MITÄ METSÄ OPETTAA?

Ensimmäiset viikot tämän syksyn metsäesikoulua ovat takana. Päättäväisen tomerasti lähtee lauma metsäeskareita tömistelemään kohti metsää. Reput selässä, kaveri vieressä ja edessä aina uusi suuri seikkailu.

Päiväkodin pihalla lähtiessämme huudahtaa pieni poika peräämme: ”Miksi te aina lähdette metsään?!”

Niinpä. Miksi me menemme joka päivä metsään? Oppiiko metsässä enemmän kuin sisätiloissa?

Metsä opettaa paljon enemmän kuin osasin itse kuvitellakaan, kun aloitin metsäryhmätoiminnan päiväkodissa.

Olin lukenut Ruotsin ja Norjan ulkoilmapäiväkodeista, käynyt Suomen Ladun Metsämörrikoulutuksen, kuten monet kollegani ja lukenut ryhmistä, jotka ovat siirtäneet toimintansa ulos. Metsäkärpänen puri ja metsäryhmää oli kokeiltava meilläkin. Kävin Luonnossa Kotonaan-koulutuksen ja tutustuin muihin metsäpedagogiikkaa työssään hyödyntäviin kasvattajiin.

Paluuta metsäryhmästä sisäryhmään ei ole. Opin joka päivä uutta metsästä oppimisympäristönä. Eniten opin lapsilta. Heidän tapansa toimia metsässä yllättää minut joka päivä. He ovat kuin pieniä tutkimusmatkailijoita, eräoppaita ja ennen kaikkea leikkijöitä.

Mitä metsä opettaa ja miten?

On monta asiaa, mitä metsä on meille opettanut ja opettaa.

(”Mitä metsä opettaa”-julisteen voit ladata tästä)

Olemme tehneet yhteistyötä.
Olemme oppineet miettimään miksi.
Olemme kuvitelleet.
Olemme tutkineet.
Olemme seikkailleet lähelle ja kauas.
Olemme oppineet olemaan rohkeita – ja myöntämään myös, että pelottaa.
Olemme sotkeneet itsemme, mutta muistaneet sitten, että vaatteet voi aina pestä.
Olemme kasvattaneet immuniteettiamme ja olleet yllättävän vähän kipeinä.
Olemme testanneet omia rajojamme ja harjoitelleet tottelemaan rajoja.
Olemme oppineet näkemään kauneutta kummallisissakin paikoissa.
Olemme liikkuneet monipuolisesti: kiipeilemällä, patikoimalla, juoksemalla, polkujuoksemalla, hyppimällä, ryömimällä, konttaamalla ja vaikka miten!
Olemme oppineet leikin kautta.
Olemme harjoitelleet käyttämään kaikkia aistejamme.
Olemme rakastuneet luontoon.
Olemme harjoitelleet selviämään konfliktitilanteista.
Olemme oppineet sinnikkyyttä ja empaattisuutta.
Olemme löytäneet ja kehittäneet omia vahvuuksiamme.
Olemme vahvistaneet itsetuntoamme yrittämällä, yrittämällä uudelleen ja onnistumalla.
Olemme luoneet ikiomia luontosuhteita.

Kasvattajana olen itse oppinut, kuinka metsässä lapsiryhmä toimii. Ryhmäytyminen ja me-hengen muodostaminen onnistuu mukavien leikkien kautta. Metsässä ei ole tyttöjen ja poikien leikkejä vaan yhteisiä leikkejä, jotka usein muodostuvat mielenkiinnonkohteiden mukaan. Metsäleikeissä kukaan ei jää ulkopuolelle ja jopa opettaja pääsee mukaan, vaikkakin joskus olemaan kivi tai puu.

Vauhdikas lapsi voi löytää metsässä keinoja rauhoittua ja arka lapsi keinoja rohkaistua. Metsä on ihmeellinen oppimisympäristö, joka tarjoaa jokaiselle jotakin.

Mutta miten metsä toimii oppimisympäristönä?

Käytännössä mitä vaan voi opettaa myös ulkona: oli se sitten matematiikkaa, äidinkieltä, kuvataidetta, avaruuden tutkimista tai liikuntaa. Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa oppiminen tapahtuu usein leikin kautta ja ulkoleikit voi siirtää helposti myös metsään.

Metsään lähtiessä kannattaa suunnitella opetuskokonaisuus ja pakata siihen tarvittavia asioita mukaan reppuun. Tärkeää on silti jättää myös vapaalle leikille aikaa. Metsässä isokin lapsi tai aikuinen tarvitsee aikaa leikille.

