MITÄ METSÄ OPETTAA?

Ensimmäiset viikot tämän syksyn metsäesikoulua ovat takana. Päättäväisen tomerasti lähtee lauma metsäeskareita tömistelemään kohti metsää. Reput selässä, kaveri vieressä ja edessä aina uusi suuri seikkailu.

Päiväkodin pihalla lähtiessämme huudahtaa pieni poika peräämme: ”Miksi te aina lähdette metsään?!”

Niinpä. Miksi me menemme joka päivä metsään? Oppiiko metsässä enemmän kuin sisätiloissa?

Metsä opettaa paljon enemmän kuin osasin itse kuvitellakaan, kun aloitin metsäryhmätoiminnan päiväkodissa.

Olin lukenut Ruotsin ja Norjan ulkoilmapäiväkodeista, käynyt Suomen Ladun Metsämörrikoulutuksen, kuten monet kollegani ja lukenut ryhmistä, jotka ovat siirtäneet toimintansa ulos. Metsäkärpänen puri ja metsäryhmää oli kokeiltava meilläkin. Kävin Luonnossa Kotonaan-koulutuksen ja tutustuin muihin metsäpedagogiikkaa työssään hyödyntäviin kasvattajiin.

Paluuta metsäryhmästä sisäryhmään ei ole. Opin joka päivä uutta metsästä oppimisympäristönä. Eniten opin lapsilta. Heidän tapansa toimia metsässä yllättää minut joka päivä. He ovat kuin pieniä tutkimusmatkailijoita, eräoppaita ja ennen kaikkea leikkijöitä.

Mitä metsä opettaa ja miten?

On monta asiaa, mitä metsä on meille opettanut ja opettaa.

(”Mitä metsä opettaa”-julisteen voit ladata tästä)

Olemme tehneet yhteistyötä.
Olemme oppineet miettimään miksi.
Olemme kuvitelleet.
Olemme tutkineet.
Olemme seikkailleet lähelle ja kauas.
Olemme oppineet olemaan rohkeita – ja myöntämään myös, että pelottaa.
Olemme sotkeneet itsemme, mutta muistaneet sitten, että vaatteet voi aina pestä.
Olemme kasvattaneet immuniteettiamme ja olleet yllättävän vähän kipeinä.
Olemme testanneet omia rajojamme ja harjoitelleet tottelemaan rajoja.
Olemme oppineet näkemään kauneutta kummallisissakin paikoissa.
Olemme liikkuneet monipuolisesti: kiipeilemällä, patikoimalla, juoksemalla, polkujuoksemalla, hyppimällä, ryömimällä, konttaamalla ja vaikka miten!
Olemme oppineet leikin kautta.
Olemme harjoitelleet käyttämään kaikkia aistejamme.
Olemme rakastuneet luontoon.
Olemme harjoitelleet selviämään konfliktitilanteista.
Olemme oppineet sinnikkyyttä ja empaattisuutta.
Olemme löytäneet ja kehittäneet omia vahvuuksiamme.
Olemme vahvistaneet itsetuntoamme yrittämällä, yrittämällä uudelleen ja onnistumalla.
Olemme luoneet ikiomia luontosuhteita.

Kasvattajana olen itse oppinut, kuinka metsässä lapsiryhmä toimii. Ryhmäytyminen ja me-hengen muodostaminen onnistuu mukavien leikkien kautta. Metsässä ei ole tyttöjen ja poikien leikkejä vaan yhteisiä leikkejä, jotka usein muodostuvat mielenkiinnonkohteiden mukaan. Metsäleikeissä kukaan ei jää ulkopuolelle ja jopa opettaja pääsee mukaan, vaikkakin joskus olemaan kivi tai puu.

Vauhdikas lapsi voi löytää metsässä keinoja rauhoittua ja arka lapsi keinoja rohkaistua. Metsä on ihmeellinen oppimisympäristö, joka tarjoaa jokaiselle jotakin.

