RESEPTI RAUHOITTUMISELLE: mene ulos, ole ulkona, rauhoitu

Kevät – mikä ihana vuodenaika täynnä valoa, lämpöä ja kasvua. Samaan vuodenaikaan mahtuu myös paljon kiirettä, kevätjuhlia, kesälomasuunnitelmia ja tekemättömiä töitä. Kevät on se vuodenaika, jolloin pitää usein sanoa itselleen ”RAUHOITU!”. Mutta miten rauhoitutaan kaiken kiireen keskellä?

Sairastuin muutama viikko sitten ja lääkärini antoi minulle paranemiseen ohjeen: ”Ota rauhallisesti, vältä ulkoilmaa ja rasittamasta itseäsi.” Lääkäri ei tiennyt antaneensa minulle pahimman mahdollisen rangaistuksen: käskyn olla sisällä kokonainen viikko. Siitä on rauhoittuminen kaukana.

Jokainen rauhoittuu eri tavalla. Joillekin rauhoittuminen on Netflixin katsomista, toisille kodin siivoamista. Minä taas en ole ihminen, joka osaisi rauhoittua kotona, sisällä. Minä tarvitsen ulkoilmaa voidakseni hyvin.

Minä olen ulkoilmaihminen. Voin parhaiten ulkona.

Enkä ole ainoa, joka voi hyvin ulkona luonnossa. Yhä useampi hakeutuu vapaa-ajallaan luonnon lähelle, kansallispuistoihin, lähtee vaeltamaan Lappiin.

Nykyään tutkitaan paljon luonnon terveysvaikutuksia ja niitä on paljon. Luonto rauhoittaa, rentouttaa, parantaa havaintokykyä, virkistää, inspiroi, vahvistaa ongelmanratkaisutaitoja ja vaikka mitä. Luonnon hyvinvointivaikutuksia löydetään jatkuvasti lisää.

Jo luontokuvien katsominen rauhoittaa mieltä ja laskee verenpainetta. Kun stressaa, luontokuvien selaaminen kännykän tai tietokoneen näytöltä auttaa ensihätään – mutta paljon paremmin auttaa se, että pääsee luontoon.

On tutkittu, että:
10 minuuttia luonnossa laskee verenpainetta.
20 minuuttia luonnossa kohentaa mielialaa.
1 tunti luonnossa lisää tarkkaavaisuutta.
2 tuntia luonnossa saa elimistön puolustusmekanismit elpymään.

Joskus on hyvä muistuttaa itseään (ja muita) rauhoittumisen tärkeydestä.

Tutustuin vuosi sitten sattumalta Sirpa Arvosen kehittämään Metsämieli-menetelmään. Metsämieli yhdistää luonnossa liikkumisen ja mielentaidot. Metsämielimenetelmässä liikutaan luonnossa ja tehdään erilaisia harjoituksia, joilla voidaan vahvistaa itsetuntoa, keventää suruja ja murheita sekä löytää hyviä tapoja lieventää omaa stressiä.

Minä löysin menetelmästä hyviä tapoja rauhoittua.

Metsämieli-menetelmää ohjaavat ympäri Suomen erittäin taitavat ohjaajat. Helsingissä Kuntovirkku ohjaa metsämielikävelyitä etenkin Keskuspuiston kauniissa ympäristössä. Espoon Nuuksiossa Forestful pitää kansallispuiston maisemissa kävelyitä, jotka vahvistavat itsetuntoa. Menetelmää voi käydä kokeilemassa, siihen ei tarvitse sitoutua ja siitä voi jokainen löytää jotain omaa elämäänsä.