Muutama käytännön vinkki metsään:

Luonnon juhlia voi juhlia luonnossa ympäri vuoden.

Mitä tehdä metsässä?

Kotileikin voi viedä metsään.

Lukuhetken voi viedä metsään.

Mappa tarjoaa monta hyvää vinkkiä ulkona oppimiseen.

Ulkoluokka tarjoaa maksuttomasti

Metsätoimintaa vaan kokeilemaan!

Ehkä metsäkärpänen puraisee juuri sinuakin!

LASTEN LINTUVIIKKO: pullasorsasta palokärkeen leikkimällä

Ensi viikolla, 14.-20.5.2018,  vietetään Lasten lintuviikkoa.

Lintuviikko on ihana tapa juhlia ja tutkia kevättä.  Me olemme lapsiryhmäni kanssa ottaneet lintuviikkoon varaslähdön ja tutkineet lintuja paljon tänä keväänä. Lapsista on tullut tässäkin asiassa erinomaisia asiantuntijoita.

”Ope hei, tuo ei ole palokärki, se on käpytikka!”, huudahti yksi lapsista loukkaantuneena viime viikolla. Lapset, joista osa ei vielä viime syksynä tunteneet linnuista kuin pullasorsan, flamingon ja Aku Ankan, osaavat nyt nimetä viherpeipon ja eri joutsenet. 

MIKSI?

Suurimpana syynä on se, että lapsia kiinnostavat linnut. Me liikumme paljon luonnossa ja havainnoimme kaikilla aisteillamme. Ei siis ihme, että olemme kuulleet ja nähneet varsin monta erilaista lintua toimintakautemme aikana. Lapset ovat itse halunneet tutkia, mitä lintuja nämä näkemämme ja kuulemamme ovat.

Apuna lintujen tunnistamiseen meillä on ollut monta erilaista lintukirjaa. Mauri Kunnaksen Hullunkurisesta Lintukirjasta tykkäsi meistä jokainen, Titta Kuisman ja Laila Nevakiven Lasten Oma Lintukirja opetti meille millaisia erilaisia munia on ja Milla Tuormaan Takapihalta Alkaa Seikkailu-kirja lumosi lapset.

”Tämä lintu me tunnetaan!”

Kun lapsilta nyt kysyy, mitä lintuja he tietävät, jokainen osaa nimetä ainakin viisi suomalaista lintua – osa paljon enemmän kuin minä itse osaisin. Lasten kiinnostuksen ruokkiminen on ihanaa työtä.

Miten viettää Lasten lintuviikko?

Birdlife ja Luontoliitto tarjoavat vinkkejä ja valmista materiaalia, miten viettää Lasten Lintuviikkoa. Materiaaliin kuuluu paljon tietoa, ohjaajan opas ja kunniakirjakin. Lintuviikko on hauska ja opettavainen tapa oppia linnuista yhdessä.

Me suunnittelimme lintuviikkomme oman ryhmämme näköiseksi ja lasten toiveet huomioon ottaen. Tämä on siis vain yksi esimerkki, miten ottaa lintuteema huomioon lasten kanssa kokonaisen viikon ajan.

ENNEN LINTUVIIKKOA

Sovimme lasten kanssa, että jokainen saa halutessaan tuoda kotoaan oman lintulelun mukaan lintuviikon ajaksi päiväkotiin. Päiväkodilla on myös useita lintuleluja, jotka pääsevät mukaan leikkiin.

MAANANTAINA

”Tämä lintupa osaa oikeasti laulaa!”

Vietämme linturetkeä lähiluonnossa ja lintulelutkin pääsevät mukaan retkelle. Kuuntelemme ja katselemme lintuja. Otamme mukaan kiikarit. Apunamme lintujen tunnistamiseen käytämme älypuhelinsovellusta nimeltä Suomen Linnut. Sovelluksesta löytyy yleisimmät suomalaiset linnut ääninäytteinä ja sovellus on ilmainen.

TIISTAINA

”Sillä on kyllä hei kaksi siipeä ja kaksi silmää!”

Tutkimme, millainen on lintu. Piirrämme lintuja, väritämme erilaisia lintuja ja tutkimme lintukirjan avulla linnun rakennetta.

KESKIVIIKKONA

Leikimme kanahaukkaleikkiä lähiluonnossa.
Leikissä on kanahaukka ja pikkulintuja. Yksi leikkijöistä on kanahaukka ja muut ovat pikkulintuja. Kanahaukka yrittää ottaa pikkulintuja kiinni. Pikkulinnut ovat turvassa, jos kolme pikkulintua muodostaa parven, eli piirin käsistä kiinni pitäen. Parvena saa olla lyhyen ajan. Jos haukka saa pikkulinnun kiinni, osat vaihtuvat.

