LUKUHETKI LUONNOSSA – kun kirja lähti metsään

”Mä en pysty keskittymään täällä!”, parkaisee eskarilainen, joka on syventynyt lukemaan uutta kirjaa.  Isosisko soittaa lempimusiikkiaan kovalla volyymilla huoneessaan ja pienempi ei pysty keskittymään. Lukutoukka tahtoisi lukea kirjaa nyt, kun kirjaimet tarkoittavat yhdistettynä toisiinsa sanoja ja sanat muodostavat lauseita. Ehdotan hänelle jotain uutta. Jotain, johon hän ihastuu. Lähdemme lukuhetkelle metsään.

Metsästä löytyy sopiva sammalmätäs, jolle hän istahtaa ja alkaa lukemaan. Aluksi hän lukee hiljaa, itsekseen. Pian hän katsoo ympärilleen, ettei ympärillä ole muita, ja alkaa lukemaan ääneen. Hän haluaa lukea minulle kirjan.

Lukuhetki, miksi?

Lapselle lukeminen kannattaa. Lukeminenkin on vuorovaikutusta, yhteistä aikaa ja siitä hyötyy niin lukija kuin myös kuuntelijakin. Luetusta syntyy keskusteluja, joista oppii uutta sekä keskustelutaitoja.

Lukukeskus on tutkinut, että lapsi, jolle luetaan, kasvaa itsevarmemmaksi, menestyy paremmin koulussa, saa laajemman sanavaraston, saa paremmat lähtökohdat elämäänsä ja lukee uskottavasti myös aikuisena. Siinä on jo monta hyvää syytä lukea lapselle.

Iltasatuhetken tärkeys ei ole ihmeellinen asia. Se voi olla kiireisen päivän ainoita hetkiä, jossa vanhempi kohtaa lapsen kiireettömästi, ottaa syliin ja on läsnä lapselle. Se on hyvin arvokas hetki, lukuhetki.

Ääneen lukeminen on tutkitusti paras tapa, jolla asiat jäävät mieleen. Vaikka lapseni osaavatkin jo molemmat lukea, he nauttivat siitä, että heille luetaan. Minä luen satuja kuin opettaja. Eläydyn ääniin, kuiskin, mörisen ja heittäydyn mukaan tarinaan. Joskus huomaan eläytyväni niin, että luen vielä kirjaa ääneen, vaikka molemmat lapsista jo nukkuvat kainaloissani sikeästi.

Kun lapsi harjoittelee itse lukemista, hän usein harjoittelee sanoja ääneen. Meillä on huomattu, että harjoittelu sujuu usein parhaiten, kun ympäristössä ei ole ärsykkeitä, kuten tietokoneita, televisioita tai sitä isosiskoa musiikkinsa kanssa.

Isosiskon kanssa lukemaan harjoittelu oli hauskaa ja oivaltavaa, mutta hän tarvitsi oman tilansa. Pikkusiskolleen hän ei missään nimessä halunnut lukea ennen kuin osasi jokaisen sanan.

Pikkusisko oppi lukemaan nopeasti, koska tahtoi tietää, mitä isosisko oli lukenut. Hän oppi siskoltaan, kysyi aina, kun ei tuntenut jotain sanaa ja tarvitsi yleisönsä. Vaikka hän nauttiikin lukuhetkistään muiden ympäröimänä, hänkin tarvitsee oman rauhansa – siis metsän.

”Lukurauha, kiitos!”, hän muistuttaa ja jatkaa lukuhetkeään.

Lukuhetki luonnossa on maaginen kokemus

Minä olen vienyt jo muutaman vuoden ajan kirjoja metsään. Luen lapsiryhmälle mielelläni ulkona. Metsästä löytyy helposti hyvä lukupaikka, jossa jokainen saa ottaa hyvän asennon. Osa löytää paikkansa sammalmättäältä, toiset suosivat puunkantoja. Joku makaa maassa ja tuijottelee taivasta, toinen taas istuu risti-istunnassa ja tahtoo nähdä kirjan tarkasti.