Metsämieli-menetelmästä on tehty myös kaksi kirjaa, jotka löytyvät yksistä kansista. Luettuani kirjat, tuli niistä molemmista lempikirjojani. Ne ovat täynnä harjoituksia, selkeää tekstiä ja luonnollista lempeyttä. Niissä kiteytyy se, mitä olen itsekin paljon miettinyt. Me ihmiset tarvitsemme luontoa – ja on monta tapaa, jolla voimme saada luonnosta paljon hyvää elämäämme.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa nauttia luonnosta: yksi juoksee polkuja pitkin, toinen halaa puita, kolmas tutkii suotyyppejä ja neljäs on kuukauden yksin luonnon armoilla – joku voi tehdä vähän kaikkea ja nauttia siitä. Minä löysin rauhoittumisen kokemuksen siitä, että saan olla luonnossa oma itseni ja omalla tavallani, ihmetellen, tutkien, aistien, luontoa kunnioittaen.

Kokeile minun tapaani rauhoittua: Avaa ovi. Lähde luontoon. Ota aikaa itsellesi, koska sinä olet tärkeä. Etsi sinun keinosi, jolla voit hyvin ja saat rauhoituttua kiireen keskellä.

Tiedän, ettei jokainen rauhoitu luonnossa. Silti kannattaa kokeilla.

Pidä itsestäsi huolta.

 

METSÄ JA LAPSET: Jokamiehenoikeudet

Tiedätkö mitä ovat jokamiehenoikeudet? Monelle ne ovat itsestäänselvyys, mutta yhä useammin tapaan ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä ne ovat. Ihmisten suhde luontoon on muuttunut viime vuosina ja kiinnostus sekä tieto luonnosta on heikentynyt. Minusta tämä kehitys on huolestuttavaa. Emme edes tiedä, kuinka harvinaislaatuiset ja suuret oikeudet jokaisella meistä täällä Suomessa on jopa maailman mittapuulla katsottuna. Meillä on oikeus luontoon, metsiin, vesistöihin ja siellä olemiseen. Oikeuksien kanssa tulee aina kuitenkin myös velvollisuudet.

Sanana jokamiehenoikeudet on aina ollut minulle hyvin normaali, mutta kun 4-vuotias kysyi: ”Onko ne jokamiehenoikeudet myös jokanaisenoikeuksia?” tajusin, ettei se olekaan yksiselitteinen. Joihinkin sanoihin on niin tottunut, ettei tajuakaan sitä, mitä pieni lapsi niistä heti tajuaa.

Jokamiehenoikeudet ovat jokaisen aikuisen ja lapsen oikeuksia, joita luonnossa saa ja ei saa tehdä riippumatta siitä kuka maan omistaa. Ne voisivat olla nimeltään jokaisenoikeuksia tai luonnossakävijänoikeuksia. Ne eivät katso ikää eivät sukupuolta eivätkä kansallisuutta.

Sisällöltään jokamiehenoikeudet ovat jo pienille lapsille helppoja oppia – niitä opitaan perimätiedossa, luonnossa kulkiessa, metsäretkillä ja luontosuhdetta rakentamalla. Ja tietenkin leikkimällä.

Meillä on tapana leikkiä metsässä paljon. Yksi suosittu ja erittäin hauska leikkimme on Muumipeikon retket-kirjoista löytyvä jokamiehenoikeusleikki, jossa leikitään mitä saa ja mitä ei saa tehdä metsässä. Muutaman kerran jälkeen lapset muistavat jo hurjan hyvin säännöt, kuinka toimia metsässä.

Parhaita vastaajia siihen, mitä jokamiehenoikeudet pitävät sisällään, ovat lapset. Niinpä kysyin heiltä.

Mitä luonnossa saa tehdä?
”No saa ainaki kerätä marjoja, mutta ei kannata kerätä kielonmarjoja, koska niitä ei saa syödä.”
”Luonnossa saa leikkiä!”
”Saa tutkia niillä luupeilla.”
”Saa nauraa.”
”Saa olla kiukkuinen.”
”Saa kävellä ja leikkiä kalliokiipeilijää. Se on mun harrastus tänään.”
”Saa seikkailla, niin kuin me!”
”Saa rakentaa majan.”

