Avainsana: luontokasvatus

Kun lapseni valittaa, että hänellä on tylsää, eikä ole mitään tekemistä, yleisin vastaukseni siihen on: ”Mene ulos leikkimään.”

Vastaus ei todellakaan miellytä häntä aina: sisällä on virikkeitä, digilaitteita ja valmiita leluja – ulkona märkää, kylmää ja leikit pitää keksiä itse. Kuravaatteet kiukuttavat, kumisaappaisiin on varmasti tullut yön aikana reikiä ja entäs jos ei keksikään mitään tekemistä siellä ulkona.

Vaikka lähteminen kuinka kiukuttaisi ja ärsyttäisi, tapahtuu ihme, kun hän pääsee ulos. Huomaamattaan hänellä onkin paljon tekemistä, hauskaa ja säätilastakin tulee vain asennekysymys. Kuravaatteistakin on hyötyä, jos haluaa hypätä isoon vesilätäkköön. Totta kai hän sinne hyppääkin. Kukapa  jättäisi hyvän tilaisuuden käyttämättä?

Kaikille lapsille uloslähteminen ei ole yhtä helppoa kuin hänelle. Hänelle on opetettu jo vuosien ajan ulkoilmaelämää positiivisena asiana. Häntä on viety ulos säällä kuin säällä. Hän on jo aikamoinen asiantuntija ulkoilussa.

Jos lapset saavat päättää, he voivat hyvinkin valita sisäleikit ulkoilun sijasta. He ovat tottuneet sen helppouteen. Viime vuosina lasten oma elinympäristö on kaventunut vain muutamaan sataan metriin kotioven ulkopuolelle. Se vähentää seikkailumahdollisuuksia lähiluonnossa hyvin paljon.

Jotta lapset kasvaisivat viihtymään ulkona, se vaatii paljon harjoitusta.

Päiväkodeissa ulkoillaan päivittäin: usein aamupäivisin ja iltapäivisin. Metsäpäiväkodeissa ulkoillaan koko päivän ajan. Ulkoilu varhaiskasvatuksessa ei ole pelkkää lasten uloslaittamista, vaan tärkeä osa pedagogista toimintaa raittiissa ulkoilmassa.

Ulkoilussa lapsi oppii monia asioita, kuten esimerkiksi luovaa leikkiä, mielikuvitusta, vapaata leikkiä, kiipeilyä, erilaisilla maastoilla liikkumista, yhdessä toimimista ja tutkimista.

Kuralätäköissä hyppiminen, matojen tutkiminen ja hiekkakakkujen rakentamisen taito ovat asioita, joita ilman lapsi toki pärjää elämässä, mutta jää paljosta paitsi. Ulkoleikkien riemu on asia, jota ei voi oppia sisällä eikä kirjoista – se pitää kokea.

Uusimpien liikuntasuositusten mukaan lasten tulisi liikkua vähintään 3 tuntia päivässä: sisäliikunnassa tuo määrä harvoin täyttyy – ulkona liikkuu vahingossa, huomaamatta.

Päiväkotiulkoilu ei silti riitä. Joillekin lapsista tuo päiväkotiulkoilu on päivän ainoa ulkoilu. Harrastukset, perhearki ja kiireet vievät kalentereista ajan ulkoilulta. Päiväkoti ei voi olla lapsen ainoa paikka, jossa hän liikkuu ja on ulkona.

Me olemme itse omalla toiminnallamme lapsillemme mallina: jos sanomme lapsille ”mene ulos leikkimään” ja jäämme aina itse sisään, emme tarjoa ulkoleikkeihin minkäänlaista mallia.

Lasten kanssa ulkona leikkiminen ja oleilu ovat aikuisellekin hyvin rentouttavia tapoja viettää aikaa, vaikka aluksi voisikin ahdistaa ja kiireet sekä tekemättömät asiat kummitella takaraivossa.

Ulkoilmaelämä vaatii sen, että on läsnä siinä mitä tekee. Se vaatii aikuiselta pidemmän aikaa totutella kuin lapselta. Läsnäoloon tarvitaan se, ettei huomio ole älylaitteessa vaan juuri tässä hetkessä. Metsäretki kännykän ruudun läpi tuijotettuna on toki metsäretki, mutta läsnäoloa siinä ei ole. Useat upeat asiat menevät ohi, jos ei ole hetkessä läsnä.

Käpylehmien tekemisen olemme jokainen oppineet joltain. Tarjoa lapselle mahdollisuus rakentaa, suunnitella, muokata ja leikkiä ulkona. Opeta uutta ja kannusta kokeilemaan. Kepit, tikut, kivet ja kaikki ulkona voi saada täysin uuden elämän. Ne eivät ole lapselle ensisijaisesti vaarallisia asioita.

Lapseni on antanut kaikille lähimetsämme isoille kiville Frozen-elokuvan inspiroimana kivipeikkonimet.  Hän etsii kivistä ja puista kasvoja innokkaasti. Kivipeikkoja tervehtii koko perhe, koska olisihan nyt epäkohteliasta olla tervehtimättä.

Toisten lasten seurassa lapset inspiroituvat luonnollisesti. Siskosparimme leikkii enää harvoin yhdessä, mutta kun leikkii, he leikkivät pihallamme. Kun kavereita kutsutaan kylään ja etenkin kun leikitään yhdessä ulkona, leikit kasvavat ja suurenevat. Niihin tulee uusia ideoita. Polkupyörästä tuleekin lumihirviö ja ämpäristä ritarille kypärä. Niitä leikkejä on ihana seurata – ja niissä on ihana myös olla mukana.

Ulkoilulle on tarjottava tilaa ja aikaa. Kiire tappaa usein luovuuden. Lapset nauttivat luonnossa haahuilusta, leikkimisestä ja tutkimisesta, kun saavat sille ajan ja aikuisen tuen.

Tärkeää on kunnioittaa ulkona ympäröivää luontoa ja antaa sen inspiroida. Siitä on hyvä lähteä luomaan omaa seikkailuaan luonnossa. Ei ole yhtä oikeaa tapaa leikkiä tai olla ulkona. Jokaisella on oma tapansa. Annetaan jokaisen löytää oma tapansa.

Seuraavan kerran, kun ehdotan lapselleni: ”Mene ulos leikkimään” – ehdotan sitä myös itselleni.