljon. Yksi suosittu ja erittäin hauska leikkimme on Muumipeikon retket-kirjoista löytyvä jokamiehenoikeusleikki, jossa leikitään mitä saa ja mitä ei saa tehdä metsässä. Muutaman kerran jälkeen lapset muistavat jo hurjan hyvin säännöt, kuinka toimia metsässä.

Parhaita vastaajia siihen, mitä jokamiehenoikeudet pitävät sisällään, ovat lapset. Niinpä kysyin heiltä.

Mitä luonnossa saa tehdä?
”No saa ainaki kerätä marjoja, mutta ei kannata kerätä kielonmarjoja, koska niitä ei saa syödä.”
”Luonnossa saa leikkiä!”
”Saa tutkia niillä luupeilla.”
”Saa nauraa.”
”Saa olla kiukkuinen.”
”Saa kävellä ja leikkiä kalliokiipeilijää. Se on mun harrastus tänään.”
”Saa seikkailla, niin kuin me!”
”Saa rakentaa majan.”

Mitä luonnossa ei saa tehdä?
”Ei saa repiä eläviä puita, koska niitä sattuu!”
”Ei saa ajaa niillä mopoilla, koska se sattuu korviin ja luontoon.”
”Ei ainakaan saa kiusata lintuja tai eläimiä, koska ketään ei saa kiusata.”
”Ne roskat pitää aina kerätä. Niinku me kerätäänki.”
”Sammalta ei saa repii, koska se ei kasva heti takaisin.”
”Ei saa mennä toisten pihoille syömään omenoita, kun muuten tulee paha mieli.”
”Ei saa tehdä kokkoa, vaikka haluaisi olla vähän intiaani.”

Vaikka jokamiehenoikeuksia ei ole Suomen laissa määritelty, on tulevaisuuden kannalta tärkeää, että ne säilyvät. Tulevaisuus, jossa lapsillamme ja heidän lapsillaan on mahdollisuus löytää ja nauttia luonnosta luomalla ikioma luontosuhde, on arvokas perintö. Kunnioitetaan harvinaislaatuisia jokamiehenoikeuksiamme, ne ovat meitä ja heitä varten.

Metsä ja Lapset-sarja jatkuu ensi maanantaina aiheella hyvinvointivaikutukset.

Faktatietoa jokamiehenoikeuksista pääset lukemaan täältä.