Mitä luonnossa ei saa tehdä?
”Ei saa repiä eläviä puita, koska niitä sattuu!”
”Ei saa ajaa niillä mopoilla, koska se sattuu korviin ja luontoon.”
”Ei ainakaan saa kiusata lintuja tai eläimiä, koska ketään ei saa kiusata.”
”Ne roskat pitää aina kerätä. Niinku me kerätäänki.”
”Sammalta ei saa repii, koska se ei kasva heti takaisin.”
”Ei saa mennä toisten pihoille syömään omenoita, kun muuten tulee paha mieli.”
”Ei saa tehdä kokkoa, vaikka haluaisi olla vähän intiaani.”

Vaikka jokamiehenoikeuksia ei ole Suomen laissa määritelty, on tulevaisuuden kannalta tärkeää, että ne säilyvät. Tulevaisuus, jossa lapsillamme ja heidän lapsillaan on mahdollisuus löytää ja nauttia luonnosta luomalla ikioma luontosuhde, on arvokas perintö. Kunnioitetaan harvinaislaatuisia jokamiehenoikeuksiamme, ne ovat meitä ja heitä varten.

Metsä ja Lapset-sarja jatkuu ensi maanantaina aiheella hyvinvointivaikutukset.

Faktatietoa jokamiehenoikeuksista pääset lukemaan täältä.

LAPSET METSÄSSÄ: mitä metsä opettaa?

Meillä jokaisella on jonkinlainen suhde metsään. Jollakin se on syntynyt partiossa ja on siksi täynnä positiivisia muistoja leirinuotioilta. Jollakin se on opittua vanhankansan metsätietoutta isovanhemmilta tai sisäistettyä metsätietoutta jo äidinmaidossa. Toisille, ja valitettavan monelle, metsä edustaa pelottavaa tuntematonta. Tieto turvallisesta metsästä on kadonnut ja tilalla on kauhuelokuvista opittua pelottavan metsän vaaraa.

Isovanhemmillamme on aivan erilainen suhde metsään kuin meillä. He tunsivat metsät, polut ja yrtit ilman karttasovelluksia ja luonto-oppaita. Metsä on ollut suomalaisille kautta aikojen suojapaikka ja turvapaikka. Kunnes nyt, kun moni meistä ei tunne edes omaa lähimetsäänsä.

Meillä on kuitenkin mahdollisuus rakastua metsään uudestaan ja oppia metsästä. Sitä varten meidän on vain luovuttava peloistamme ja luotettava. Lasten on saatava leikkiä metsässä. Se, että lapset leikkivät metsässä, kasvattaa lasten mielenkiintoa metsää kohtaan. Lapset alkavat huomaamattaan arvostaa metsää ja luottaa metsään: silloin metsästä tulee turvallinen paikka.

Olen haastanut itseni metsässä: opin ja opettelen aina jotain uutta. Oppimisen kohde voi olla pieni tai suuri asia, joskus se on uusi ötökkälaji, toisinaan uusi metsässä leikittävä leikki ja viime aikoina olen opetellut villivihanneksia ja villiyrttejä. Metsä on täynnä syötävää, kunhan vain opettelee, mitä saa syödä ja mitä ei.

Lähden ensi syksynä päiväkotiryhmäni kanssa kolme kertaa viikossa metsään. Metsä on se oppimisympäristö, jossa niin minä kuin lapsiryhmä voimme hyvin. Me opimme metsässä ryhmässä toimimisen taitoja, arvostamaan toisiamme ja ympäröivää luontoa, leikkimään erilaisissa ympäristöissä ja etenkin rauhoittumaan. Uusi kaikkia päiväkoteja velvoittava varhaiskasvatussuunnitelmakin muistuttaa, että metsä on hyvä ja suositeltava säännöllinen retkikohde lasten luontosuhteen vahvistamiseksi.

Varoitellaan kyykäärmeistä ja punkeista, lasinsirpaleista metsäpolulla ja koirankakoista. Minä vien lapsiryhmän aina metsäretkelle paikkaan, jonka tunnen ja jonka tiedän turvalliseksi lapsille sekä itselleni. Aikuisten yleinen pelko metsäretkillä on kyyt. Eräs viisas metsäopettaja kertoi, että kun lapselle opettaa, että käärmeitä on, mutta niiden pitää antaa elää rauhassa ja kun kyyn näkee tulee olla itsekin rauhallinen, ei kyypaniikkia synny. Ja käsi ylös, kuinka moni nähnyt metsässä käärmeen? Niin juuri, aika harva.

