OPETTAJA JA TALVIPUKEUTUMINEN: Kuinka pukeutua talvella?

Ope hei, onko sulla tarpeeksi päällä?”, kysyy eskarilainen, kun olemme pukemassa ulkovaatteita päälle. On ensimmäisten pakkaspäivien aika ja olen unohtanut jotain hyvin tärkeää. Rukkaset.  Opettajan on aika opetella talvipukeutuminen.

Ei ole olemassa huonoa säätä,  on vain erilaisia tapoja suhtautua säähän ja vääriä tapoja pukeutua säähän. Onneksi niitä tapoja voi muuttaa – ja pukeutumista oppia.

Me toimimme lasten kanssa säällä kuin säällä ulkona. Niin varhaiskasvatuksessa kuin koulussakin lapset ulkoilevat ympäri vuoden. Lasten kanssa ulkoilevat tietenkin aikuiset.

Lapsille ohjeistamme tarkasti, mitä pukea päälle ja etenkin mitä he ovat unohtaneet pukea päälleen, mutta kuka ohjeistaisi aikuisia?

Lapsille teimme kuvitetut ohjeet tyttäreni kanssa viime vuonna. Niitä ohjeita noudatamme tänäkin talvella. Aluskerrasto – välikerrasto – ulkokerrasto. Sen lapsikin jo muistaa.

Useasti lapsilla on tarpeeksi päällä ulkona, mutta aikuisia viluttaa. Jos lapsilla on lämpöhaalari ja lämpimästi päällä, miten aikuinen muka pärjää pelkissä farkuissa pakkasella? Ei mitenkään.

Jotta ulkoilu olisi mukava ja mieluisa kokemus niin aikuiselle kuin lapsellekin, tarvitaan oikeanlaisia varusteita.

Kysyin pukeutumisvinkkejä kollegoiltani – ulkona ja metsässä toimivilta kasvattajilta – siis ulkopukeutumisen ammattilaisilta. He, jos jotkut tietävät, että talvellakin voi ulkoilla lasten kanssa ja tärkeää on, ettei tule kylmä.

”Ope, paleleeko sua koskaan?”

TALVIPUKEUTUMINEN OSA 1: KERROSPUKEUTUMINEN

Talvipukeutumisen ensimmäinen ja tärkein taikasana on kerrospukeutuminen. Sen nimeen vannoo moni ulko-opettaja ja metsäperhepäivähoitaja, moni vanhempikin sen jo tietää.

Kerrospukeutuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että puetaan monta kerrosta päällekkäin. Merinovillaa tai teknistä kerrastoa alle, sen päälle toinen vaatekerrasto ja sään mukaan vielä yksi kerrasto lisää. Tärkeää on, että kerrokset hengittävät, jotta ei aikuinenkaan hikoile itseään kylmäksi.

On parempi, että on liikaa päällä kuin liian vähän. Kerroksia saa aina riisuttua pois ja lisättyä päälle.

Kerroksia kerroksia päälle siis!
Keinokuitua tai merinovillaaa alle, fleeceä tai villaa päälle!

Kannattaa silti muistaa, että mielellään EI puuvillaa ihoa vasten, sillä se ei pidä ihoa kuivana, jos hikoilee.

TALVIPUKEUTUMINEN OSA 2: KENGÄT

Kun ulkoillaan talvella, jaloilla pitää olla lämmin.

Vaikka muuten olisi lämpimästi päällä, kylmyys voi puraista silti. Vaikkapa varpaasta. Monen murhe ulkoilussa onkin, kun varpaita palelee.

Kasvattajien loistava vinkki on hankkia pari kokoa isommat kengät, jonne mahtuu sisälle villapohjalliset ja villasukat (tai kahdetkin).

Vaikka talvikengät näyttävät kömpelöiltä, niistä on hurjasti hyötyä.

Talveen kuuluu niin paukkupakkasia, loskakelejä ja välillä vesilätäkköjäkin. Kenkien on kestettävä menossa mukana.