Teemme myös päiväkodilla ikiomat lintunaamarit. Materiaaleina meillä on pahvi, kuminauha ja apuna kuva oikeasta linnusta.

TORSTAINA


Vietämme lintukaraokea laulamalla mukana eri lintujen lauluja Suomen Luonnon Youtube-kanavan lintuvideoissa.
Lasten suosikki on taivaanvuohi!

PERJANTAINA

Jumppaamme lintujumppaa. Jokainen lapsista saa valita linnun ja liikkua kuin se lintu. Voidaan harjoitella myös yksi lintu kerrallaan ja leikkiä kaikki vaikkapa laulujoutsenia. Apunamme meillä on ULKOLUOKKA-materiaalin lintukortit, jotka voi ladata ja tulostaa maksuttomasti.

Jatkamme lintuleikkiä rakentamalla linnunpesät itse. Linnut rakentavat pesät nokallaan, joten mekin käytämme vain yhtä kättä (nokkana) pesän rakentamiseen. Mietimme millaisia pesiä eri linnuilla on. Lopuksi pohditaan yhdessä, kuinka vaikeaa lintujen on rakentaa pesiä ja kuinka tärkeää meidän on antaa niiden pesiä rauhassa.

VIIKONLOPPUNA

Vapaaehtoisena kotiläksynä viikonlopuksi lapset saavat viedä perheensä linturetkelle katselemaan ja kuuntelemaan lintuja yhdessä.

Ei ole yhtä oikeaa aikaa viettää lintuviikko

Linnut kiinnostavat ympäri vuoden. Vaikka osa linnuista asuu talvet etelässä, on monia lintuja, jotka talvehtivat myös Suomessa. Lintuviikon voi siis pitää ympäri vuoden. Talvella hyvä aihe lintuviikolle voisi olla talviruokinta.

Ihanaa ja lintuisaa lintuviikkoa!

Kuinka saada lapset ulkoilemaan – ja viihtymään ulkona?

 

Kun lapseni valittaa, että hänellä on tylsää, eikä ole mitään tekemistä, yleisin vastaukseni siihen on: ”Mene ulos leikkimään.”

Vastaus ei todellakaan miellytä häntä aina: sisällä on virikkeitä, digilaitteita ja valmiita leluja – ulkona märkää, kylmää ja leikit pitää keksiä itse. Kuravaatteet kiukuttavat, kumisaappaisiin on varmasti tullut yön aikana reikiä ja entäs jos ei keksikään mitään tekemistä siellä ulkona.

Vaikka lähteminen kuinka kiukuttaisi ja ärsyttäisi, tapahtuu ihme, kun hän pääsee ulos. Huomaamattaan hänellä onkin paljon tekemistä, hauskaa ja säätilastakin tulee vain asennekysymys. Kuravaatteistakin on hyötyä, jos haluaa hypätä isoon vesilätäkköön. Totta kai hän sinne hyppääkin. Kukapa  jättäisi hyvän tilaisuuden käyttämättä?

Kaikille lapsille uloslähteminen ei ole yhtä helppoa kuin hänelle. Hänelle on opetettu jo vuosien ajan ulkoilmaelämää positiivisena asiana. Häntä on viety ulos säällä kuin säällä. Hän on jo aikamoinen asiantuntija ulkoilussa.

Jos lapset saavat päättää, he voivat hyvinkin valita sisäleikit ulkoilun sijasta. He ovat tottuneet sen helppouteen. Viime vuosina lasten oma elinympäristö on kaventunut vain muutamaan sataan metriin kotioven ulkopuolelle. Se vähentää seikkailumahdollisuuksia lähiluonnossa hyvin paljon.

Jotta lapset kasvaisivat viihtymään ulkona, se vaatii paljon harjoitusta.

Päiväkodeissa ulkoillaan päivittäin: usein aamupäivisin ja iltapäivisin. Metsäpäiväkodeissa ulkoillaan koko päivän ajan. Ulkoilu varhaiskasvatuksessa ei ole pelkkää lasten uloslaittamista, vaan tärkeä osa pedagogista toimintaa raittiissa ulkoilmassa.

Ulkoilussa lapsi oppii monia asioita, kuten esimerkiksi luovaa leikkiä, mielikuvitusta, vapaata leikkiä, kiipeilyä, erilaisilla maastoilla liikkumista, yhdessä toimimista ja tutkimista.