”Miksi metsään kannattaa lähteä oppimaan, kun voi oppia sisälläkin?”

Metsä on helppo. Suomesta 78% on metsää. Se on suurin prosentuaalinen osuus koko Euroopassa. Siinä on ylpeyteen aihetta. Keskimäärin lähimetsään on kotoa 700 metriä. Vantaalla on tutkittu, että jokaisesta päiväkodista on noin 300 metriä lähimetsään. Metsä on siis lähellä ja saatavilla. Metsässä ei ole aukioloaikoja, metsä ei maksa mitään ja mikä parasta, sinne ei ole ala- tai yläikärajaa.

Metsässä on tilaa. Metsässä ei ole seiniä, jotka tulevat vastaan, kun vauhtia riittää. Metsään mahtuu monta leikkiä, leikkijää ja paljon ääntä. Metsässä on rajattomasti tilaa myös mielikuvitukselle: yhtenä päivänä samasta metsästä löytyy Harry Potterin taikakoulu ja toisena se on HopLop. Koskaan metsässä ei ole tylsää, vaikka metsään lähteminen voikin olla vaikeaa väärien kenkien, kiireen ja muiden tekosyiden takia. On monia erilaisia tapoja olla ja nauttia metsästä.

Metsässä liikkuu. Huomaamattaan metsässä tulee liikuttua. Monipuolinen maasto jalkojen alla ja ympärillä ovat hyväksi tasapainolle ja koordinaatiolle. Kun Suomessa on nämä eri vuodenajat, myös maasto on erilainen eri vuodenaikoina. Metsässä voi kiipeillä, voi ylittää esteitä, voi ryömiä ja voi juosta. Tällä hetkellä suosikkileikkejämme ovat metsähippa pitkospuilla ja metsäsirkus, jossa tasapainoillaan kaatuneiden puiden päällä.

Metsään mahtuu leikkimään. Metsä on monipuolinen leikkimisympäristö. Metsässä on hyvin harvoin niin sanottuja tyttöjen ja poikien leikkejä – on vain leikkejä. Monipuoliset materiaalit, kivet, kepit, kävyt, lehdet, tarjoavat leikkikaluja rakenteluleikkeihin, majaleikkeihin ja eläinleikkeihin. Meidän lempileikkejämme metsässä ovat pilvielokuvateatteri (jossa tuijotetaan pilviä ja etsitään niistä kuvioita), puuhippa, piilo ja kim-leikki (jossa mietitään, mitä esineistä meni piiloon).

Metsässä oppii. Opimme leikin kautta. Vahingossa huomaamme osaavamme laskea, kun pyydetään hakemaan viisi käpyä. Suunnistuksessa löytyvät eri kirjaimet. Eri oppimisen alueet voi viedä metsään ja tutkia voi mitä vaan. Metsässä voi oppia tekemään taidetta metsämandaloina, lumiukkoina ja erilaisina taideteoksina. Satukirjan vieminen metsään on maaginen kokemus, satuhetken lukuyleisö kuuntelee kirjaa aivan uudenlaisella innolla.

Metsässä ryhmäytyy. Metsään voi toki mennä yksinkin, mutta ryhmän kanssa metsästä oivaltaa ja löytää aina jotain uutta. Lapsen ilo ensimmäisestä mansikankukasta tai koirankakan löytämisestä on iso yhteinen ilo. Kun lapsiryhmän tai perheen kanssa lähtee metsään, on kyse yhdessäolosta. Metsäleikkeihin pääsee helpommin mukaan ja metsässä tietynlaiset lempikaveriasetelmat katoavat. Jokainen on tärkeä ryhmän jäsen, jota ilman metsästä ei lähdetä. Tärkein oppimisen kokemus, jonka metsässä olen itse oppinut on se, että metsässä voi luontosuhteen kautta oppia tosiaan, kuinka kohdella muita ja itseään.