Mutta miten metsä toimii oppimisympäristönä?

Käytännössä mitä vaan voi opettaa myös ulkona: oli se sitten matematiikkaa, äidinkieltä, kuvataidetta, avaruuden tutkimista tai liikuntaa. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa oppiminen tapahtuu usein leikin kautta ja ulkoleikit voi siirtää helposti myös metsään.

Metsään lähtiessä kannattaa suunnitella opetuskokonaisuus ja pakata siihen tarvittavia asioita mukaan reppuun. Tärkeää on silti jättää myös vapaalle leikille aikaa. Metsässä isokin lapsi tai aikuinen tarvitsee aikaa leikille.

Muutama käytännön vinkki metsään:

Luonnon juhlia voi juhlia luonnossa ympäri vuoden.

Mitä tehdä metsässä?

Kotileikin voi viedä metsään.

Lukuhetken voi viedä metsään.

Mappa tarjoaa monta hyvää vinkkiä ulkona oppimiseen.

Ulkoluokka tarjoaa maksuttomasti

Metsätoimintaa vaan kokeilemaan!

Ehkä metsäkärpänen puraisee juuri sinuakin!

L-vitamiini – vitamiini nimeltä luonto

Kiukutti. En keksinyt olotilaani muuta parannuskeinoa kuin lähteä kävelemään metsään. Luonto on minulle kuin vitamiini – sen vaikutukset ovat monipuoliset ja yllättävät. Minulle se on oma vitamiininsa, L-vitamiini.

Luonnon hyvinvointivaikutuksia tutkitaan niin ikäihmisten, lasten kuin monien muidenkin ihmisryhmien parissa. Hyvinvointivaikutuksista puhutaan ja kirjoitetaan juuri nyt paljon. On metsäretken reseptiä, vinkkejä erilaisille metsäreiteille ja metsäterapiaa. On metsäpäiväkoteja, metsäkellintää, metsäjoogaa, luontolaulua ja metsäkylpyä. Ihania erilaisia tapoja kokea luonto. Monta erilaista tapaa nauttia L-vitamiinia.

Jo luontokuvien katselu rauhoittaa.

Amerikkalainen tutkija ja luontoylistäjä Richard Louv on kirjoittanut luonnosta vitamiinina. Hän käyttää termiä Vitamin N. N tarkoittaa sanaa nature, eli siis luontoa. Lukiessani ensimmäisen kerran hänen ajatuksiaan havahduin. En olekaan ainoa, joka näin ajattelee – ja tämä ihminen on jo antanut asialle terminkin. Luin lisää ja lisää hänen kirjojaan, esseitään ja artikkeleitaan. Rakastuin enemmän ja enemmän ajatukseen. Mutta eihän se suomeksi voi olla N-vitamiini – sen täytyy olla L-vitamiini!

Miksi L-vitamiini?

Miksi me tarvitsemme luontoa? Mitä hyötyä luonnosta on?

Minun missioni on ollut jo pitkään toitottaa sitä, että jokaisella ihmisellä on oikeus luontosuhteeseen, mutta oikeuden mukana tulee myös velvollisuuksia. Luonnosta on pidettävä myös huolta. Metsäpalovaaran aikaan tehdyt nuotiot keskellä metsää eivät hyödytä ketään. Roskat rannoilla ja metsissä aiheuttavat paljon enemmän työtä kuin se, että kantaisi roskansa repussaan kotiin asti.

Oikeus luontoon kuulostaa monen mielestä jo hassulta, mutta harva kyseenalaistaa mahdollisuuden langattomaan Internet-yhteyteen. Meillä tulisi myös olla oikeus luontosuhteeseen, sillä luontoyhteys on osa ihmisyyttämme.