Kuralätäköissä hyppiminen, matojen tutkiminen ja hiekkakakkujen rakentamisen taito ovat asioita, joita ilman lapsi toki pärjää elämässä, mutta jää paljosta paitsi. Ulkoleikkien riemu on asia, jota ei voi oppia sisällä eikä kirjoista – se pitää kokea.

Uusimpien liikuntasuositusten mukaan lasten tulisi liikkua vähintään 3 tuntia päivässä: sisäliikunnassa tuo määrä harvoin täyttyy – ulkona liikkuu vahingossa, huomaamatta.

Päiväkotiulkoilu ei silti riitä. Joillekin lapsista tuo päiväkotiulkoilu on päivän ainoa ulkoilu. Harrastukset, perhearki ja kiireet vievät kalentereista ajan ulkoilulta. Päiväkoti ei voi olla lapsen ainoa paikka, jossa hän liikkuu ja on ulkona.

Me olemme itse omalla toiminnallamme lapsillemme mallina: jos sanomme lapsille ”mene ulos leikkimään” ja jäämme aina itse sisään, emme tarjoa ulkoleikkeihin minkäänlaista mallia.

Lasten kanssa ulkona leikkiminen ja oleilu ovat aikuisellekin hyvin rentouttavia tapoja viettää aikaa, vaikka aluksi voisikin ahdistaa ja kiireet sekä tekemättömät asiat kummitella takaraivossa.

Ulkoilmaelämä vaatii sen, että on läsnä siinä mitä tekee. Se vaatii aikuiselta pidemmän aikaa totutella kuin lapselta. Läsnäoloon tarvitaan se, ettei huomio ole älylaitteessa vaan juuri tässä hetkessä. Metsäretki kännykän ruudun läpi tuijotettuna on toki metsäretki, mutta läsnäoloa siinä ei ole. Useat upeat asiat menevät ohi, jos ei ole hetkessä läsnä.

Käpylehmien tekemisen olemme jokainen oppineet joltain. Tarjoa lapselle mahdollisuus rakentaa, suunnitella, muokata ja leikkiä ulkona. Opeta uutta ja kannusta kokeilemaan. Kepit, tikut, kivet ja kaikki ulkona voi saada täysin uuden elämän. Ne eivät ole lapselle ensisijaisesti vaarallisia asioita.

Lapseni on antanut kaikille lähimetsämme isoille kiville Frozen-elokuvan inspiroimana kivipeikkonimet.  Hän etsii kivistä ja puista kasvoja innokkaasti. Kivipeikkoja tervehtii koko perhe, koska olisihan nyt epäkohteliasta olla tervehtimättä.

Toisten lasten seurassa lapset inspiroituvat luonnollisesti. Siskosparimme leikkii enää harvoin yhdessä, mutta kun leikkii, he leikkivät pihallamme. Kun kavereita kutsutaan kylään ja etenkin kun leikitään yhdessä ulkona, leikit kasvavat ja suurenevat. Niihin tulee uusia ideoita. Polkupyörästä tuleekin lumihirviö ja ämpäristä ritarille kypärä. Niitä leikkejä on ihana seurata – ja niissä on ihana myös olla mukana.

Ulkoilulle on tarjottava tilaa ja aikaa. Kiire tappaa usein luovuuden. Lapset nauttivat luonnossa haahuilusta, leikkimisestä ja tutkimisesta, kun saavat sille ajan ja aikuisen tuen.

Tärkeää on kunnioittaa ulkona ympäröivää luontoa ja antaa sen inspiroida. Siitä on hyvä lähteä luomaan omaa seikkailuaan luonnossa. Ei ole yhtä oikeaa tapaa leikkiä tai olla ulkona. Jokaisella on oma tapansa. Annetaan jokaisen löytää oma tapansa.

Seuraavan kerran, kun ehdotan lapselleni: ”Mene ulos leikkimään” – ehdotan sitä myös itselleni.

METSÄ JA LAPSET: Jokamiehenoikeudet

Tiedätkö mitä ovat jokamiehenoikeudet? Monelle ne ovat itsestäänselvyys, mutta yhä useammin tapaan ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä ne ovat. Ihmisten suhde luontoon on muuttunut viime vuosina ja kiinnostus sekä tieto luonnosta on heikentynyt. Minusta tämä kehitys on huolestuttavaa. Emme edes tiedä, kuinka harvinaislaatuiset ja suuret oikeudet jokaisella meistä täällä Suomessa on jopa maailman mittapuulla katsottuna. Meillä on oikeus luontoon, metsiin, vesistöihin ja siellä olemiseen. Oikeuksien kanssa tulee aina kuitenkin myös velvollisuudet.