Kun avaan satukirjan metsässä, tapahtuu jotain ihmeellistä, sellaista mitä ei sisällä aina tapahtuisi. Satuhetken yleisö kuuntelee kirjaa aivan uudenlaisella innolla, esittää kysymyksiä ja mielellään lähtee leikkimään kirjan satua lukuhetken päätyttyä. Kirja on sisäistetty, tarinasta saatu jotain itselleen ja leikkiin tulee uusia elementtejä. Yhtenä päivänä olemme metsätonttuja, toisena kokonainen muumiperhe.

Millainen olisi ala-asteen lukutunti ulkona? Olisiko se rauhallisempi kuin pulpetissa istuttu? Ymmärtäisivätkö lapset lukemansa paremmin? Sitä kannattaa kokeilla.

Ei ole huono idea lähteä itsekään lukemaan ulos, lähiluontoon tai vaikka vain pihalle. Samalla tavalla kuin eskarilaiseni tahtoi pois ärsykkeiden ja virikkeiden luota, ei meillä nykyajan aikuisillakaan ole helppo keskittyä yhteen toimintaan kaikkien virikkeiden, kiireen ja ärsyketulvan keskellä. Joskus kannattaa pysähtyä, ottaa omaa aikaa ja lukea hyvä kirja.

Kokeile lähteä lukemaan lapsen tai lapsiryhmän kanssa ulos. Se voi olla yllättävän opettavaista. Erityisesti se on hauskaa.

”Ke-vät-ret-ki!”, hän lukee aivan itse.

Aarrejahti luonnossa

Vihdoinkin kevät on täällä.

Kevätaurinko lämmittää nenänpäitä ja niin pienet kuin isotkin on innoissaan etsimässä merkkejä keväästä. Kuka näkee ensimmäisenä leskenlehden? Kenen kädellä kävelee ensimmäinen muurahainen?

Pienen kevättutkijan into on suunnaton, kun ensimmäinen hämähäkki ja kärpänen ilmaantuvat näköpiiriin.

Miten kevättä voi tutkia lasten kanssa?

Luonto-Liiton Kevätseuranta tarjoaa ihanan valmiin tulostettavan pohjan, jolla on helppo seurata kevään etenemistä päiväkodissa, koulussa ja kotona lasten kanssa. Materiaali on monipuolinen ja opettavainen aikuisellekin.

Värinautit ovat tehneet kevään seuraamiseen ikioman kevätbingon, josta pääsee värittämään aina yhden ruudun, kun bongaa kevään merkin. Se sopii pienemmillekin ja ryhmätyöskentelyynkin.

Minä tahdoin tehdä lapsille jotain erilaista. Meillä on innostuttu etsimisestä ja leikitty salapoliisia. Salapoliisileikit ovat siirtyneet nyt metsään luontoetsiväleikeiksi. Oli siis luontevaa tehdä lapsille ikioma, kuvitettu aarrejahti-kartta.

Annoin aarrejahtikartan sekä kynän lapsille metsässä viime viikolla. Lunta oli vielä paljon, mutta innokkaat etsivät löysivät jo osan – ainakin leikisti kuulemma. Aarrejahtikartta lähtee tällä viikolla ja ensi viikollakin mukanamme metsään.

Yksi toiveikas luontoetsivä haaveili, voisimmeko leikkiä aina aarrejahtia. Sitä leikitään aina välillä, mutta usein on paljon muutakin mielenkiintoista yhteistoimintaa metsässä.

Meidän ”Luontoetsivät – luonnossa aarrejahdissa”-lomakkeemme saatte ladata tästä ( aarrejahti luonnossa ) käyttöönne tai tehkää vaikka ikioma aarrejahtikarttanne!

Etsimisen ja löytämisen riemua!

Kevät! Vihdoinkin voi aarrejahti kevään merkeistä alkaa.

Kuinka saada lapset ulkoilemaan – ja viihtymään ulkona?