Mitä enemmän elämme huipputeknologisessa maailmassa, sitä enemmän tarvitsemme luontoa. – Richard Louv

L-vitamiini on pieniä hetkiä luonnossa ja suuria seikkailuita. (c): Mira Lainiola

Richard Louvin mukaan ihmiset on ohjelmoitu rakastamaan ja tarvitsemaan luontoa. Luonnon mahdollisuudet ovat monet, esimerkiksi ravinnon, työn ja hyvinvoinnin saralla.

Ihmiset myös kärsivät, jos ovat liian kauan erossa luonnosta. Asuttuani vuosia betoniviidakossa löysin itseni etsimässä pieniäkin viheralueita. Nyt olen valmis ottamaan askeleen taas vehreämpään – ja muuttamaan ensi viikolla maalle.

Tasapainoaisti vahvistuu luonnossa. (c): Mira Lainiola

Luonto herättää aistit. Luonnossa liikkuessaan tarvitsee monia aisteja. Miltä lähimetsä tuoksuu? Miltä ketunleipä maistuu? Miltä maa tuntuu jalkojen alla? Mitä näkyy puun latvoissa? Pystytkö tasapainottelemaan kaatuneen puun päällä?

Luonto opettaa – niin lasta kuin aikuista. Luonnossa oppii selviytymään, leikkimään ja rauhoittumaan. Luonnossa voi oppia niin ihminen kuin ihmisjoukkokin. Moni työyhteisö on löytänyt työhyvinvointikeinokseen luontokävelyt, joita esimerkiksi Kuntovirkku järjestää.

Luonto parantaa. Kuten minun kiukkuni, myös moni muu vaiva ja olotila voi parantua luonnossa. Raikas ulkoilma voi saada hengityksen kulkemaan paremmin, inspiroida liikkumaan luonnossa ja ovathan luonnon omat yrtitkin monen tunnetunkin rohtomme perusta.

Dinosaurusmetsä, saniaislehto – paikka, joka lumosi ja yllätti.

Luonto vähentää masennusta ja vahvistaa psyykkistä hyvinvointia. Tutkitusti luonnolla on hyvinvointia edistäviä vaikutuksia erilaisille erityisryhmille, mutta kaikilla ihmisillä luonto ei korvaa lääkitystä. Jokaiselle on oma tapansa edistää omaa mielenterveyttään.

Luonto kasvattaa yhteisöllisyyttä, yhdistää perheitä ja ystäviä. Luonnosta voi nauttia yksin, mutta myös yhdessä muiden kanssa. Samanhenkisten ihmisten kanssa on ihana retkeillä lähellä ja kaukana. Itse olen löytänyt retkisiskoja, joiden kanssa retkeillä lähiluonnossa. Olemme löytäneet monta sellaista paikkaa, joista olen vain haaveillut salaa.

Perheen kanssa retkeily luonnossa on oma lajinsa, jolloin mennään yleensä lasten ehdoilla. Perheretkeilystäkin on mahdollista tehdä hurjan hauskaa.

Metsäpäiväkotiryhmässä olen saanut huomata, kuinka luonnossa ystävyyssuhteet muodostuvat aivan eri tavalla kuin sisällä päiväkodissa. Lapset leikkivät enemmän yhdessä, löytävät samoja mielenkiinnonkohteita omaavia ystäviä ja leikitkin ovat pitkäkestoisia.

Metsätreffeistä vielä haaveilen, mutta ehkäpä sellaisetkin ovat tulevaisuudessa luvassa. Mikä olisikaan romanttisempaa kuin auringonlasku keskellä ihanaa vehreää metsää?

On monta tapaa nauttia L-vitamiinia, yksikään ei ole se ainut oikea. Löydä oma tapasi ja nauti!

Minne polku sinut vie?

KUKA PELKÄÄ PUNKKIA?

Pihalla leikkivillä lapsilla on uusi leikki. Se on sama vanha ”Kuka pelkää?”-leikki, mutta nyt ei pelätä miestä, mustekalaa eikä edes jäämiestä. Pihalla pienin heistä huutaa ”KUKA PELKÄÄ PUNKKIA?” ja kaikki juoksevat pakoon.