Sanana jokamiehenoikeudet on aina ollut minulle hyvin normaali, mutta kun 4-vuotias kysyi: ”Onko ne jokamiehenoikeudet myös jokanaisenoikeuksia?” tajusin, ettei se olekaan yksiselitteinen. Joihinkin sanoihin on niin tottunut, ettei tajuakaan sitä, mitä pieni lapsi niistä heti tajuaa.

Jokamiehenoikeudet ovat jokaisen aikuisen ja lapsen oikeuksia, joita luonnossa saa ja ei saa tehdä riippumatta siitä kuka maan omistaa. Ne voisivat olla nimeltään jokaisenoikeuksia tai luonnossakävijänoikeuksia. Ne eivät katso ikää eivät sukupuolta eivätkä kansallisuutta.

Sisällöltään jokamiehenoikeudet ovat jo pienille lapsille helppoja oppia – niitä opitaan perimätiedossa, luonnossa kulkiessa, metsäretkillä ja luontosuhdetta rakentamalla. Ja tietenkin leikkimällä.

Meillä on tapana leikkiä metsässä paljon. Yksi suosittu ja erittäin hauska leikkimme on Muumipeikon retket-kirjoista löytyvä jokamiehenoikeusleikki, jossa leikitään mitä saa ja mitä ei saa tehdä metsässä. Muutaman kerran jälkeen lapset muistavat jo hurjan hyvin säännöt, kuinka toimia metsässä.

Parhaita vastaajia siihen, mitä jokamiehenoikeudet pitävät sisällään, ovat lapset. Niinpä kysyin heiltä.

Mitä luonnossa saa tehdä?
”No saa ainaki kerätä marjoja, mutta ei kannata kerätä kielonmarjoja, koska niitä ei saa syödä.”
”Luonnossa saa leikkiä!”
”Saa tutkia niillä luupeilla.”
”Saa nauraa.”
”Saa olla kiukkuinen.”
”Saa kävellä ja leikkiä kalliokiipeilijää. Se on mun harrastus tänään.”
”Saa seikkailla, niin kuin me!”
”Saa rakentaa majan.”

Mitä luonnossa ei saa tehdä?
”Ei saa repiä eläviä puita, koska niitä sattuu!”
”Ei saa ajaa niillä mopoilla, koska se sattuu korviin ja luontoon.”
”Ei ainakaan saa kiusata lintuja tai eläimiä, koska ketään ei saa kiusata.”
”Ne roskat pitää aina kerätä. Niinku me kerätäänki.”
”Sammalta ei saa repii, koska se ei kasva heti takaisin.”
”Ei saa mennä toisten pihoille syömään omenoita, kun muuten tulee paha mieli.”
”Ei saa tehdä kokkoa, vaikka haluaisi olla vähän intiaani.”

Vaikka jokamiehenoikeuksia ei ole Suomen laissa määritelty, on tulevaisuuden kannalta tärkeää, että ne säilyvät. Tulevaisuus, jossa lapsillamme ja heidän lapsillaan on mahdollisuus löytää ja nauttia luonnosta luomalla ikioma luontosuhde, on arvokas perintö. Kunnioitetaan harvinaislaatuisia jokamiehenoikeuksiamme, ne ovat meitä ja heitä varten.

Metsä ja Lapset-sarja jatkuu ensi maanantaina aiheella hyvinvointivaikutukset.

Faktatietoa jokamiehenoikeuksista pääset lukemaan täältä.

LAPSET METSÄSSÄ: mitä metsä opettaa?

Meillä jokaisella on jonkinlainen suhde metsään. Jollakin se on syntynyt partiossa ja on siksi täynnä positiivisia muistoja leirinuotioilta. Jollakin se on opittua vanhankansan metsätietoutta isovanhemmilta tai sisäistettyä metsätietoutta jo äidinmaidossa. Toisille, ja valitettavan monelle, metsä edustaa pelottavaa tuntematonta. Tieto turvallisesta metsästä on kadonnut ja tilalla on kauhuelokuvista opittua pelottavan metsän vaaraa.

Isovanhemmillamme on aivan erilainen suhde metsään kuin meillä. He tunsivat metsät, polut ja yrtit ilman karttasovelluksia ja luonto-oppaita. Metsä on ollut suomalaisille kautta aikojen suojapaikka ja turvapaikka. Kunnes nyt, kun moni meistä ei tunne edes omaa lähimetsäänsä.

