METSÄ JA LAPSET: Hyvinvointivaikutukset

”Ettekö te ole kaikki koko ajan kipeinä, kun olette siellä metsässä niin paljon?” oli kysymys, joka yllätti minut, kun kerroin taannoin, että päiväkotiryhmäni viettää viikosta kolme päivää metsässä ja lähiluonnossa.

Päinvastoin. Säännöllinen metsässä seikkailu lasten kanssa on saanut aikaan sen, että koin vasta nyt syksyni ensimmäisen flunssan. Yleensä sairastun flunssaan jo syksyn ensimmäisillä viikoilla ja sairastan syksyni aikana useammankin flunssan.

On kulunut neljä kuukautta siitä, kun aloitimme tämän ryhmän kanssa metsätoimintamme näin suuressa mittakaavassa. Päiväkotitauteja on monia – flunssaa, oksennustautia ja muuta mukavaa – mutta monet niistä olemme onnistuneet välttämään tänä syksynä. Se, että ulkoilemme paljon, vähentää sairastamistamme.

Meillä on aina mukana ensiapulaukku, mutta vielä tähän mennessä emme ole päässeet sitä tutkimaan tarkemmin lasten kanssa metsässä. Punkkikauteen keväällä olemme varautuneet, kyihin ja muihin metsän vaaroihin myös.

Ensimmäisinä viikkoina monia väsytti kävellä metsäpaikalle, nyt sinne juostaan. Pienten, ja opettajankin, fyysinen kunto on kohentunut juostessamme metsäpoluilla, leikkiessämme ja tasapainoillessamme erilaisilla puunrungoilla. Lasten motoriset perustaidot ovat kehittyneet.

Saman kehityksen huomaan omissa lapsissani, jotka ovat innostuneet polkujuoksemisesta. Aluksi juokseminen oli hankalaa, mutta vähitellen siitä on tullut kevyempää eivätkä kivet ja kannot poluilla enää haittaa. He hallitsevat kehoaan paremmin kuin ennen.

Suuren kehityksen olen nähnyt niin omassa kuin lastenkin keskittymiskyvyssä. Kun tutkitaan lähiluontoa, etsitään aarteita ja luetaan kiinnostavia kirjoja metsässä, lapset jaksavat keskittyä samaan tekemiseen paljon pidempään kuin sisällä.

Minulle metsä on seikkailupaikan ja leikkipaikan lisäksi erittäin tärkeä paikka rauhoittumiseen ja rentoutumiseen. Jo muutamassa minuutissa metsässä suuri osa arjen stressistä kaikkoaa, myös lapsilla. Eräänä päivänä menin metsäpaikallamme makaamaan maahan ja katsoin pilviä – yhtäkkiä vieressäni oli koko lapsiryhmäni tuijottelemassa pilviä kanssani – rauhoittumassa kanssani. Metsä rentouttaa minua paremmin kuin mikään mielenrauhaa edistävä cd-nauha – ja olen huomannut sen vaikuttavan samoin lapsiin.

Metsässä sosiaaliset taidot kehittyvät. 

Metsäpaikallamme ei ole niin sanottuja tyttöjen ja poikien leikkejä, vaan leikkeihin saavat osallistua kaikki. Usein leikit muodostuvatkin mielenkiinnonkohteiden mukaan ja muodostuu myös uusia ihania ystävyyssuhteita.

Lapset ovat oppineet sen, että metsään mahtuvat kaikki äänet ja kaikki tunteet. Pahalla päällä saa olla metsässä ja sen purkamiseen on harjoiteltu tapoja. Tällä hetkellä suosituin tapa on murista isolle kivelle. Metsässä on tilaa myös naurulle, ilolle ja oivaltamiselle. Löytyy joskus myös kaikkea ällöä, kuten koirankakkaa, mutta sitäkin on kiva tutkia kepillä (ja joskus kengänpohjalla).

Metsä ja luonto eivät ole niitä asioita, jotka sairastuttavat lasta tai aikuista. On tutkittu, että ihmisen kosketus luontoon pitää ihmisen terveenä – käytännössä se, että puutarhanhoito tekee ihmisen hyvinvoivaksi, ei ole myytti, vaan totista totta. Jos istumme päivät pitkät sisätiloissa, sairastumme helpommin. Luonto antaa ihmiselle, jo pienelle, luontaista vastustuskykyä.

Kysyin asiantuntijaraadiltani, siis lapsilta, miten metsä vaikuttaa heidän oloonsa:

”Musta on kivaa, kun metsässä ei tarvitse olla hiljaa.”-
”Ja metsässä saa juosta!”
”Metsässä on kivaa etsiä aarteita ja löytää ne.”
”Mä uskallan kiivetä isolle kivelle ja sitä en uskaltanu ennen.”
”Mä oon saanu metsässä uuden ystävän.”
”Onko pakko aina lähtee takasin metsästä päiväkodille?”