 

Kun lapseni valittaa, että hänellä on tylsää, eikä ole mitään tekemistä, yleisin vastaukseni siihen on: ”Mene ulos leikkimään.”

Vastaus ei todellakaan miellytä häntä aina: sisällä on virikkeitä, digilaitteita ja valmiita leluja – ulkona märkää, kylmää ja leikit pitää keksiä itse. Kuravaatteet kiukuttavat, kumisaappaisiin on varmasti tullut yön aikana reikiä ja entäs jos ei keksikään mitään tekemistä siellä ulkona.

Vaikka lähteminen kuinka kiukuttaisi ja ärsyttäisi, tapahtuu ihme, kun hän pääsee ulos. Huomaamattaan hänellä onkin paljon tekemistä, hauskaa ja säätilastakin tulee vain asennekysymys. Kuravaatteistakin on hyötyä, jos haluaa hypätä isoon vesilätäkköön. Totta kai hän sinne hyppääkin. Kukapa  jättäisi hyvän tilaisuuden käyttämättä?

Kaikille lapsille uloslähteminen ei ole yhtä helppoa kuin hänelle. Hänelle on opetettu jo vuosien ajan ulkoilmaelämää positiivisena asiana. Häntä on viety ulos säällä kuin säällä. Hän on jo aikamoinen asiantuntija ulkoilussa.

Jos lapset saavat päättää, he voivat hyvinkin valita sisäleikit ulkoilun sijasta. He ovat tottuneet sen helppouteen. Viime vuosina lasten oma elinympäristö on kaventunut vain muutamaan sataan metriin kotioven ulkopuolelle. Se vähentää seikkailumahdollisuuksia lähiluonnossa hyvin paljon.

Jotta lapset kasvaisivat viihtymään ulkona, se vaatii paljon harjoitusta.

Päiväkodeissa ulkoillaan päivittäin: usein aamupäivisin ja iltapäivisin. Metsäpäiväkodeissa ulkoillaan koko päivän ajan. Ulkoilu varhaiskasvatuksessa ei ole pelkkää lasten uloslaittamista, vaan tärkeä osa pedagogista toimintaa raittiissa ulkoilmassa.

Ulkoilussa lapsi oppii monia asioita, kuten esimerkiksi luovaa leikkiä, mielikuvitusta, vapaata leikkiä, kiipeilyä, erilaisilla maastoilla liikkumista, yhdessä toimimista ja tutkimista.

Kuralätäköissä hyppiminen, matojen tutkiminen ja hiekkakakkujen rakentamisen taito ovat asioita, joita ilman lapsi toki pärjää elämässä, mutta jää paljosta paitsi. Ulkoleikkien riemu on asia, jota ei voi oppia sisällä eikä kirjoista – se pitää kokea.

Uusimpien liikuntasuositusten mukaan lasten tulisi liikkua vähintään 3 tuntia päivässä: sisäliikunnassa tuo määrä harvoin täyttyy – ulkona liikkuu vahingossa, huomaamatta.

Päiväkotiulkoilu ei silti riitä. Joillekin lapsista tuo päiväkotiulkoilu on päivän ainoa ulkoilu. Harrastukset, perhearki ja kiireet vievät kalentereista ajan ulkoilulta. Päiväkoti ei voi olla lapsen ainoa paikka, jossa hän liikkuu ja on ulkona.

Me olemme itse omalla toiminnallamme lapsillemme mallina: jos sanomme lapsille ”mene ulos leikkimään” ja jäämme aina itse sisään, emme tarjoa ulkoleikkeihin minkäänlaista mallia.

Lasten kanssa ulkona leikkiminen ja oleilu ovat aikuisellekin hyvin rentouttavia tapoja viettää aikaa, vaikka aluksi voisikin ahdistaa ja kiireet sekä tekemättömät asiat kummitella takaraivossa.