Meillä on kuitenkin mahdollisuus rakastua metsään uudestaan ja oppia metsästä. Sitä varten meidän on vain luovuttava peloistamme ja luotettava. Lasten on saatava leikkiä metsässä. Se, että lapset leikkivät metsässä, kasvattaa lasten mielenkiintoa metsää kohtaan. Lapset alkavat huomaamattaan arvostaa metsää ja luottaa metsään: silloin metsästä tulee turvallinen paikka.

Olen haastanut itseni metsässä: opin ja opettelen aina jotain uutta. Oppimisen kohde voi olla pieni tai suuri asia, joskus se on uusi ötökkälaji, toisinaan uusi metsässä leikittävä leikki ja viime aikoina olen opetellut villivihanneksia ja villiyrttejä. Metsä on täynnä syötävää, kunhan vain opettelee, mitä saa syödä ja mitä ei.

Lähden ensi syksynä päiväkotiryhmäni kanssa kolme kertaa viikossa metsään. Metsä on se oppimisympäristö, jossa niin minä kuin lapsiryhmä voimme hyvin. Me opimme metsässä ryhmässä toimimisen taitoja, arvostamaan toisiamme ja ympäröivää luontoa, leikkimään erilaisissa ympäristöissä ja etenkin rauhoittumaan. Uusi kaikkia päiväkoteja velvoittava varhaiskasvatussuunnitelmakin muistuttaa, että metsä on hyvä ja suositeltava säännöllinen retkikohde lasten luontosuhteen vahvistamiseksi.

Varoitellaan kyykäärmeistä ja punkeista, lasinsirpaleista metsäpolulla ja koirankakoista. Minä vien lapsiryhmän aina metsäretkelle paikkaan, jonka tunnen ja jonka tiedän turvalliseksi lapsille sekä itselleni. Aikuisten yleinen pelko metsäretkillä on kyyt. Eräs viisas metsäopettaja kertoi, että kun lapselle opettaa, että käärmeitä on, mutta niiden pitää antaa elää rauhassa ja kun kyyn näkee tulee olla itsekin rauhallinen, ei kyypaniikkia synny. Ja käsi ylös, kuinka moni nähnyt metsässä käärmeen? Niin juuri, aika harva.

”Miksi metsään kannattaa lähteä oppimaan, kun voi oppia sisälläkin?”

Metsä on helppo. Suomesta 78% on metsää. Se on suurin prosentuaalinen osuus koko Euroopassa. Siinä on ylpeyteen aihetta. Keskimäärin lähimetsään on kotoa 700 metriä. Vantaalla on tutkittu, että jokaisesta päiväkodista on noin 300 metriä lähimetsään. Metsä on siis lähellä ja saatavilla. Metsässä ei ole aukioloaikoja, metsä ei maksa mitään ja mikä parasta, sinne ei ole ala- tai yläikärajaa.

Metsässä on tilaa. Metsässä ei ole seiniä, jotka tulevat vastaan, kun vauhtia riittää. Metsään mahtuu monta leikkiä, leikkijää ja paljon ääntä. Metsässä on rajattomasti tilaa myös mielikuvitukselle: yhtenä päivänä samasta metsästä löytyy Harry Potterin taikakoulu ja toisena se on HopLop. Koskaan metsässä ei ole tylsää, vaikka metsään lähteminen voikin olla vaikeaa väärien kenkien, kiireen ja muiden tekosyiden takia. On monia erilaisia tapoja olla ja nauttia metsästä.

Metsässä liikkuu. Huomaamattaan metsässä tulee liikuttua. Monipuolinen maasto jalkojen alla ja ympärillä ovat hyväksi tasapainolle ja koordinaatiolle. Kun Suomessa on nämä eri vuodenajat, myös maasto on erilainen eri vuodenaikoina. Metsässä voi kiipeillä, voi ylittää esteitä, voi ryömiä ja voi juosta. Tällä hetkellä suosikkileikkejämme ovat metsähippa pitkospuilla ja metsäsirkus, jossa tasapainoillaan kaatuneiden puiden päällä.

Metsään mahtuu leikkimään. Metsä on monipuolinen leikkimisympäristö. Metsässä on hyvin harvoin niin sanottuja tyttöjen ja poikien leikkejä – on vain leikkejä. Monipuoliset materiaalit, kivet, kepit, kävyt, lehdet, tarjoavat leikkikaluja rakenteluleikkeihin, majaleikkeihin ja eläinleikkeihin. Meidän lempileikkejämme metsässä ovat pilvielokuvateatteri (jossa tuijotetaan pilviä ja etsitään niistä kuvioita), puuhippa, piilo ja kim-leikki (jossa mietitään, mitä esineistä meni piiloon).