Metsässä voi hyvin. Metsässä oleilu edistää tutkitusti hyvinvointia ja terveyttä. Metsässä kiire ja suorittaminen katoavat ja ärsyke- ja viriketulva ovat kaukana poissa. Nämä vaikuttavat siihen, että metsässä mieliala nousee, stressi poistuu (kyllä, pienilläkin), verenpaine alenee ja pulssi rauhottuu. Päiväkotiryhmät, jotka retkeilevät säännöllisesti metsässä, sairastelevat vähemmän.

Metsässä kaikki maistuu paremmalta. Eväät ovat AINA retken kohokohta. Ulkona ruoka maistuu aina paremmalta, vaikka kyseessä olisikin sama näkkileipä kuin aamupalalla. Luonnossa on paljon marjoja, villiyrttejä ja villivihanneksia, MUTTA ne on tunnettava ennen kuin syö tai tarjoaa niitä lapsille. Lasten kanssa metsäretkillä suositellaan monipuolisia ja terveellisiä retkieväitä, jotta lapsen verensokeri pysyy tasaisena. Karkit ja sokeriherkut nostavat verensokeria nopeasti, mutta saattavat aiheuttaa vinku-väsy-kiukun, kun verensokeri laskee yhtä nopeasti kuin nousikin.

Metsässä on parasta se aitous, raikkaus – ja seikkailu. Metsässä saa olla juuri sellainen kuin on, ja sellaisena on aina tervetullut uudestaan. Kuka kutsusta sellaiseen ihmemaahan voisi kieltäytyä?

Muita tapoja nauttia metsästä:

  • Geokätköily
  • Aarteenetsintä
  • Frisbeegolf
  • Metsäjooga
  • Hiljaisuusharjoitukset
  • Marjastus
  • Metsä on meille ihmemaa

    Lapseni ovat onnellisimmillaan metsässä. Sitä he eivät kyllä myöntäisi helpolla, mutta totta se on. Olen kovin rakastunut kansallispuistoihin ja pieniin seikkailumetsiin – ja perheeni myötäelää sitä rakkautta. Yleensä saan houkutella koko perhettä metsään eväsleivillä ja seikkailutarinoilla. Joskus vastauksena kuuluu kiukkuinen: ”Miksi me mennään metsään, kun kaikki kaverit pääsee HopLopiin?”. Metsään saapuessa kaikki kiukut unohtuvat. Löytyy joka kerta erilainen seikkailu. Ihmemaa. Ja kaksi onnellista lasta ja aikuista.

    Minä vietin lapsuuteni juosten räkä poskella ympäri lähimetsiä etsien kaiken maailman satuolentoja ja aarteita. Minun äitini vietti oman lapsuutensa samoilla tavoilla. Niinpä ei ole ihme, että minityypit ovat kanssani oppineet samoille tavoille. Metsä on meidän ikioma salainen huvipuistomme, löytöretkien päämäärä, rauhoittumispaikka, leikkikenttä. Se on juuri sitä, mitä haluamme sen olevan. Ja sen rajoina ovat vain mielikuvituksen rajat. Ja onneksi lasten mielikuvituksella harvoin on rajoja.

    Vietimme eilen päivän mustikkamaitojahdissa metsässä. Seikkailijoilla oli mukana pienet purkit ja isot suut. Aarrejahtimme saaliina olivat siniset ja punaiset timantit, mustikat ja metsämansikat. Kuului onnenkiljahduksia, kun löytyi yksi jos toinenkin marja. Suurin osa marjoista löysi suuhun, muutama purkkiinkin. Pian mustikat saivat oman kuninkaansa ja kuningattarensa ja alkoi mustikkasatuleikki. Satumaailma kasvoi ja lopulta lapsia sai houkutella taas kerran metsästä takaisin kotiin.