Ulkoilmaelämä vaatii sen, että on läsnä siinä mitä tekee. Se vaatii aikuiselta pidemmän aikaa totutella kuin lapselta. Läsnäoloon tarvitaan se, ettei huomio ole älylaitteessa vaan juuri tässä hetkessä. Metsäretki kännykän ruudun läpi tuijotettuna on toki metsäretki, mutta läsnäoloa siinä ei ole. Useat upeat asiat menevät ohi, jos ei ole hetkessä läsnä.

Käpylehmien tekemisen olemme jokainen oppineet joltain. Tarjoa lapselle mahdollisuus rakentaa, suunnitella, muokata ja leikkiä ulkona. Opeta uutta ja kannusta kokeilemaan. Kepit, tikut, kivet ja kaikki ulkona voi saada täysin uuden elämän. Ne eivät ole lapselle ensisijaisesti vaarallisia asioita.

Lapseni on antanut kaikille lähimetsämme isoille kiville Frozen-elokuvan inspiroimana kivipeikkonimet.  Hän etsii kivistä ja puista kasvoja innokkaasti. Kivipeikkoja tervehtii koko perhe, koska olisihan nyt epäkohteliasta olla tervehtimättä.

Toisten lasten seurassa lapset inspiroituvat luonnollisesti. Siskosparimme leikkii enää harvoin yhdessä, mutta kun leikkii, he leikkivät pihallamme. Kun kavereita kutsutaan kylään ja etenkin kun leikitään yhdessä ulkona, leikit kasvavat ja suurenevat. Niihin tulee uusia ideoita. Polkupyörästä tuleekin lumihirviö ja ämpäristä ritarille kypärä. Niitä leikkejä on ihana seurata – ja niissä on ihana myös olla mukana.

Ulkoilulle on tarjottava tilaa ja aikaa. Kiire tappaa usein luovuuden. Lapset nauttivat luonnossa haahuilusta, leikkimisestä ja tutkimisesta, kun saavat sille ajan ja aikuisen tuen.

Tärkeää on kunnioittaa ulkona ympäröivää luontoa ja antaa sen inspiroida. Siitä on hyvä lähteä luomaan omaa seikkailuaan luonnossa. Ei ole yhtä oikeaa tapaa leikkiä tai olla ulkona. Jokaisella on oma tapansa. Annetaan jokaisen löytää oma tapansa.

Seuraavan kerran, kun ehdotan lapselleni: ”Mene ulos leikkimään” – ehdotan sitä myös itselleni.

METSÄ JA LAPSET: Hyvinvointivaikutukset

”Ettekö te ole kaikki koko ajan kipeinä, kun olette siellä metsässä niin paljon?” oli kysymys, joka yllätti minut, kun kerroin taannoin, että päiväkotiryhmäni viettää viikosta kolme päivää metsässä ja lähiluonnossa.

Päinvastoin. Säännöllinen metsässä seikkailu lasten kanssa on saanut aikaan sen, että koin vasta nyt syksyni ensimmäisen flunssan. Yleensä sairastun flunssaan jo syksyn ensimmäisillä viikoilla ja sairastan syksyni aikana useammankin flunssan.

On kulunut neljä kuukautta siitä, kun aloitimme tämän ryhmän kanssa metsätoimintamme näin suuressa mittakaavassa. Päiväkotitauteja on monia – flunssaa, oksennustautia ja muuta mukavaa – mutta monet niistä olemme onnistuneet välttämään tänä syksynä. Se, että ulkoilemme paljon, vähentää sairastamistamme.

Meillä on aina mukana ensiapulaukku, mutta vielä tähän mennessä emme ole päässeet sitä tutkimaan tarkemmin lasten kanssa metsässä. Punkkikauteen keväällä olemme varautuneet, kyihin ja muihin metsän vaaroihin myös.

Ensimmäisinä viikkoina monia väsytti kävellä metsäpaikalle, nyt sinne juostaan. Pienten, ja opettajankin, fyysinen kunto on kohentunut juostessamme metsäpoluilla, leikkiessämme ja tasapainoillessamme erilaisilla puunrungoilla. Lasten motoriset perustaidot ovat kehittyneet.

