MITÄ METSÄ OPETTAA?

Ensimmäiset viikot tämän syksyn metsäesikoulua ovat takana. Päättäväisen tomerasti lähtee lauma metsäeskareita tömistelemään kohti metsää. Reput selässä, kaveri vieressä ja edessä aina uusi suuri seikkailu.

Päiväkodin pihalla lähtiessämme huudahtaa pieni poika peräämme: ”Miksi te aina lähdette metsään?!”

Niinpä. Miksi me menemme joka päivä metsään? Oppiiko metsässä enemmän kuin sisätiloissa?

Metsä opettaa paljon enemmän kuin osasin itse kuvitellakaan, kun aloitin metsäryhmätoiminnan päiväkodissa.

Olin lukenut Ruotsin ja Norjan ulkoilmapäiväkodeista, käynyt Suomen Ladun Metsämörrikoulutuksen, kuten monet kollegani ja lukenut ryhmistä, jotka ovat siirtäneet toimintansa ulos. Metsäkärpänen puri ja metsäryhmää oli kokeiltava meilläkin. Kävin Luonnossa Kotonaan-koulutuksen ja tutustuin muihin metsäpedagogiikkaa työssään hyödyntäviin kasvattajiin.

Paluuta metsäryhmästä sisäryhmään ei ole. Opin joka päivä uutta metsästä oppimisympäristönä. Eniten opin lapsilta. Heidän tapansa toimia metsässä yllättää minut joka päivä. He ovat kuin pieniä tutkimusmatkailijoita, eräoppaita ja ennen kaikkea leikkijöitä.

Mitä metsä opettaa ja miten?

On monta asiaa, mitä metsä on meille opettanut ja opettaa.

(”Mitä metsä opettaa”-julisteen voit ladata tästä)

Olemme tehneet yhteistyötä.
Olemme oppineet miettimään miksi.
Olemme kuvitelleet.
Olemme tutkineet.
Olemme seikkailleet lähelle ja kauas.
Olemme oppineet olemaan rohkeita – ja myöntämään myös, että pelottaa.
Olemme sotkeneet itsemme, mutta muistaneet sitten, että vaatteet voi aina pestä.
Olemme kasvattaneet immuniteettiamme ja olleet yllättävän vähän kipeinä.
Olemme testanneet omia rajojamme ja harjoitelleet tottelemaan rajoja.
Olemme oppineet näkemään kauneutta kummallisissakin paikoissa.
Olemme liikkuneet monipuolisesti: kiipeilemällä, patikoimalla, juoksemalla, polkujuoksemalla, hyppimällä, ryömimällä, konttaamalla ja vaikka miten!
Olemme oppineet leikin kautta.
Olemme harjoitelleet käyttämään kaikkia aistejamme.
Olemme rakastuneet luontoon.
Olemme harjoitelleet selviämään konfliktitilanteista.
Olemme oppineet sinnikkyyttä ja empaattisuutta.
Olemme löytäneet ja kehittäneet omia vahvuuksiamme.
Olemme vahvistaneet itsetuntoamme yrittämällä, yrittämällä uudelleen ja onnistumalla.
Olemme luoneet ikiomia luontosuhteita.

Kasvattajana olen itse oppinut, kuinka metsässä lapsiryhmä toimii. Ryhmäytyminen ja me-hengen muodostaminen onnistuu mukavien leikkien kautta. Metsässä ei ole tyttöjen ja poikien leikkejä vaan yhteisiä leikkejä, jotka usein muodostuvat mielenkiinnonkohteiden mukaan. Metsäleikeissä kukaan ei jää ulkopuolelle ja jopa opettaja pääsee mukaan, vaikkakin joskus olemaan kivi tai puu.

Vauhdikas lapsi voi löytää metsässä keinoja rauhoittua ja arka lapsi keinoja rohkaistua. Metsä on ihmeellinen oppimisympäristö, joka tarjoaa jokaiselle jotakin.

Mutta miten metsä toimii oppimisympäristönä?

Käytännössä mitä vaan voi opettaa myös ulkona: oli se sitten matematiikkaa, äidinkieltä, kuvataidetta, avaruuden tutkimista tai liikuntaa. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa oppiminen tapahtuu usein leikin kautta ja ulkoleikit voi siirtää helposti myös metsään.

Metsään lähtiessä kannattaa suunnitella opetuskokonaisuus ja pakata siihen tarvittavia asioita mukaan reppuun. Tärkeää on silti jättää myös vapaalle leikille aikaa. Metsässä isokin lapsi tai aikuinen tarvitsee aikaa leikille.

Muutama käytännön vinkki metsään:

Luonnon juhlia voi juhlia luonnossa ympäri vuoden.

Mitä tehdä metsässä?

Kotileikin voi viedä metsään.

Lukuhetken voi viedä metsään.

Mappa tarjoaa monta hyvää vinkkiä ulkona oppimiseen.