TALVIPUKEUTUMINEN OSA 3 – ULKOVAATTEET

Ulkokerros eli ulkovaatteet tuottavat aikuisille usein murhetta. Millaiset ovat hyvät ulkohousut? Mikä takki on liikaa tai liian vähän päällä?

Suomen talvi on hyvin ailahteleva. Talvipukeutuminen on hankalaa, kun vaatteiden pitää kestää vettä, pitää lämpöä, mutta myös hengittää.

Haaveilin monta vuotta, että minullakin olisi lämpöhaalari, kuten lapsillakin ulkona. Toteutin pari vuotta sitten haaveena ja hankin ihanan lämpöhaalarin. Sen jälkeen minua ei ole palellut ulkona.

Haalarissa on toki se huono puoli, että pyllymäen laskemista ei oma haalarini kestänyt ja se pääsikin jo korjattavaksi. Tänä talvena haalari on taas aktiivisessa käytössä.

Kaikille haalari ei sovi vaihtoehtona. Onneksi on hyviä pitkiä talvitakkeja, jotka eivät päästä kylmää läpi. Untuvatakit ja parkatakit ovat hyvin suosittuja ulko-opettajien keskuudessa.

Viime talvena moni kasvattaja hurahti untuvahousuihin. Ne ovat kuin untuvatakki jaloille. Kylmän sään pelastus, joiden alle villahousujakaan ei tarvitse kuin ehkä yhdet.

Paljon ulkoilevien vinkkinä on myös pakata mukaan retkireppuun taukotakki, jonka voi vaihtaa päälle hetkellisesti – etenkin jos tietää seisovansa paljon paikoillaan.

TALVIPUKEUTUMINEN OSA 4 – ASUSTEET

Sormia palelee helposti kylmällä säällä. Ulkona toimivat opettajat vinkkaavat varautumaan aina tuplalapasilla. Hyvänä neuvona on myös pitkävartiset kintaat, jotta ranteetkaan eivät jäädy.

Lämpö karkaa päästä. Lapsia muistutetaan pipoista – tärkeää on, että myös aikuinen pitää päänsä lämpimänä ulkona. Pipoissa ja hatuissa on tärkeää se, että se peittää myös korvat.

Villasukat eivät ole koskaan liiallinen asuste. Varpaat lämpimiksi.

Kaulaan kaulaliiha tai villainen tuubihuivi, että kaula ja niskakin saavat olla lämpiminä.

Muistisääntönä suosittelen pukemaan mieluummin liikaa kuin liian vähän päälle. Vaatteista voi aina kuoriutua pois, jos lämmin sää yllättää.

Säällä kuin säällä, ulkovaatteet päällä.

LUKUHETKI LUONNOSSA – kun kirja lähti metsään

”Mä en pysty keskittymään täällä!”, parkaisee eskarilainen, joka on syventynyt lukemaan uutta kirjaa.  Isosisko soittaa lempimusiikkiaan kovalla volyymilla huoneessaan ja pienempi ei pysty keskittymään. Lukutoukka tahtoisi lukea kirjaa nyt, kun kirjaimet tarkoittavat yhdistettynä toisiinsa sanoja ja sanat muodostavat lauseita. Ehdotan hänelle jotain uutta. Jotain, johon hän ihastuu. Lähdemme lukuhetkelle metsään.

Metsästä löytyy sopiva sammalmätäs, jolle hän istahtaa ja alkaa lukemaan. Aluksi hän lukee hiljaa, itsekseen. Pian hän katsoo ympärilleen, ettei ympärillä ole muita, ja alkaa lukemaan ääneen. Hän haluaa lukea minulle kirjan.

Lukuhetki, miksi?

Lapselle lukeminen kannattaa. Lukeminenkin on vuorovaikutusta, yhteistä aikaa ja siitä hyötyy niin lukija kuin myös kuuntelijakin. Luetusta syntyy keskusteluja, joista oppii uutta sekä keskustelutaitoja.

Lukukeskus on tutkinut, että lapsi, jolle luetaan, kasvaa itsevarmemmaksi, menestyy paremmin koulussa, saa laajemman sanavaraston, saa paremmat lähtökohdat elämäänsä ja lukee uskottavasti myös aikuisena. Siinä on jo monta hyvää syytä lukea lapselle.