Metsän on tutkittu myös antavan sietokykyä monille allergioille. Sitä emme vielä itse ole päässeet näkemään, mutta parasta minusta on se, että nautimme metsässä olosta kaikki ja voimme siellä hyvin.

METSÄ JA LAPSET-sarja jatkuu aiheella pukeutuminen.

Sarjan ensimmäinen osa on Jokamiehenoikeudet.

KIUKKUKOULU: kuinka lapsi oppi kohtaamaan oman kiukkunsa

Meillä kiukutellaan. Aamuisin housut ovat ihan väärät. Aamupalaksi pitäisi saada herkkuja. Päiväkotiin menisi mieluummin autolla kuin kävellen. Jalatkin ovat liian painavat. Kotiin haetaan väärään aikaan, joko liian aikaisin tai liian myöhään. Kotona isosisko ärsyttää. Tablettiajan rajoittaminen kiukuttaa. Tabletilla saa pelata vain oppimispelejä. Ruoka ei ole tarpeeksi pikaruokaa. Leikki ei maita. Tylsääkin on. Hampaiden pesu kiukuttaa. Iltasatu on liian lyhyt. Iltapususta emme kiukuttele.

Oma suhtautumiseni kiukkuun on salliva. Meillä kaikki tunteet ovat sallittuja tunteita: saa olla iloinen, saa olla surullinen, saa olla vihainen ja saa pelätä. Kiukku on sallittu tunne meillä kotona ja päiväkodissa. Usein sanoitan sen lapsen kanssa: “Sinä olet selvästi kiukkuinen.” Mutta aina arjessa se sanoittaminen ei riitä siihen, että tunteesta pääsee myös yli.

Eräänä iltana iltapusun aikaan lapsi kysyi: “Miksi mua aina kiukuttaa?”. Jäin miettimään asiaa toviksi.

Mietintä tuotti tulosta ja ihanan yhteistyön. Pääsimme lapsen kanssa mukaan Kasvun Taian Villipedon Naamarit-tunnetyöpajaan, jossa käsitellään kiukkua leikkien ja tehtävien kautta. Voi kuinka lapsi olikin siitä onnellinen ja kertoi pihalla kavereille ja esikoulussa pääsevänsä ikiomaan Kiukkukouluun!

Niinpä me yhtenä sunnuntaina muutaman muun vanhempi-lapsi-parin kanssa astuimme sisään Villipedon Naamarit-tunnetyöpajaan. Meitä molempia jännitti.

Aluksi lapset saivat valita tunnetilaansa kuvaavat kortit. Pian etsittiin nallekorteista kiukkua ja näytettiin keholla, miten kiukku näkyy. Sitten mietittiin kiukkuun syitä – yllättäen kaikilla oli samoja syitä. Opimme siitä, miksi kiukku tulee. Opimme lapsen aivoista ja siitä, että kiukku on tunne ja on tapoja kesyttää kiukku.

Nyt tiedämme, miten hengittää kiukkumme pois vähän paremmin. Osaamme nyt hengittää kuin pikkulinnut ja kuin karhut. Avuksi syvään hengitykseen Kasvun Taialla oli mielettömän hieno hengityspallo, jonka lapsi tunnisti lelukaupasta tutuksi kiinnostavaksi leluksi, jolla hän nyt sai rauhoitettua hengitystään.

(C) Heli Mäkelä

Lapsen mielestä työpajan paras osuus oli, kun hän antoi omalle kiukulleen naaman ja teki kiukusta villipedon naamarin. Hän oli hyvin tarkka siitä, mitä värejä ja kuvioita naamarin pitää sisältää. Naamari on nyt kotona aina valmiina seuraavia raivareita varten.

(C) Heli Mäkelä
(C) Heli Mäkelä

Työpaja loppui ihanaan satuhierontatuokioon, jollaista lapsi vaati jo kotona. Onneksi saimme nuo työpajassa tehdyt satuhieronnat myös kotiin.

Ennen kaikkea tuo työpaja oli meille ikioma yhteinen hetki ilman arjen kiirettä. Eräs äiti tunnetyöpajassa kommentoikin, että jokaisen vanhemman tulisi saada kokea tämä työpaja yhdessä lapsensa kanssa. Samaa mieltä olen minä. Pieni yhteinen työpaja oli meille iso askel yhteisessä arjessamme.

Seuraavana viikonloppuna lapsi kysyi: “Mennäänkö me taas kiukkukouluun?”. Selvästi hän piti tunnetyöpajasta myös.

(c) Heli Mäkelä

Kasvun Taian tunnetyöpajoja järjestetään vielä tänä syksynäkin ja mukaan mahtuu, niihin pääsee ilmoittautumaan täältä:http://www.kasvuntaika.fi/kurssit/tunnetaito/
Kasvun Taialla on myös alkamassa ihana uusi Myönteisiä keinoja kasvatukseen-verkkovalmennus, johon olen itsekin osallistumassa: http://www.kasvuntaika.fi/valmennus/kasvatus/