Ulkoluokka tarjoaa maksuttomasti

Metsätoimintaa vaan kokeilemaan!

Ehkä metsäkärpänen puraisee juuri sinuakin!

METSÄRETKEN RESEPTI

Lähdetään yhdessä retkelle. Onhan kaunis kesäpäivä ja lomaakin! Mutta mitä pakataan mukaan? Mikä on metsäretken resepti?

Metsään ei tarvitse aina lähteä varustekaupan kautta, sinne olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Toki pidemmille vaelluksille kannattaa varusteet valita tarkoin, mutta sunnuntairetkelle lähiluontoon kelpaat juuri noin.

Metsään voi lähteä vaikkapa mekossa, kuten minä viime aikoina. Mukavat vaatteet ovat mukavia myös metsässä. Housujen pitkät lahkeet voivat pelastaa monelta hyttysenpistokselta.

Tarvitset mukaan seikkailumieltä, koska aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaisesti. Seikkailumielestä on myös hyötyä, kun haluaa yllättyä ja kokea elämyksiä – ja voin luvata, metsässä saa yllättyä.

Vaikka olisi taitavakin suunnistaja – aina voi eksyä. Kännykän kartta – tai ihan käsinkosketeltava kartta – on apu moneen eksymistilanteeseen.

Joskus astuu metsäretkellä vesilätäkköön – joskus laulaa itsensä suohon. Siksi varasukat ovat hyvinkin mukava löytö retkirepusta.  Kumisaappaat jalassa metsäpolut ja marjamättäät ovat hyviä kulkea.

Ota mukaan hyvät eväät ja vesipullo. Eväshetki ja metsäretki sopivat hyvin yhteen. Evääksi sopii sämpylä, hedelmä tai suklaapala. Lisäenergiaa tarvitsee aina.

Metsässä tulee joskus vessahätä. Miten silloin toimitaan? Puskapissaaminen on kansalaistaito. Riu’ulla käymistä ei moni enää osaa. Vessapaperia on aina hyvä olla mukana rulla. Sillähän voi pyyhkiä suutkin ja vuotavat nenät.

Metsässä on ihanaa samoilla yksin, mutta ystävän kanssa jaettuna kokemus voi olla kaksinverroin hauskempi. Jos näkee metsässä kesän ensimmäisen hillan / lakan / suomuuraimen tai rantakäärmeen syömässä sammakkoa, haluaa ehkä kertoa siitä muillekin. Mutta miten?

Vaikkapa kuvaamalla. Jos nautit luonnossa kuvaamisesta, muista tarkistaa, että kamerassa on akkua. Hauska tapa nauttia luonnosta on myös tallentaa luontokuvia omaan muistiinsa – se ei ehkä ole yhtä pitkäkestoinen kuin kameran muisti, mutta yleensä toimii.

Koska tykkään reseptikirjoista tein metsäretkestä reseptin. En usein kokatessani katso reseptejä, vaan sovellan niitä juuri sellaisiksi kuin minua huvittaa. Se toimii lähes aina, ainakin omasta mielestäni.

Niinpä ehdotan, että katsot tätä reseptiä ja sovellat sitä juuri sellaiseksi, kuin se sinulle sopii. Tärkeintä on, että teet metsäretkestä juuri itsesi näköisen.

Nauti metsäretkestä!

Kuinka saada lapset ulkoilemaan – ja viihtymään ulkona?

 

Kun lapseni valittaa, että hänellä on tylsää, eikä ole mitään tekemistä, yleisin vastaukseni siihen on: ”Mene ulos leikkimään.”

Vastaus ei todellakaan miellytä häntä aina: sisällä on virikkeitä, digilaitteita ja valmiita leluja – ulkona märkää, kylmää ja leikit pitää keksiä itse. Kuravaatteet kiukuttavat, kumisaappaisiin on varmasti tullut yön aikana reikiä ja entäs jos ei keksikään mitään tekemistä siellä ulkona.

Vaikka lähteminen kuinka kiukuttaisi ja ärsyttäisi, tapahtuu ihme, kun hän pääsee ulos. Huomaamattaan hänellä onkin paljon tekemistä, hauskaa ja säätilastakin tulee vain asennekysymys. Kuravaatteistakin on hyötyä, jos haluaa hypätä isoon vesilätäkköön. Totta kai hän sinne hyppääkin. Kukapa  jättäisi hyvän tilaisuuden käyttämättä?

Kaikille lapsille uloslähteminen ei ole yhtä helppoa kuin hänelle. Hänelle on opetettu jo vuosien ajan ulkoilmaelämää positiivisena asiana. Häntä on viety ulos säällä kuin säällä. Hän on jo aikamoinen asiantuntija ulkoilussa.