Metsässä oppii. Opimme leikin kautta. Vahingossa huomaamme osaavamme laskea, kun pyydetään hakemaan viisi käpyä. Suunnistuksessa löytyvät eri kirjaimet. Eri oppimisen alueet voi viedä metsään ja tutkia voi mitä vaan. Metsässä voi oppia tekemään taidetta metsämandaloina, lumiukkoina ja erilaisina taideteoksina. Satukirjan vieminen metsään on maaginen kokemus, satuhetken lukuyleisö kuuntelee kirjaa aivan uudenlaisella innolla.

Metsässä ryhmäytyy. Metsään voi toki mennä yksinkin, mutta ryhmän kanssa metsästä oivaltaa ja löytää aina jotain uutta. Lapsen ilo ensimmäisestä mansikankukasta tai koirankakan löytämisestä on iso yhteinen ilo. Kun lapsiryhmän tai perheen kanssa lähtee metsään, on kyse yhdessäolosta. Metsäleikkeihin pääsee helpommin mukaan ja metsässä tietynlaiset lempikaveriasetelmat katoavat. Jokainen on tärkeä ryhmän jäsen, jota ilman metsästä ei lähdetä. Tärkein oppimisen kokemus, jonka metsässä olen itse oppinut on se, että metsässä voi luontosuhteen kautta oppia tosiaan, kuinka kohdella muita ja itseään.

Metsässä voi hyvin. Metsässä oleilu edistää tutkitusti hyvinvointia ja terveyttä. Metsässä kiire ja suorittaminen katoavat ja ärsyke- ja viriketulva ovat kaukana poissa. Nämä vaikuttavat siihen, että metsässä mieliala nousee, stressi poistuu (kyllä, pienilläkin), verenpaine alenee ja pulssi rauhottuu. Päiväkotiryhmät, jotka retkeilevät säännöllisesti metsässä, sairastelevat vähemmän.

Metsässä kaikki maistuu paremmalta. Eväät ovat AINA retken kohokohta. Ulkona ruoka maistuu aina paremmalta, vaikka kyseessä olisikin sama näkkileipä kuin aamupalalla. Luonnossa on paljon marjoja, villiyrttejä ja villivihanneksia, MUTTA ne on tunnettava ennen kuin syö tai tarjoaa niitä lapsille. Lasten kanssa metsäretkillä suositellaan monipuolisia ja terveellisiä retkieväitä, jotta lapsen verensokeri pysyy tasaisena. Karkit ja sokeriherkut nostavat verensokeria nopeasti, mutta saattavat aiheuttaa vinku-väsy-kiukun, kun verensokeri laskee yhtä nopeasti kuin nousikin.

Metsässä on parasta se aitous, raikkaus – ja seikkailu. Metsässä saa olla juuri sellainen kuin on, ja sellaisena on aina tervetullut uudestaan. Kuka kutsusta sellaiseen ihmemaahan voisi kieltäytyä?

Muita tapoja nauttia metsästä:

  • Geokätköily
  • Aarteenetsintä
  • Frisbeegolf
  • Metsäjooga
  • Hiljaisuusharjoitukset
  • Marjastus
  • Metsä on meille ihmemaa

    Lapseni ovat onnellisimmillaan metsässä. Sitä he eivät kyllä myöntäisi helpolla, mutta totta se on. Olen kovin rakastunut kansallispuistoihin ja pieniin seikkailumetsiin – ja perheeni myötäelää sitä rakkautta. Yleensä saan houkutella koko perhettä metsään eväsleivillä ja seikkailutarinoilla. Joskus vastauksena kuuluu kiukkuinen: ”Miksi me mennään metsään, kun kaikki kaverit pääsee HopLopiin?”. Metsään saapuessa kaikki kiukut unohtuvat. Löytyy joka kerta erilainen seikkailu. Ihmemaa. Ja kaksi onnellista lasta ja aikuista.

    Minä vietin lapsuuteni juosten räkä poskella ympäri lähimetsiä etsien kaiken maailman satuolentoja ja aarteita. Minun äitini vietti oman lapsuutensa samoilla tavoilla. Niinpä ei ole ihme, että minityypit ovat kanssani oppineet samoille tavoille. Metsä on meidän ikioma salainen huvipuistomme, löytöretkien päämäärä, rauhoittumispaikka, leikkikenttä. Se on juuri sitä, mitä haluamme sen olevan. Ja sen rajoina ovat vain mielikuvituksen rajat. Ja onneksi lasten mielikuvituksella harvoin on rajoja.