Iltasatuhetken tärkeys ei ole ihmeellinen asia. Se voi olla kiireisen päivän ainoita hetkiä, jossa vanhempi kohtaa lapsen kiireettömästi, ottaa syliin ja on läsnä lapselle. Se on hyvin arvokas hetki, lukuhetki.

Ääneen lukeminen on tutkitusti paras tapa, jolla asiat jäävät mieleen. Vaikka lapseni osaavatkin jo molemmat lukea, he nauttivat siitä, että heille luetaan. Minä luen satuja kuin opettaja. Eläydyn ääniin, kuiskin, mörisen ja heittäydyn mukaan tarinaan. Joskus huomaan eläytyväni niin, että luen vielä kirjaa ääneen, vaikka molemmat lapsista jo nukkuvat kainaloissani sikeästi.

Kun lapsi harjoittelee itse lukemista, hän usein harjoittelee sanoja ääneen. Meillä on huomattu, että harjoittelu sujuu usein parhaiten, kun ympäristössä ei ole ärsykkeitä, kuten tietokoneita, televisioita tai sitä isosiskoa musiikkinsa kanssa.

Isosiskon kanssa lukemaan harjoittelu oli hauskaa ja oivaltavaa, mutta hän tarvitsi oman tilansa. Pikkusiskolleen hän ei missään nimessä halunnut lukea ennen kuin osasi jokaisen sanan.

Pikkusisko oppi lukemaan nopeasti, koska tahtoi tietää, mitä isosisko oli lukenut. Hän oppi siskoltaan, kysyi aina, kun ei tuntenut jotain sanaa ja tarvitsi yleisönsä. Vaikka hän nauttiikin lukuhetkistään muiden ympäröimänä, hänkin tarvitsee oman rauhansa – siis metsän.

”Lukurauha, kiitos!”, hän muistuttaa ja jatkaa lukuhetkeään.

Lukuhetki luonnossa on maaginen kokemus

Minä olen vienyt jo muutaman vuoden ajan kirjoja metsään. Luen lapsiryhmälle mielelläni ulkona. Metsästä löytyy helposti hyvä lukupaikka, jossa jokainen saa ottaa hyvän asennon. Osa löytää paikkansa sammalmättäältä, toiset suosivat puunkantoja. Joku makaa maassa ja tuijottelee taivasta, toinen taas istuu risti-istunnassa ja tahtoo nähdä kirjan tarkasti.

Kun avaan satukirjan metsässä, tapahtuu jotain ihmeellistä, sellaista mitä ei sisällä aina tapahtuisi. Satuhetken yleisö kuuntelee kirjaa aivan uudenlaisella innolla, esittää kysymyksiä ja mielellään lähtee leikkimään kirjan satua lukuhetken päätyttyä. Kirja on sisäistetty, tarinasta saatu jotain itselleen ja leikkiin tulee uusia elementtejä. Yhtenä päivänä olemme metsätonttuja, toisena kokonainen muumiperhe.

Millainen olisi ala-asteen lukutunti ulkona? Olisiko se rauhallisempi kuin pulpetissa istuttu? Ymmärtäisivätkö lapset lukemansa paremmin? Sitä kannattaa kokeilla.

Ei ole huono idea lähteä itsekään lukemaan ulos, lähiluontoon tai vaikka vain pihalle. Samalla tavalla kuin eskarilaiseni tahtoi pois ärsykkeiden ja virikkeiden luota, ei meillä nykyajan aikuisillakaan ole helppo keskittyä yhteen toimintaan kaikkien virikkeiden, kiireen ja ärsyketulvan keskellä. Joskus kannattaa pysähtyä, ottaa omaa aikaa ja lukea hyvä kirja.

Kokeile lähteä lukemaan lapsen tai lapsiryhmän kanssa ulos. Se voi olla yllättävän opettavaista. Erityisesti se on hauskaa.

”Ke-vät-ret-ki!”, hän lukee aivan itse.