Jos lapset saavat päättää, he voivat hyvinkin valita sisäleikit ulkoilun sijasta. He ovat tottuneet sen helppouteen. Viime vuosina lasten oma elinympäristö on kaventunut vain muutamaan sataan metriin kotioven ulkopuolelle. Se vähentää seikkailumahdollisuuksia lähiluonnossa hyvin paljon.

Jotta lapset kasvaisivat viihtymään ulkona, se vaatii paljon harjoitusta.

Päiväkodeissa ulkoillaan päivittäin: usein aamupäivisin ja iltapäivisin. Metsäpäiväkodeissa ulkoillaan koko päivän ajan. Ulkoilu varhaiskasvatuksessa ei ole pelkkää lasten uloslaittamista, vaan tärkeä osa pedagogista toimintaa raittiissa ulkoilmassa.

Ulkoilussa lapsi oppii monia asioita, kuten esimerkiksi luovaa leikkiä, mielikuvitusta, vapaata leikkiä, kiipeilyä, erilaisilla maastoilla liikkumista, yhdessä toimimista ja tutkimista.

Kuralätäköissä hyppiminen, matojen tutkiminen ja hiekkakakkujen rakentamisen taito ovat asioita, joita ilman lapsi toki pärjää elämässä, mutta jää paljosta paitsi. Ulkoleikkien riemu on asia, jota ei voi oppia sisällä eikä kirjoista – se pitää kokea.

Uusimpien liikuntasuositusten mukaan lasten tulisi liikkua vähintään 3 tuntia päivässä: sisäliikunnassa tuo määrä harvoin täyttyy – ulkona liikkuu vahingossa, huomaamatta.

Päiväkotiulkoilu ei silti riitä. Joillekin lapsista tuo päiväkotiulkoilu on päivän ainoa ulkoilu. Harrastukset, perhearki ja kiireet vievät kalentereista ajan ulkoilulta. Päiväkoti ei voi olla lapsen ainoa paikka, jossa hän liikkuu ja on ulkona.

Me olemme itse omalla toiminnallamme lapsillemme mallina: jos sanomme lapsille ”mene ulos leikkimään” ja jäämme aina itse sisään, emme tarjoa ulkoleikkeihin minkäänlaista mallia.

Lasten kanssa ulkona leikkiminen ja oleilu ovat aikuisellekin hyvin rentouttavia tapoja viettää aikaa, vaikka aluksi voisikin ahdistaa ja kiireet sekä tekemättömät asiat kummitella takaraivossa.

Ulkoilmaelämä vaatii sen, että on läsnä siinä mitä tekee. Se vaatii aikuiselta pidemmän aikaa totutella kuin lapselta. Läsnäoloon tarvitaan se, ettei huomio ole älylaitteessa vaan juuri tässä hetkessä. Metsäretki kännykän ruudun läpi tuijotettuna on toki metsäretki, mutta läsnäoloa siinä ei ole. Useat upeat asiat menevät ohi, jos ei ole hetkessä läsnä.

Käpylehmien tekemisen olemme jokainen oppineet joltain. Tarjoa lapselle mahdollisuus rakentaa, suunnitella, muokata ja leikkiä ulkona. Opeta uutta ja kannusta kokeilemaan. Kepit, tikut, kivet ja kaikki ulkona voi saada täysin uuden elämän. Ne eivät ole lapselle ensisijaisesti vaarallisia asioita.

Lapseni on antanut kaikille lähimetsämme isoille kiville Frozen-elokuvan inspiroimana kivipeikkonimet.  Hän etsii kivistä ja puista kasvoja innokkaasti. Kivipeikkoja tervehtii koko perhe, koska olisihan nyt epäkohteliasta olla tervehtimättä.

Toisten lasten seurassa lapset inspiroituvat luonnollisesti. Siskosparimme leikkii enää harvoin yhdessä, mutta kun leikkii, he leikkivät pihallamme. Kun kavereita kutsutaan kylään ja etenkin kun leikitään yhdessä ulkona, leikit kasvavat ja suurenevat. Niihin tulee uusia ideoita. Polkupyörästä tuleekin lumihirviö ja ämpäristä ritarille kypärä. Niitä leikkejä on ihana seurata – ja niissä on ihana myös olla mukana.

Ulkoilulle on tarjottava tilaa ja aikaa. Kiire tappaa usein luovuuden. Lapset nauttivat luonnossa haahuilusta, leikkimisestä ja tutkimisesta, kun saavat sille ajan ja aikuisen tuen.

Tärkeää on kunnioittaa ulkona ympäröivää luontoa ja antaa sen inspiroida. Siitä on hyvä lähteä luomaan omaa seikkailuaan luonnossa. Ei ole yhtä oikeaa tapaa leikkiä tai olla ulkona. Jokaisella on oma tapansa. Annetaan jokaisen löytää oma tapansa.

Seuraavan kerran, kun ehdotan lapselleni: ”Mene ulos leikkimään” – ehdotan sitä myös itselleni.