Tuo leikki on kovin todenmukainen. Nyt on kesä ja luonto on vihreimmillään, vehreimmillään ja elossa. On paras aika punkkikammolle.

Media on nyt täynnä uutisia punkeista. Mistä kaikkialta on löytynyt punkkeja? Kuinka paljon? Kuka on sairastunut borrelioosiin? Kuka aivokuumeeseen? Onko joku jo kuollut punkkeihin?

Punkeista on hyvä puhua, niistä on tärkeää tiedottaa ja niiden olemassaolo on hyvä tiedostaa. Punkit ovat aiheellinen vaara, mutta punkkikammo voi olla jopa este ulkoilulle. Se harmittaa.

On hyvä, että media tiedottaa punkkien vaaroista, mutta on hyvä myös tietää, että on tapoja selvitä punkkikaudesta. Eikä sen tavan tarvitse välttämättä olla se, että vietetään koko kesä sisällä.

PARHAAT VINKIT PUNKKIKAUDESTA SELVIÄMISEEN?

Kysyin vinkkejä punkkikaudesta selviämiseen ihmisiltä, jotka viettävät paljon aikaa ulkona. Eräelämästä nauttivalta perheeltä, metsäesikoulun opettajalta, luontokuvausta harrastavalta bloggaajalta ja Luontohaasteen tytöiltä.

”Hyi punkit, ikuinen riesa. Meillä varaudutaan simppelisti punkkeihin. Rokotteita ei olla otettu ja punkkivaara-alueella luonnossa liikkuessa käytetään pitkiä kumisaappaita, pitkähihaisia paitoja ja housuja ja hajustamatonta hyönteiskarkoitetta. Vaaleat vaatteet ovat hyvät, koska punkit näkyvät helpommin. Housunpuntit vielä sukkiin. Heinikot, järvien rannat ja havumetsät, eli kosteat paikat ovat niitä punkkien suosikkialueita. Se kannattaa muistaa.”
Eräipana-blogin Suvi

”Vaatetuksen lisäksi on hyvä muistaa säännölliset punkkitarkastukset, päivittäin. On hyvä myös rauhoitella itseään ja muita punkkien vaaroista ja tutustua faktatietoon. Lasten kanssa on hyvä tutustua siihen, miltä punkki näyttää. Mitkä ovat punkkivaara-alueita? Millaiset ovat punkkipihdit?”
– Metsäesikoulun opettaja, joka vie lapset päivittäin metsään

”Päivittäinen punkkitarkastus on tärkeä. Myös se, ettei anna punkkipelon estää ulkoilua ja katsoo missä liikkuu, on hyvä huomio. Ei tarvitse välttää puskia, mutta kaikkiin rytelikköihin ei tarvitse mennä. Puutiaisaivokuumerokote kannattaa ottaa, jos viettää paljon aikaa riskialueilla.”
Luontohetkiblogin Mira

”Punkit ei ole este luonnossa liikkumiselle ja retkeilemiselle. Punkkeja ei kannata pelätä, vaan niiltä kannattaa suojautua parhaansa mukaan. Jos mahdollista, kannattaa ottaa punkkirokote. Me suosimme ulkoillessa, etenkin saaristossa punkkialueilla kevyitä pitkähihaisia ja lahkeisia vaatteita. Pitkät hihat ja lahkeet suojaa samalla auringolta.