Saman kehityksen huomaan omissa lapsissani, jotka ovat innostuneet polkujuoksemisesta. Aluksi juokseminen oli hankalaa, mutta vähitellen siitä on tullut kevyempää eivätkä kivet ja kannot poluilla enää haittaa. He hallitsevat kehoaan paremmin kuin ennen.

Suuren kehityksen olen nähnyt niin omassa kuin lastenkin keskittymiskyvyssä. Kun tutkitaan lähiluontoa, etsitään aarteita ja luetaan kiinnostavia kirjoja metsässä, lapset jaksavat keskittyä samaan tekemiseen paljon pidempään kuin sisällä.

Minulle metsä on seikkailupaikan ja leikkipaikan lisäksi erittäin tärkeä paikka rauhoittumiseen ja rentoutumiseen. Jo muutamassa minuutissa metsässä suuri osa arjen stressistä kaikkoaa, myös lapsilla. Eräänä päivänä menin metsäpaikallamme makaamaan maahan ja katsoin pilviä – yhtäkkiä vieressäni oli koko lapsiryhmäni tuijottelemassa pilviä kanssani – rauhoittumassa kanssani. Metsä rentouttaa minua paremmin kuin mikään mielenrauhaa edistävä cd-nauha – ja olen huomannut sen vaikuttavan samoin lapsiin.

Metsässä sosiaaliset taidot kehittyvät myös. Metsäpaikallamme ei ole niin sanottuja tyttöjen ja poikien leikkejä, vaan leikkeihin saavat osallistua kaikki. Usein leikit muodostuvatkin mielenkiinnonkohteiden mukaan ja muodostuu myös uusia ihania ystävyyssuhteita.

Lapset ovat oppineet sen, että metsään mahtuvat kaikki äänet ja kaikki tunteet. Pahalla päällä saa olla metsässä ja sen purkamiseen on harjoiteltu tapoja. Tällä hetkellä suosituin tapa on murista isolle kivelle. Metsässä on tilaa myös naurulle, ilolle ja oivaltamiselle. Löytyy joskus myös kaikkea ällöä, kuten koirankakkaa, mutta sitäkin on kiva tutkia kepillä (ja joskus kengänpohjalla).

Metsä ja luonto eivät ole niitä asioita, jotka sairastuttavat lasta tai aikuista. On tutkittu, että ihmisen kosketus luontoon pitää ihmisen terveenä – käytännössä se, että puutarhanhoito tekee ihmisen hyvinvoivaksi, ei ole myytti, vaan totista totta. Jos istumme päivät pitkät sisätiloissa, sairastumme helpommin. Luonto antaa ihmiselle, jo pienelle, luontaista vastustuskykyä.

Kysyin asiantuntijaraadiltani, siis lapsilta, miten metsä vaikuttaa heidän oloonsa:
”Musta on kivaa, kun metsässä ei tarvitse olla hiljaa.”-
”Ja metsässä saa juosta!”
”Metsässä on kivaa etsiä aarteita ja löytää ne.”
”Mä uskallan kiivetä isolle kivelle ja sitä en uskaltanu ennen.”
”Mä oon saanu metsässä uuden ystävän.”
”Onko pakko aina lähtee takasin metsästä päiväkodille?”

Metsän on tutkittu myös antavan sietokykyä monille allergioille. Sitä emme vielä itse ole päässeet näkemään, mutta parasta minusta on se, että nautimme metsässä olosta kaikki ja voimme siellä hyvin.

METSÄ JA LAPSET-sarja jatkuu aiheella pukeutuminen.

Sarjan ensimmäinen osa on Jokamiehenoikeudet.

