Me muutimme uuteen ihmeelliseen kotiimme muutama kuukausi sitten.
Me muutimme maalle.
Nyt meillä on punainen tupa ja navetta, kasvimaa ja tilaa trampoliinille.
Lapsilla ja koiralla tilaa juosta, seikkailla ja tutkia.
Elämässä on ollut paljon uuteen totuttelua, meille jokaiselle.
Jos kukaan ei kerää tyrnipensaista tyrnejä, ne ovat luonnon omia – ja naakat nauttivat.
Kun katulamput sammuvat iltaisin, näkyy tähtitaivas.
Aamuisin koulumatkalla voi kohdata naapurin kanat kirsikkapuussa.
Vaikka työmatkat pitenivät huomattavasti, koen päivittäin uudenlaista onnea.
Työasiat jätän Kehä Kolmosen sisäpuolelle, ne odottavat siellä seuraavaa työpäivää.
Täällä voin olla kiireettömämpi.
Täällä voin keskittyä olennaiseen – perheeseen, itseeni, luontoon ja tähän maataloon.
Onnea on ollut myös vihdoin löytää oma tyylini olla vanhempi. On olemassa helikopterivanhempia, auktoriteettivanhempia ja sallivia vanhempia – mikään niistä ei tunnu minulle omalta. Eikä onneksi tarvitsekaan. Oppikirjaesimerkki vanhemmasta en osaa olla – olen aina joko opettaja, tylsä äiti, ikuinen seikkailija tai sekoitus näitä kaikkia.
Kutsun omaa vanhemmuustyyliäni kolibrivanhemmuudeksi
Pörrään taustalla, mutta annan lasten tehdä, kokeilla ja löytää ratkaisut ongelmiinsa itse.
Opetan taitoja, mutta suurimmiksi osin esimerkin kautta – tekemällä.
Jos tulee hätä, niin olen kyllä lähellä ja lapset tietävät sen.
Kaiken kaikkiaan en yritä antaa lapsilleni riskitöntä lapsuutta, vaan tarjota mahdollisuuden kokonaisvaltaiseen elämään.
Tämän kolibrivanhemmuuden idean isä on Richard Louv, sama mies, joka on L-vitamiini-terminkin takana. Häneltä olen saanut paljon inspiraatiota, kuinka kasvattaa lapsia ja kasvaa itse samalla ihmiseksi, jolla on vahva luontosuhde.
Meillä saa kiivetä puuhun – ja meillä saa kokeilla miten tullaan itse alas puusta.
Meillä saa lähteä kouluun ilman takkia – ja meillä saa myös sairastaa.
Meillä saa käyttää päivässä 8 eri mukia – ja tiskata sitten astiat
Meillä saa tehdä limamönjää – mutta myös siivota ne mönjät pois keittiön lattialta.
Meillä saa jakaa ilot ja surut – saa tuntea täysillä ja näyttää tunteet.
Tärkeintä on, että olemme omalla toiminnallamme ja esimerkillämme lapsille mallina. Mistä muualta lapset toimintaansa kopioisivat kuin niiltä, joiden kanssa arkeaan elävät?
Maalla asumisen iloja harjoittelemme vielä, mutta luulenpa, että tämäkolibri ja koko perhe löytävät tästä vielä paljon uutta ja innoittavaa.