Punkkivinkki: Päivittäin on tärkeää tarkastaa, onko ihoon jäänyt punkkeja. Meidän vinkki on ottaa ystävän tai perheen jäsenen kanssa tavaksi tehdä ulkoilupäivien jälkeen ristiintarkastus – päästä varpaisiin! Tarkastakaa toisiltanne etenkin taivekohdat, kuten kainalot, polvitaipeet, korvan taukset ja varpaat. Samalla voi hoilotella vaikkapa ”pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat”- kimaraa. Kun punkkitarkastuksen ottaa normaaliksi rutiiniksi kesän seikkailuihin, muistaa sen myös aina tehdä! Ihania kesäseikkailuja.”
Luontohaasteen Ella ja Kaisa

TAKAISIN KUKA PELKÄÄ PUNKKIA-leikkiin

Pihalta kuuluu taas ”Kuka pelkää punkkia?”-huuto. Taidan mennä mukaan tuohon leikkiin, ja pakkaan punkkipihdit takataskuun, ihan vain varalta.

Ihanaa, punkitonta kesää!

METSÄRETKEN RESEPTI

Lähdetään yhdessä retkelle. Onhan kaunis kesäpäivä ja lomaakin! Mutta mitä pakataan mukaan? Mikä on metsäretken resepti?

Metsään ei tarvitse aina lähteä varustekaupan kautta, sinne olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Toki pidemmille vaelluksille kannattaa varusteet valita tarkoin, mutta sunnuntairetkelle lähiluontoon kelpaat juuri noin.

Metsään voi lähteä vaikkapa mekossa, kuten minä viime aikoina. Mukavat vaatteet ovat mukavia myös metsässä. Housujen pitkät lahkeet voivat pelastaa monelta hyttysenpistokselta.

Tarvitset mukaan seikkailumieltä, koska aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaisesti. Seikkailumielestä on myös hyötyä, kun haluaa yllättyä ja kokea elämyksiä – ja voin luvata, metsässä saa yllättyä.

Vaikka olisi taitavakin suunnistaja – aina voi eksyä. Kännykän kartta – tai ihan käsinkosketeltava kartta – on apu moneen eksymistilanteeseen.

Joskus astuu metsäretkellä vesilätäkköön – joskus laulaa itsensä suohon. Siksi varasukat ovat hyvinkin mukava löytö retkirepusta.  Kumisaappaat jalassa metsäpolut ja marjamättäät ovat hyviä kulkea.

Ota mukaan hyvät eväät ja vesipullo. Eväshetki ja metsäretki sopivat hyvin yhteen. Evääksi sopii sämpylä, hedelmä tai suklaapala. Lisäenergiaa tarvitsee aina.

Metsässä tulee joskus vessahätä. Miten silloin toimitaan? Puskapissaaminen on kansalaistaito. Riu’ulla käymistä ei moni enää osaa. Vessapaperia on aina hyvä olla mukana rulla. Sillähän voi pyyhkiä suutkin ja vuotavat nenät.

Metsässä on ihanaa samoilla yksin, mutta ystävän kanssa jaettuna kokemus voi olla kaksinverroin hauskempi. Jos näkee metsässä kesän ensimmäisen hillan / lakan / suomuuraimen tai rantakäärmeen syömässä sammakkoa, haluaa ehkä kertoa siitä muillekin. Mutta miten?

Vaikkapa kuvaamalla. Jos nautit luonnossa kuvaamisesta, muista tarkistaa, että kamerassa on akkua. Hauska tapa nauttia luonnosta on myös tallentaa luontokuvia omaan muistiinsa – se ei ehkä ole yhtä pitkäkestoinen kuin kameran muisti, mutta yleensä toimii.

Koska tykkään reseptikirjoista tein metsäretkestä reseptin. En usein kokatessani katso reseptejä, vaan sovellan niitä juuri sellaisiksi kuin minua huvittaa. Se toimii lähes aina, ainakin omasta mielestäni.

Niinpä ehdotan, että katsot tätä reseptiä ja sovellat sitä juuri sellaiseksi, kuin se sinulle sopii. Tärkeintä on, että teet metsäretkestä juuri itsesi näköisen.

Nauti metsäretkestä!