    Ihana melkein-tokaluokkalaisemme pohti mustikoita poimiessaan sitä, miten paljon metsämustikat maksavatkaan lähikaupassamme – ja kuinka hauskaa niitä on täällä poimia. Rahan arvo alkaa selvitä pienelle koululaiselle vähitellen ja yleensä vertailukohtina ovat hänen suuresti ihailemansa Monster High-nuket. Siksipä mustikkarasioiden hinnatkin saivat pian aikaan syvällistä pohdintaa: ”Siis muutaman pienen mustikkarasian hinnalla saisi Monster High-nuken? Mutta näitähän saa poimia täällä ilmaiseksi, eikä se edes ole tylsää. Nämä mustikat kasvaa täällä – eikä missään metsässä kasva Monster High-nukkeja!” Pienen tovin päästä hän katseli ohikulkevia ihmisiä ja pohti jo: ”Miksi nuo ihmiset eivät tule herkuttelemaan tänne metsään? Eivätkö ne tiedä, että ihan niiden vieressä on tämmöinen ihana paikka?”

    Onnekseni ja suureksi ilokseni saan nauttia metsästä myös työssäni. Päiväkodin arkeen kuuluvat tärkeänä osana metsäretket, niin isoille kuin pienillekin. Eskareillani tulee olemaan ensi syksynä kerran viikossa metsäretki lähimetsään. Monelle heistä se on vielä ihan tuntematon paikka. Haluan antaa pienille oppijoille mahdollisuuden tutustua metsän ihmemaahan. Joka vuosi löytyy joku, joka sanoo syksyllä ”Ääh, tylsää, miksi pitää mennä metsään? Mitä muuta kuin jotain puita siellä muka on?”, mutta se muuttuu joka vuosi lauseeksi: ”Ope, milloin me mennään taas sinne salaiseen huvipuistoon?”.

    Tosiasiassa olen yhtä innoissani metsäretkistä kuin jokainen pienistä oppijoista. Metsäpäivät ovat täynnä satumaailmaa, seikkailuita ja vapautta oppia kirjoihin kangistumatta. Metsässä voi oppia helposti numerot, kirjaimet, uudet ja vanhat leikit ja etenkin rauhoittumaan. Metsäpäivien suunnittelu vaatii meiltä opettajilta mielikuvitusta, kykyä heittäytyä mukaan leikkiin ja osallistumista. Ilokseni pääsen ensi syksynä Vantaan Luontokoululle oppimaan ulkoeskarin ja metsäeskarin hyvistä ideoista vielä paljon uutta.

    Yksi iso tärkeä osa metsää minulle on sen rauhoittava vaikutus. Voin olla kiukkuinen. Voin olla surullinen. Voin voida hirveän pahoin. Mutta yleensä se, että saan olla tovin metsässä eksymässä yksin tai yhdessä auttaa. Saan hengittää vapaammin. Metsä rentouttaa minua paremmin kuin mikään mielenrauhaa edistävä cd-nauha – ja olen huomannut sen vaikuttavan samoin lapsiin.

    Toinen äärimmäisen ihana asia, mitä metsä opettaa, on mielikuvituksen rajattomuus ja kyky heittäytyä mukaan leikkiin. Nykypäivän eskarilaiset ovat osa jo olevinaan kovin isoja mieleltään ja monen mielestä leikkiminen ei enää kuulu heidän elämäänsä. Metsäseikkailuilla unohtuvat ne olettamukset. Kaatuneesta puusta tulee liukumäki, oksanpätkästä limborata, ison puun alle voi hyvin juosta suojaan kaatosateelta. Meillä isoilla on paljon opittavaa pieneltä metsässä leikkivältä lapselta. Olimmehan me joskus juuri samanlaisia.

    Metsä ja minä kuulumme yhteen. Olen yrittänyt elää ilman metsää, mutta epäonnistunut siinä. Ihan syystä. Metsä on minun rakkauteni, eikä kovin salainen sellainen. Parasta on se, että metsärakkauden voi oppia – ja opettaa ja jakaa muille.