    Vietimme eilen päivän mustikkamaitojahdissa metsässä. Seikkailijoilla oli mukana pienet purkit ja isot suut. Aarrejahtimme saaliina olivat siniset ja punaiset timantit, mustikat ja metsämansikat. Kuului onnenkiljahduksia, kun löytyi yksi jos toinenkin marja. Suurin osa marjoista löysi suuhun, muutama purkkiinkin. Pian mustikat saivat oman kuninkaansa ja kuningattarensa ja alkoi mustikkasatuleikki. Satumaailma kasvoi ja lopulta lapsia sai houkutella taas kerran metsästä takaisin kotiin.

    Ihana melkein-tokaluokkalaisemme pohti mustikoita poimiessaan sitä, miten paljon metsämustikat maksavatkaan lähikaupassamme – ja kuinka hauskaa niitä on täällä poimia. Rahan arvo alkaa selvitä pienelle koululaiselle vähitellen ja yleensä vertailukohtina ovat hänen suuresti ihailemansa Monster High-nuket. Siksipä mustikkarasioiden hinnatkin saivat pian aikaan syvällistä pohdintaa: ”Siis muutaman pienen mustikkarasian hinnalla saisi Monster High-nuken? Mutta näitähän saa poimia täällä ilmaiseksi, eikä se edes ole tylsää. Nämä mustikat kasvaa täällä – eikä missään metsässä kasva Monster High-nukkeja!” Pienen tovin päästä hän katseli ohikulkevia ihmisiä ja pohti jo: ”Miksi nuo ihmiset eivät tule herkuttelemaan tänne metsään? Eivätkö ne tiedä, että ihan niiden vieressä on tämmöinen ihana paikka?”

    Onnekseni ja suureksi ilokseni saan nauttia metsästä myös työssäni. Päiväkodin arkeen kuuluvat tärkeänä osana metsäretket, niin isoille kuin pienillekin. Eskareillani tulee olemaan ensi syksynä kerran viikossa metsäretki lähimetsään. Monelle heistä se on vielä ihan tuntematon paikka. Haluan antaa pienille oppijoille mahdollisuuden tutustua metsän ihmemaahan. Joka vuosi löytyy joku, joka sanoo syksyllä ”Ääh, tylsää, miksi pitää mennä metsään? Mitä muuta kuin jotain puita siellä muka on?”, mutta se muuttuu joka vuosi lauseeksi: ”Ope, milloin me mennään taas sinne salaiseen huvipuistoon?”.

    Tosiasiassa olen yhtä innoissani metsäretkistä kuin jokainen pienistä oppijoista. Metsäpäivät ovat täynnä satumaailmaa, seikkailuita ja vapautta oppia kirjoihin kangistumatta. Metsässä voi oppia helposti numerot, kirjaimet, uudet ja vanhat leikit ja etenkin rauhoittumaan. Metsäpäivien suunnittelu vaatii meiltä opettajilta mielikuvitusta, kykyä heittäytyä mukaan leikkiin ja osallistumista. Ilokseni pääsen ensi syksynä Vantaan Luontokoululle oppimaan ulkoeskarin ja metsäeskarin hyvistä ideoista vielä paljon uutta.

    Yksi iso tärkeä osa metsää minulle on sen rauhoittava vaikutus. Voin olla kiukkuinen. Voin olla surullinen. Voin voida hirveän pahoin. Mutta yleensä se, että saan olla tovin metsässä eksymässä yksin tai yhdessä auttaa. Saan hengittää vapaammin. Metsä rentouttaa minua paremmin kuin mikään mielenrauhaa edistävä cd-nauha – ja olen huomannut sen vaikuttavan samoin lapsiin.

    Toinen äärimmäisen ihana asia, mitä metsä opettaa, on mielikuvituksen rajattomuus ja kyky heittäytyä mukaan leikkiin. Nykypäivän eskarilaiset ovat osa jo olevinaan kovin isoja mieleltään ja monen mielestä leikkiminen ei enää kuulu heidän elämäänsä. Metsäseikkailuilla unohtuvat ne olettamukset. Kaatuneesta puusta tulee liukumäki, oksanpätkästä limborata, ison puun alle voi hyvin juosta suojaan kaatosateelta. Meillä isoilla on paljon opittavaa pieneltä metsässä leikkivältä lapselta. Olimmehan me joskus juuri samanlaisia.

    Metsä ja minä kuulumme yhteen. Olen yrittänyt elää ilman metsää, mutta epäonnistunut siinä. Ihan syystä. Metsä on minun rakkauteni, eikä kovin salainen sellainen. Parasta on se, että metsärakkauden voi oppia – ja opettaa ja jakaa muille.