SAAKO PUUHUN KIIVETÄ? Puukiipeilyn mahdollisuuksia ja uhkia

Eräänä aamuna kysyin lapselta aamupalapöydässä: ”Saako puuhun kiivetä?” ja sain vastaukseksi epäuskoisen katseen. Aivan kuin olisin kysynyt jotain todella tyhmää ja sopimatonta. Hetken päästä hän huudahti: ”Tietenkin saa! Miten sä sellaisen olet unohtanut?!”

Niinpä. Kun näen ison monihaaraisen vahvan puun, se houkuttelee lähes aina kiipeilemään. Joskus kiipeän itse. Joskus kiipeilijä on lapseni. Muutaman kerran olemme olleet puussa kaikki kolme.

Runoilija Robert Frost on sanonut: “Aina, kun näen koivujen taipuvan vasemmalle ja oikealle, haluan ajatella, että joku poika on roikkunut siinä.”

Mutta kaikkialla puukiipeilyyn ei suhtauduta kuin meillä. Englannissa puukiipeilystä voi saada 500 punnan sakot. Syy sakkoihin voi olla luonnonsuojelu tai lasten suojelu vaaroilta.

Vaikka sallimme lapsillemme monet leikit ja pelit, elämme varomisen ja kieltämisen kulttuurissa. Kiellämme, koska ennakoimme, että jotain voi sattua. Mutta miten lapsi oppii tekemättä itse?

”Saako puuhun kiivetä talvella?” No kyllä saa!

SAAKO PUUHUN KIIVETÄ? SAA!

Puukiipeilyssä on paljon mahtavia mahdollisuuksia.

Puukiipeily on mahdollisuus haastaa ja testata itseään ja taitojaan. Se on osa tervettä kehityskaarta.

Kiipeily vaatii voimaa ja sinnikkyyttä – mutta myös kasvattaa niitä. Se on hauskaa ja kehittää keskittymiskykyä. Jos ei keskity kiipeilyyn, usein putoaa.

Itseluottamus kasvaa, kun saa luvan kanssa kokeilla kiivetä puuhun. Lapset ovat yllättävän ketteriä kiipeämään moniin sellaisiinkin puihin, joihin aikuisen mielikuvitus ei riittäisi. Ongelmanratkaisuakin siis oppii!

Kiipeillessä oppii uusia taitoa, kuten kehonhallintaa. Vähitellen näkee selkeämmin oman kehonsa rajat, jotka monella pienellä kiipeilijällä ovat vasta hahmottumassa.

Syy, miksi itse rakastan kiipeillä puissa, on luontosuhde. Pääsen lähemmäs puita, näen niiden kaarnojen rypyt ja muut pienet yksityiskohdat. Haistan ja tunnen mahlan. Kunnioitan puuta, enkä halua satuttaa sitä.

Monelle vanhemmalle puukiipeily on ollut osa omaa lapsuuttaan ja siksikin kansalaistaito, jota haluaa opettaa myös lapsilleen.

Aina ei ole helppoa katsoa, kun oma lapsi kiipeää korkeammalle kuin itse ylettää. Tällaiset ”sydän kurkussa”-hetket ovat tuttuja monelle huolehtivalle kasvattajalle, vaikka lapset eivät puissa kiipeilisikään. Nykyajan kaupunkilaislapsilla puukiipeilyn korvaavat usein leikkipuistojen kiipeilytelineet, joissa voi roikkua ja kiipeillä monin eri tavoin.

Nämä kokemukset ovat tärkeitä, niin lapselle kuin aikuisellekin. Lapsi oppii usein omat rajansa tekemällä ja mallista. Hän oppii, mikä on turvallista ja mikä ei. Pienet vauriot eivät riko lasta. Kun lapsi oppii tippumaan matalalta, hän oppii usein olemaan kiipeämättä korkeammalle kuin uskaltaa.

Aikuisen rooli puukiipeilyssä ja riskinottotilanteissa on tärkeä: mahdollistaja, opettaja, kannustaja, tukija ja lohduttaja.