METSÄ JA LAPSET: Jokamiehenoikeudet

Tiedätkö mitä ovat jokamiehenoikeudet? Monelle ne ovat itsestäänselvyys, mutta yhä useammin tapaan ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä ne ovat. Ihmisten suhde luontoon on muuttunut viime vuosina ja kiinnostus sekä tieto luonnosta on heikentynyt. Minusta tämä kehitys on huolestuttavaa. Emme edes tiedä, kuinka harvinaislaatuiset ja suuret oikeudet jokaisella meistä täällä Suomessa on jopa maailman mittapuulla katsottuna. Meillä on oikeus luontoon, metsiin, vesistöihin ja siellä olemiseen. Oikeuksien kanssa tulee aina kuitenkin myös velvollisuudet.

Sanana jokamiehenoikeudet on aina ollut minulle hyvin normaali, mutta kun 4-vuotias kysyi: ”Onko ne jokamiehenoikeudet myös jokanaisenoikeuksia?” tajusin, ettei se olekaan yksiselitteinen. Joihinkin sanoihin on niin tottunut, ettei tajuakaan sitä, mitä pieni lapsi niistä heti tajuaa.

Jokamiehenoikeudet ovat jokaisen aikuisen ja lapsen oikeuksia, joita luonnossa saa ja ei saa tehdä riippumatta siitä kuka maan omistaa. Ne voisivat olla nimeltään jokaisenoikeuksia tai luonnossakävijänoikeuksia. Ne eivät katso ikää eivät sukupuolta eivätkä kansallisuutta.

Sisällöltään jokamiehenoikeudet ovat jo pienille lapsille helppoja oppia – niitä opitaan perimätiedossa, luonnossa kulkiessa, metsäretkillä ja luontosuhdetta rakentamalla. Ja tietenkin leikkimällä.

Meillä on tapana leikkiä metsässä paljon. Yksi suosittu ja erittäin hauska leikkimme on Muumipeikon retket-kirjoista löytyvä jokamiehenoikeusleikki, jossa leikitään mitä saa ja mitä ei saa tehdä metsässä. Muutaman kerran jälkeen lapset muistavat jo hurjan hyvin säännöt, kuinka toimia metsässä.

Parhaita vastaajia siihen, mitä jokamiehenoikeudet pitävät sisällään, ovat lapset. Niinpä kysyin heiltä.

Mitä luonnossa saa tehdä?
”No saa ainaki kerätä marjoja, mutta ei kannata kerätä kielonmarjoja, koska niitä ei saa syödä.”
”Luonnossa saa leikkiä!”
”Saa tutkia niillä luupeilla.”
”Saa nauraa.”
”Saa olla kiukkuinen.”
”Saa kävellä ja leikkiä kalliokiipeilijää. Se on mun harrastus tänään.”
”Saa seikkailla, niin kuin me!”
”Saa rakentaa majan.”

Mitä luonnossa ei saa tehdä?
”Ei saa repiä eläviä puita, koska niitä sattuu!”
”Ei saa ajaa niillä mopoilla, koska se sattuu korviin ja luontoon.”
”Ei ainakaan saa kiusata lintuja tai eläimiä, koska ketään ei saa kiusata.”
”Ne roskat pitää aina kerätä. Niinku me kerätäänki.”
”Sammalta ei saa repii, koska se ei kasva heti takaisin.”
”Ei saa mennä toisten pihoille syömään omenoita, kun muuten tulee paha mieli.”
”Ei saa tehdä kokkoa, vaikka haluaisi olla vähän intiaani.”

Vaikka jokamiehenoikeuksia ei ole Suomen laissa määritelty, on tulevaisuuden kannalta tärkeää, että ne säilyvät. Tulevaisuus, jossa lapsillamme ja heidän lapsillaan on mahdollisuus löytää ja nauttia luonnosta luomalla ikioma luontosuhde, on arvokas perintö. Kunnioitetaan harvinaislaatuisia jokamiehenoikeuksiamme, ne ovat meitä ja heitä varten.

Metsä ja Lapset-sarja jatkuu ensi maanantaina aiheella hyvinvointivaikutukset.

Faktatietoa jokamiehenoikeuksista pääset lukemaan täältä.