Joskus lapsi kokeilee rajojaan riskialttiisti. Lapsi ei ehkä ymmärrä vielä omaa turvallisuuttaan tai voi luulla olevansa voimakkaampi tai isompi kuin oikeasti on. Silloin lapsi tarvitsee aikuisen apua ja tukea löytämään omat rajansa ja vahvuutensa.

Kasvatan apinakiipeilijöitä, jotka tietävät, että saa puussa kiivetä.

SAAKO PUUHUN KIIVETÄ? EI!

Kiellän lapsiltani puukiipeilyn puissa, jotka eivät kestä lapsen painoa. Myöskään kuolleisiin puihin emme kiipeä.

Haluan kasvattaa lapset arvostamaan luontoa – ja puita. Siksi puukiipeilyssä on tärkeää muistaa, ettei tuhoa puita tahallisesti.

Liukkaalla ja märällä säällä emme yleensä kiipeä kumisaappailla, koska tiedämme, että silloin tipumme alas.

Puukiipeilyn taidon voi oppia vanhemmiltaan. Se on taito, jonka voi opettaa lapsilleen samalla tavalla kuin opettaa ylittämään autotien. Ethän kiellä lastasi ylittämästä tietä, vaan opetat turvallisen tavan ylittää tien. Miksipä et kokeilisi samaa puukiipeilyssä?

Entä jos tippuu? Toki loukkaantumisia sattuu – murtumia, aivotärähdyksiä, luita poikki ja muita, mutta samanlaisia loukkaantumisia sattuu trampoliinilla ja arjessa muutenkin.

Älä luo ensimmäiseksi kauhuskenaarioita, vaan opeta lapselle turvallinen tapa toimia: kiipeilyssäkin.

SAAKO AIKUINEN KIIVETÄ PUUHUN?

Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia puukiipeilyn jalo taito.

Ruotsissa järjestetään puukiipeilykursseja aikuisillekin ja kurssit ovat hyvin suosittuja. Suomesta löytyy myös puukiipeilykouluttajia ja täällä järjestetään myös apinakiipeilykursseja sekä puukiipeilyn suomenmestaruuskisoja.

Harrastuksen voi aloittaa katselemalla lähiluonnon puita ja etsimällä hyviä kiipeilypuita.

Lopuksi lapseni, tuon puukiipeilyneron, muutama vinkki puukiipeilyyn

LAPSEN VINKIT PUUKIIPEILYYN

TUTUSTU PUUHUN
”Voi vaikka halata sitä puuta ensin, niin tietää kuinka iso se on.” – 7-vuotias

VARO HEIKKOJA JA LAHOJA OKSIA
”Pitää tarkistaa, että puu on vahvempi kuin itse on!” – 7-vuotias

KOKEILE JOKAINEN OKSA ERIKSEEN
”Kaikki oksat ei kanna, vaikka olen näin pieni ja ihana.” – 7-vuotias

KUNNIOITA PUUTA
”Ei saa tahallaan katkoa oksia, kun ne ovat puun käsiä!” – 7-vuotias

MÄRÄLLÄ, LIUKKAALLA KELILLÄ EI
”Kumisaappailla on muutenkin tosi vaikea kiivetä hei.” – 7-vuotias

Puukiipeily ja pitkospuut, kaksi ihanaa asiaa.  Kuvan otti Mira Lainiola / Luontohetkiblogi

Puukiipeily on mahdollisuus, joka kannattaa sallia. Siinä on riskinsä, mutta missäpä ei olisi!

Mitä lapsen taskuista löytyy metsäretken jälkeen?

Metsäretken jälkeen taskuista voi löytyä aarteita.

Onneksi housuissa on taskut. Miten muuten lapsi saisi kuljetettua mukanaan 9 tärkeää keppiä, 3 käpyä, 3 kiveä ja yhden mehupillin?

Mitä teiltä löytyy taskuista metsäretken jälkeen?